Neuvostoliiton historia – osa 144

 

 

HYÖKKÄÄJIEN ASENNEMAAILMA

 

Saksalainen ei-marxilainen historioitsija Oswald Spengler kirjoitti ennen sotaa näin: "Unohdettiin perustava tosiasia: kansanlaulujen romantiikassa oli puhe vain alhaisten sotilaiden sankaruudesta, mutta näiden sota-ammatissa lähinnä diletanttisten sotajoukkojen sisäinen arvo,  niiden henki, niiden kuri, niiden harjaantuminen riippuivat upseerikunnan ominaisuuksista, ja tämän 'kunnossa olo' perustui kokonaan 18:nnen vuosisadan traditioihin."

 

Spengler jatkoi: "Siveellisesti on jakobiinienkin sotaväen osasto sen arvoinen kuin upseeri, joka on kasvattanut sen esikuvallaan. Napoleon tunnusti St. Helenassa, ettei häntä olisi voitettu, jos hänellä joukkojensa loistavan sotilasaineksen ohella olisi ollut samanlainen upseerikunta kuin Itävallalla, jossa uskollisuuden, kunnian ja äärettömän epäitsekkään kurin ritarilliset perinnäistavat vielä olivat eläviä. Jos johtajisto horjuu mielialansa ja ryhtinsä puolesta tai jos se luopuu itsestään kuten 1918, on urhoollisesta rykmentistä käden käänteessä tullut pelkurimainen ja avuton lauma."

 

Lienee syytä olettaa, että muutamaa vuotta myöhemmin kesällä 1941 saksalaiset olettivat saavansa vastaansa tuollaisen pelkurimaisen ja avuttoman lauman. Näin ei kuitenkaan ollut. Kaiken lisäksi heidän "loistavan sotilasaineksen" vauhti turvattiin laajamittaisella piristeiden käytöllä.

 

 

SOTAVUOSI 1941

 

Edessä oli taistelu Moskovan kohtalosta

Takana oli kolme sotakuukautta. Neuvostojoukot olivat perääntyneet taistellen kärsien suuria menetyksiä, mutta Hitlerin suunnitelmat nopeasta voitosta oli torjuttu. Myös vihollinen oli kärsinyt suuria menetyksiä. Kiovan puolustustaistelussa se menetti 10 divisioonaa, yhteensä 100 000 sotilasta. Syyskuun loppuun mennessä saksalaisten menetykset olivat 530 000 sotilasta.

Neuvostojoukkojen vastoinkäymiset Ukrainassa lisäsivät jyrkästi Harkovan teollisuusalueeseen ja Donetskin laakioon kohdistuvaa uhkaa. Lounaisrintaman vetäydyttyä taistellen Dneprin taakse joukot kyettiin kuitenkin järjestämään linjalle Beljopole – Lebedin – Krasnograd - Novomoskovsk, jossa ne pureutuivat puolustukseen ja kykenivät pysäyttämään vihollisen.

Leningradin suunnalla vihollinen murtautui kaupungin edustalle onnistuen saartamaan sen. Mutta Leningradin puolustus kykeni estämään lopullisen läpimurron. Vihollinen oli kyennyt heikentämään Puna-armeijaa keskus- ja lounaisrintamalla ja siirtänyt lisävoimia Leningradin alueelle. Tässä tilanteessa valmistauduttiin ratkaisevaan taisteluun Moskovan kohtalosta.

 

 

Vuoden 1941 lopulla käytiin raskaita taisteluja Moskovan ympärillä, jossa saksalaiset ensimmäisen kerran kärsivät suurtappion. Tämä antoi Puna-armeijalle väliaikaisen aloitteen, jonka se vielä kesällä 1942 menetti.

 

 

Saksalaiset pysäytettiin ja tuhottiin Moskovan porteilla

Taistelussa Kiovasta kärsi puna-armeija suuria menetyksiä ja Budjonnyin lounaissuunnan viisi armeijaa joutuivat osittain saarroksiin, josta niiden osat vetäytyivät taistellen ulos. Vihollista kyettiin kuitenkin viivyttämään ja tuottamaan sille tappioita. Kiovan taisteluissa saksalaiset menettivät 100 000 sotilastaan (10 divisioonaa). Neuvostojoukot vetäytyivät Kiovasta 18.9. ja heti tämän jälkeen siirsivät saksalaiset voimiaan takaisin Moskovan suuntaan. Puna-armeijan sodanjohto tiesi, että torjuttuaan Smolenskissa vihollisen yrityksen vallata Moskova suoralla hyökkäyksellä, siirsivät ne vain väliaikaisesti voimiaan etelään tukeakseen Kiovan ja Ukrainan valtaamista. Taistelujen painopiste oli edelleen Moskovan suunnalla, jossa saksalaiset aikoivat viedä aloittamansa sodan päätökseen.

Voimasuhteet ratkaisevien taistelujen alla

Moskovaa puolustivat länsirintama (Konev), reservirintama (Budjonnyi) ja Brjanskin rintama (Jeremenko). Yhteensä Puna-armeijalla oli Moskovaa puolustamassa 800 000 sotilasta, 782 panssarivaunua, 6806 tykkiä ja kranaatinheitintä sekä 545 lentokonetta. Saksalaisilla oli sotilaiden osalta 1,25 kertainen, panssarien osalta 2,2 kertainen, tykkien ja kranaatinheitinten osalta 2,1 kertainen ja lentokoneiden osalta 1,7 kertainen ylivoima. Päämajan käytössä ei ollut reservejä. Moskovan puolustamiseen valmistauduttiin koko kansan voimin. Länsirintaman selustaan muodostettiin lisää puolustusvyöhykkeitä ja linjoja. Suoritettiin tarvittavat järjestelyt ilmahyökkäysten torjumiseksi. Nopeutettiin strategisten reservien muodostamista Uralilla, Keski-Aasiassa yms.

