tiistai 11. huhtikuuta 2017

Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen pitäytyy kannassaan Ukrainan alueellisen yhtenäisyyden säilyttämisen mahdottomuudesta


Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen, Richard Balfe, vastasi Lontoon Ukrainan suurlähetystön pyyntöön selittää viimeaikaisia lausuntojaan, joiden mukaan Krim on historiallinen osa Venäjää ja että sekä sen asukkaat, että johtajat, halusivat liittyä osaksi Venäjää.

Suurlähetystö pyysi Balfea joko kiistämään lausuntonsa tai vahvistamaan sen minkä oli sanonut, Izvestia sanomalehti raportoi. Lehden mukaan Belf vahvisti suurlähetystölle osoitetussa kirjeessään aiemmat kantansa.

“Kun Viktor Yanukovich oli syrjäytetty, näkymät Ukrainan yhtenäisyydelle muuttuivat hyvin hatariksi, oli vaikeaa, jollei mahdotonta ylläpitää Ukrainan alueellista yhtenäisyyttä. Näin ollen, kykenen hyvin selittämään Moskovan huolen tilanteesta. Lisäksi, tulisi ymmärtää, että Krim on ollut historiallinen osa Venäjää suurimman osan ajasta ja liitettiin Ukrainaan vasta 1950-luvun puolivälissä,” hän kirjoitti kirjeessään.
“Kirjeen lopussa, brittiläinen lordi huomautti, ettei yksikään globaaleista toimijoista pyrkinyt taistelemaan Ukrainasta, ja lisäksi, myöskään Venäjä ei aikonut sekaantua aseelliseen konfliktiin,” Izvestia kirjoitti.

“Venäläiset ymmärtävät tämän; he ovat kaikkea muuta kuin typeryksiä. Ja jos viimein oivaltaisimme tämän, vahvistaisimme neuvotteluasemaamme,” Balfe päätti kirjeensä.

Doni Uutistoimisto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti