Historiasarjan 143. osa (1941)

 

 

Hyökkääjät tavoittelivat Ukrainan rikkauksia ja Kaspianmeren öljyä

Ukrainan nopea valtaus oli saksalaisten tavoite sieltä saatavan viljan, kivihiilen, malmin ja orjatyön vuoksi. Lisäksi Ukrainasta avautui tie Kaspianmeren öljykentille. Heti Saksan hyökkäystä seuraavina päivinä lounaisrintamalla Lvov - Sokal - alueella neuvostojoukot (5. armeija, 6. armeija ja 26. armeija) kävivät ankaria rajataisteluja, joissa käytettiin mekanisoituja osastoja sekä ilmavoimia, kulutettiin vihollista ja torjuttiin saksalaisten nopea eteneminen Kiovaan. Wehrmacht veti alueelle uusia reservejä eikä vihollista kyetty torjumaan. Kesä-heinäkuun vaihteessa puolustustaisteluja käytiin Brody - Dubnon alueella. Etelärintamalla hyökkäsivät saksalaisromanialaiset joukot pääsuuntanaan Mogilev - Podolski - Žmerinka.

Ensimmäisen kuuden vuorokauden aikana käytiin raskaita taisteluja ja saksalaiset etenivät 60 km. Pohjoisempana samaan aikaan saksalaiset mursivat neuvostojoukkojen puolustuksen Rovnon – Dubnon - Kremenetsin alueella jatkaen kohti Kiovaa. Saksalaiset lähestyivät nyt Novograd - Volynskin linnoitettua aluetta. Kärsien suuria menetyksiä niiden eteneminen katkaistiin kolmen päivän ajaksi. Ne ryhmittivät joukkonsa Novograd - Volynskin eteläpuolella uudelleen suunnaten hyökkäyksensä Berditševiin ja Žitomiriin, jotka vallattiin 9.7. mennessä. 

Tämä sekä saksalaisromanialaisten joukkojen hyökkäys Mogilev - Podolskin suunnasta lisäsi lounaisrintaman 12., 26. ja 6. armeijan saarrostusuhkaa, kun ne olivat vetäytymässä taistellen itään. Lounaisrintaman johto järjesti 9.7. vastaiskun Berditševiin. Pohjoisesta järjesti 5. armeija vastaiskuja Berditševiin ja pohjoisesta Korostenin linnoitetulta alueelta iskettiin vihollisen panssarivoimia vastaan. Taistelut alueella jatkuivat 16.7. saakka. Saksalaiset joutuivat keskeyttämään hyökkäyksensä ja lounaisrintaman johto saattoi vetää 6. ja 2. armeijan pois saarrostusvaarasta.

Tilanne pahenee Kiovan ja etelän suunnalla

Vastarinta Kiovan linnoitetulla alueella (Koronsten – Novograg - Volynski) pakotti saksalaiset kääntämään hyökkäyssuuntansa etelään ja he pyrkivät koukkaamaan perääntyvien 6. ja 12. armeijan selustaan. Vihollisen saksalaisromanialainen ryhmittymä käänsi hyökkäyssuuntaansa myös etelämmäksi Dnepropetrovskin ja Zaporožjen suuntaan ja 2.8. saksalaisten onnistui Umanin seudulla saartaa 6. ja 12. armeijat. Etelämpänä 9. armeija kävi taistelua osittain saarrettuna ja osa siitä pääsi vetäytymään Ingulets-joen taakse. Vihollinen oli päässyt Dneprille sekä Dnepropetrovskin, Zaporožjen ja Odessan tuntumaan.

Saksalaiset muuttavat taistelutaktiikkaansa

Smolenskin tapahtumien johdosta saksalaiset muuttivat taktiikkaansa. Saksalaisille annettiin 30.7. käsky asettua puolustukseen. Tämän jälkeen saksalaisten keskustan armeijaryhmä siirsi 2. panssariryhmän ja 2. armeijan etelään. Yleisesikunta (päällikkö Žukov) käsitteli huolellisesti tilannetta päätyen esittämään ylipäällikölle (Stalin) 29.7. arvion: ”Smolenskissa kärsittyjen menetysten johdosta hitleriläiset eivät tällä hetkellä kykene jatkamaan hyökkäystään Moskovaan. Ilman lisävoimia he eivät myöskään voi jatkaa hyökkäystä Leningradin valtaamiseksi ja yhtyäkseen suomalaisiin. Puna-armeijan heikoin kohta on keskusrintama Gomelin - Unetsan suunta, jota suojaavat armeijamme ovat heikkoja ja saksalaiset voivat iskeä tätä kautta lounaisen rintaman selustaan. Vihollinen jatkaa hyökkäystään Moskovaan heti kun he saavat heikennettyä voimiamme keskus- ja lounaisrintamalla ja siirrettyä lisävoimia Leningradin seudulle”.