Moskovan taistelut alkavat - ensimmäinen vaihe

Sotatoimet alkoivat 30.9. Vjazman - Brjanskin suunnalla. Hyökkäyksen 30.9. aloitti Guderianin panssariryhmä Brjanskin rintaman Žukovkan - Šostkan kaistalla. Guderianin panssarivoimat iskivät Sevskiin 13. armeijan selustaan. Saksalaisten 2. armeija mursi 50. armeijan puolustuksen ja pääsi nopeasti Brjanskiin ja eteni suuntanaan Orel, joka vallattiin 3.10. Tämän jälkeen ne kehittivät hyökkäystä Tulaan. Tulan suunnalle saatiin vahvennukseksi päämajan reservistä Leljušenkon johtama, panssari-, ilma- ja raketinheitinvoimilla vahvennettu jalkaväkiarmeijakunta. Brjanskin rintaman joukot olivat hajalla ja vetäytyivät taistellen itään.

Puna-armeijalle paha tappio Vjazmassa

Saksalaiset hyökkäsivät 2.10. voimakkaasti myös länsirintaman ja reservirintaman joukkoja vastaan mm. Duhovštšinan pohjoispuolella ja Roslavlin itäpuolella. Länsirintaman vastaisku vihollisen pohjoisen ryhmittymää vastaan ei tuottanut tuloksia ja 6.10. huomattava osa länsi- ja reservirintaman joukkoja joutui saarroksiin Vjazman länsipuolella. Saarroksiin joutuivat 19., 20., 24. ja 31. armeija. Saarrettuinakin ne taistelivat raivoisasti ja sitoivat 28 vihollisdivisioonaa.

Näin voitettiin aikaa rakentaa puolustusjärjestelyjä Mozaiskin linjalla, joka perustettiin Moskovan suojaksi jo Smolenskin taistelujen aikana 18.7. Sinne siirrettiin muilta rintamilta ja sisämaasta 11 jalkaväkidivisioonaa, 40 tykistörykmenttiä sekä 16 panssariprikaatia. 15.10. mennessä Moskovan aluetta suojaavat 16.-, 5.-, 43.- ja 49. armeijat olivat vahvuudeltaan 90 000 sotilasta.

Saksalaiset siirsivät voimia myös Leningradista Moskovaan

Ehdittyään olla vain kuukauden Leningradin rintaman komentajana komennettiin Žukov vihollisen voimistuvan hyökkäyksen johdosta länsirintamalle. Hänen tilalleen rintaman komentajaksi määrättiin kenraali Fedjuninski. Silloin saatettiin todeta saksalaisten kärsineen Leningradin ympäristön taisteluissa tappioita ja siirtyneen puolustukseen, sekä siirtävän motorisoituja joukkojaan Moskovan suuntaan.

Žukov saapui päämajaan 7.10., josta hänet lähetettiin välittömästi länsirintamalle, jonka esikuntaan hän saapui yöllä. Aamuyöllä 8.10. Žukov saattoi selvittää päämajaan tarkemmin länsirintaman tilannetta. Samassa yhteydessä katsottiin Možaiskin linjan olevan pääpuolustuslinja, jota varustetaan Moskovan suojaksi. 10.9. Žukov asetettiin länsirintaman komentajaksi (varalle Konev).

Puolustus keskitettiin painopistesuunnille

Žukov ja Konev käsittelivät tilannetta. Rintaman esikunta siirrettiin Alabinoon. Konev siirtyi Kalininin alueelle järjestämään puolustusta. Rintaman sotaneuvosto lähti Možaiskiin. Silloin saksalaisten ensimmäiset panssarit olivat jo Borodinon luona, joita vastaan panssareilla ja tykistöllä vahvistettu 32. divisioona kävi taistelua. Siinä vaiheessa määriteltiin tehtävät Možaiskin linjan (Volokolamsk – Možaisk – Malojaroslavets - Kaluga) vahvistamiseksi ja syvän porrastetun puolustuksen rakentamiseksi.

 

Yhtenäisen lujan puolustuksen rakentamiseksi joukkoja (90 000) oli liian vähän ja reservien siirtäminen kaukoidästä ja muilta erillisiltä alueilta viivästyi. Puolustus keskitettiin painopistesuunnille. 16. armeija (Rokossovski) siirtyi Volokolamskin suunnalle, 5. armeija (Leljušenkon haavoituttua komentaja L.A.Gromov) Možaiskin-, 43. armeija (K.D.Kolubev) Malojaroslavetsin ja 49. armeija (I.G. Zaharkin) Kalugan suunnalle. Rintaman selustassa Moskovan asukkaat rakensivat yhtäjaksoisesti linnoituslaitteita ja panssariesteitä.

Moskovan asukkaat osallistuivat kaupungin puolustamiseen

 

13.10. leimahtivat taistelut kaikilla operatiivisesti tärkeillä Moskovaan johtavilla väylillä. Moskovan pommitukset kiihtyivät. Puolue organisoi työtä paikallisen ilmapuolustuksen vahvistamiseksi. Miljoonat ihmiset perehdytettiin ilmapuolustukseen. Moskovan ympäristöön keskitettiin rynnäkkö- ja pommikone yksiköitä. Moskovan työläiset muodostivat satoja panssarintorjuntayksiköitä. 100 000 moskovalaista sai työnsä ohella taistelukoulutusta. Muodostettiin uusia nostoväkidivisioonia.