Stalinin kysymykseen ”mitä ehdotatte?” Žukov esitti yleisesikunnan näkemyksen: ”Tulee lujittaa keskusrintamaa ja siirtää sinne kolme tykistöllä vahvennettua armeijaa, yksi länsirintamalta, toinen lounaisrintamalta ja kolmas päämajan reservistä. Vastaavasti Kaukoidästä tulee siirtää kahdeksan taistelukykyistä divisioonaa Moskovan puolustukseen. Lounaisrintaman joukkoja uhkaavan katastrofin poistamiseksi ne tulee vetää kaikki Dneprin taakse ja myös Kiova joudutaan jättämään. Keski- ja lounaisrintaman yhtymäkohtaa tulee lujittaa viidellä vahvistetulla divisioonalla. Lisäksi länsirintamalla on järjestettävä vastaisku Jelnan ulkoneman hävittämiseksi, ettei sitä voi käyttää sillanpääasemana Moskovaa vastaan.

 

Voitto Jelnassa osoitus oli Puna-armeijan taistelutaidosta

Oli ensimmäinen kerta, kun otettiin esiin kysymys ryhmittää lounaisrintaman joukot Dneprin taakse ja luopua Kiovasta. Tätä ei ylijohdon päämaja hyväksynyt. Pikaisen neuvottelun jälkeen Žukov vapautettiin yleisesikunnan päällikön tehtävistä ja hänen tilalleen nimitettiin Šapošnikov. Perusteluissaan Žukov oli maininnut välttämättömyydestä tuhota Jelnan ulkonema. Ylijohto nimitti Žukovin reservirintaman komentajaksi ja keskeiseksi tehtäväksi määriteltiin Jelnan ulkoneman tuhoaminen. 

Tämä muodostui sodan alkuvaiheen yhdeksi merkittävimmäksi taisteluksi. Perehdyttyään rintaman tilanteeseen Žukov siirtyi välittömästi tykistökenraali L.A. Govorovin kanssa Jelnan alueella toimivan 24. armeijan esikuntaan, jossa tapasivat armeijan komentajan K.I. Rakutinin. Seuraavien päivien maastotiedustelu osoitti saksalaisten kaivautuneen lujaan puolustukseen. Lisäksi Puna-armeijan omalla tykistöllä ei ollut täyttä varmuutta vihollisen tulipesäkkeiden sijainnista. Samalla selvisi, että 24. armeijan voimat vastaiskun suorittamiseen olivat riittämättömät.

Elokuun puoliväliin mennessä huolto, maastotiedustelut, vankien kuulustelut yms. oli tehty. Keskitettiin kolme uutta divisioonaa ja tykistöä. Hyökkäys alkoi 24.8. ja taisteluun lähetettiin kaikki lento- ja panssarivoimat sekä tykistö ja raketinheittimet. Raskasta taistelua käytiin yötä päivää ja vihollinen vastasi tykistön ja kranaatinheitinten tulella. Mutta vähitellen näkyi, miten vihollisen voimat alkoivat ehtyä ja Jelnan ulkoneman pullonkaula kävi yhä ahtaammaksi. Yön pimeydessä saksalaiset pakenivat hyvin kapeasta ulkonemasta ja Jelna vallattiin 6.9.. Tämä taistelu oli osoitus siitä, millaista tuhoa hyvin johdetut neuvostojoukot kykenivät viholliselle aiheuttamaan. Taistelujen kuluessa tuhottiin viisi divisioonaa ja vihollinen menetti 45 000 sotilasta. Monissa saksalaisten joukko-osastoissa ei ollut lainkaan jäljellä kranaatinheittimiä ja tykistöä. Raketinheitinten (Katjuša t. ”Stalinin urut”) tarkan tulen alla olivat vihollisen puolustuslaitteet tuhoutuneet kokonaan.

Vihollinen tavoittelee voittoa ensin Ukrainassa

Saksan toiminnan painopiste siirtyi etelään ja pahensi tilannetta Ukrainassa. Ylijohdon päämaja pyrki elokuussa vakiinnuttamaan rintaman Dneprin länsirannan taakse luomalla sinne uuden puolustuslinjan Herson - Krivoi Rog - Krementšug - Kiova. Lounaisen suunnan ylipäällikön S.M. Budjonnyin pyyntö vetäyttää etelärintaman joukot Ingul-joen taakse evättiin. Samalla korostettiin, että Odessaa on puolustettava Mustanmeren laivaston avustuksella viimeiseen saakka. Kuitenkin jo 16.8. neuvostojoukot joutuivat vetäytymään Krivoi Rogista ja Nikolajevista. Tästä sekä samana ajankohtana Brjanskin rintamalla raivokkaista taisteluista johtuen vaara Kiovan eteläpuolella Korsunin linnoitettua aluetta puolustavaa 5. armeijaa vastaan kasvoi nopeasti.

Vihollinen pyrkii lounaisrintaman selustaan

Saksan Smolenskin suunnalta siirtämät 2. armeija ja 2. panssariryhmä siirtyivät hyökkäykseen Mogilevin - Gomelin ja Roslavin - Starodubin suuntaan Brjanskin, Gomelin ja Tšernikovin suuntaa suojaavia joukkoja vastaan 8.8. tarkoituksenaan kiertää lounaisrintaman selustaan. Kovat taistelut raivosivat saksalaisten iskiessä voimakkaasti 21. armeijan joukkoja vastaan. Vihollinen alkoi 12.8. ylittää Dnepriä Zlobinin kohdalta. Brjanskin suunnan suojaamiseksi päätettiin 14.8. muodostaa Brjanskin rintama, johon kuuluivat 13. ja 50. armeija. Komentajaksi otettiin A.I. Jeremenko. Uuden Brjanskin rintaman joukot joutuivat 16.8. puolustustaisteluun vihollisen 2. armeijaa ja 2. panssariryhmää vastaan.

Sotatoimet kehittyivät siten, että 20.8. 13. armeijan osat kävivät taistelua Unetšan seudulla kärsien suuria tappioita. Lounaisrintamaa uhkaavan vaaran torjumiseksi päätettiin yhdistää joukot, jotka toimivat pohjoisen suunnasta Konotopin ja Gomelin suuntaan hyökkääviä saksalaisia vastaan. Sen mukaisesti keskusrintaman joukot liitettiin Brjanskin rintamaan 26.8.. Tämä ei kuitenkaan onnistunut pysäyttämään vihollista. Maa- ja ilmavoimien yhteinen hyökkäys 30.-31.8. Guderianin johtamia panssarivoimia vastaan (2. panssariryhmä) ei tuottanut tuloksia. Yleisesikunnalle ilmoitettiin lounaisrintaman tilanteen edelleen huonontuneen, kun saksalaisten panssarivoimat ylittivät 7.9. Desna-joen. Ne olivat saavuttaneet suuren ylivoiman ja kehittivät hyökkäystä Konotopin - Tšernikovin ja Osterin - Krementšugin suuntaan.

Reservejä ei enää ollut ja 9.9. päämaja antoi luvan 5. armeijan sekä 37. armeijan oikean sivustan vetäytyä Desna-joen linjalle. Kiova kuitenkin pidettiin edelleen. Tässä vaiheessa lounaissuunnan ylipäällikön Budjonnyin tilalle määrättiin S.K.Timošenko ja hänen tilalleen länsirintaman ylipäälliköksi I.S.Konev.

Tilanne Leningradin rintamalla

Elokuun aikana saksalaiset kykenivät jälleen voimistamaan hyökkäystään Leningradin valtaamiseksi. Saksalaiset saivat vallattua 8.9. Pähkinälinnan Neva-joen Laatokan puoleisella suulla. Saksalaisten pohjoinen armeijaryhmä saartoi kaupungin etelän puolelta Nevaa pitkin Kolpinon kautta Laatokalle. Karjalan Kannaksella olivat suomalaiset vanhalla rajalla miehittäen Laatokan rantaa Syvärille saakka. Saksalaisten ja suomalaisten väliin Laatokan pohjoispuolella jäi 100 km Puna-armeijan miehittämää rantaviivaa. Leningradin rintama käsitti 8 armeijaa, joista viisi oli saarron sisäpuolella. Leningradissa sijaitsi myös voimakas puolustusteollisuus ja siksi kaupunki kykeni voimakkaaseen vastarintaan.

Tilanteen huononnuttua nimitettiin Žukov Leningradin rintaman komentajaksi Vorošilovin tilalle 8.9. heti Jelnan operaation päätyttyä ja samana päivänä, kun saarto umpeutui. Kaupunki oli puristuksissa. Žukovin ottaessa vastaan rintaman komentajan tehtävät hyökkäsivät saksalaiset voimakkaasti panssariaseen tukemana Kolpinoon, Puškinoon, Uritskiin ja Pulkovan kukkuloille. Näissä oloissa 10.-11.9. tehtiin päätös puolustaa kaupunkia viimeiseen mieheen, sekä päätökset lisätoimenpiteistä voimavarojen mobilisoimiseksi kaupungin puolustukseen.

Lounaisrintaman joukot vetäytyvät Dneprin itäpuolelle

Lounais-rintaman ilmoituksessa 13.9. päämajaan kerrottiin, että rintama 38. armeija kävi raskaita puolustustaisteluja ja alkoi vetäytyä itään. Samoin 5. armeija ja 21. armeija olivat siirtyneet liikkuvaan puolustukseen ja vetäytyivät. Kaikille kävi 17.9. selväksi, että tilannetta ei voitu enää korjata ja 18.9. yöllä annettiin lupa jättää Kiova ja vetäytyä saarroksista. Joukot vetäytyivät käyden ankaria taisteluja. Saarroksiin joutuivat 5., 137. ja 26. armeija sekä osa 21. ja 38. armeijan voimia. Ne raivasivat taistellen tiensä ulos saarroksista. Näissä taisteluissa mm. lounaisrintaman komentaja kenraalieversti M.R. Kirponos sekä joukko muuta päällystöä kaatuivat.