Neuvostoliitto - osa 72

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

Akop Akopjan [-a'n] (1866-1937)

runoilija

Armenian proletaarirunouden perustaja. Otti aktiivisesti osaa Transkaukasian vallankumousliikkeisiin.

Akopjanin ensimmäinen runokokoelma julkaistiin 1899. Runoissaan "Uusi aamu" (1909), "Punaiset laineet" (1911) ym.

Akopjan kuvaa itseään vallankumouksen kansanjohtajana.

Hän ylistää työn sankaruutta, maan teollistamista, Neuvostoliiton kansain keskinäistä ystävyyttä (runot "Tasa-arvoisuus" 1917, "Jumalat alkoivat puhua" 1922, "Volhovstroi" 1925 ym.)

Romain Rolland on sanonut hänen runojaan "mahtaviksi sinfonioiksi".

Vuonna 1923 Akopjanille annettiin Armenian ja Gruusian kansanrunoilijan nimi. Hän on suuresti vaikuttanut Armenian runouden sosialistisen realismin kehitykseen.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Wikipedia kertoo Akopjanista näin:

Hakob Hakobjan (armeniaksi Հակոբ Հակոբյան, venäjästä translitteroituna Akop Akopjan; 29. toukokuuta 1866 Jelizavetpol, nykyinen Gəncə – 13. marraskuuta 1937 Tbilisi) oli armenialainen runoilija. Neuvostoaikana häntä pidettiin Armenian proletaarirunouden perustanlaskijana.

Hakob Hakobjan syntyi käsityöläisperheeseen. Hän opiskeli paikallisessa lukiossa ja työskenteli eri ammateissa Tbilisissä ja Bakussa. Hän osallistui Taka-Kaukasianvallankumousliikkeeseen ja liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1904.

Hakobjanin ensimmäinen runokirja ilmestyi vuonna 1899. Hän kirjoitti vallankumousrunoutta ja käänsi armeniaksi Kansainvälisen. Runoilijan maailmankuvan muodostumiseen vaikutti hänen ystävänsä Stepan Šaumjan.

Bolševikkien vallattua Georgian Hakobjan nimitettiin Georgian pankkikomissaariksi ja valittiin Taka-Kaukasian federaation toimeenpanevan keskuskomitean jäseneksi. Runoilijan pääaiheiksi muodostuivat sosialistinen rakennustyö ja neuvostokansojen ystävyys. Hakobjanin tunnetuimpia teoksia ovat runoelmat Havasarutjun (”Tasa-arvo”, 1917), Avstvatsnery hosetsin (”Jumalat alkoivat puhua”, 1922), Šir-Kanal (1924) ja Volhovstroi (1925). Vuonna 1923 hänelle myönnettiin Armenian ja Georgian kansanrunoilijan arvonimi.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin Leninistä

LENININ KUOLEMAN JOHDOSTA

Puhe Neuvostojen II Yleisliittolaisessa edustajakokouksessa tammikuun 26 päivänä 1924

 

"Neuvostojen Tasavallan toinen perusta on maamme kansallisuuksien työtätekevien liitto. Venäläiset ja ukrainalaiset, baškiirit ja bielovenäläiset, gruusialaiset ja azerbaidžanilaiset, armenialaiset ja dagestanilaiset, tataarit ja kirgiisit, uzbekit ja turkmenit - kaikkien heidän etunsa vaativat yhtäläisesti proletariaatin diktatuurin lujittamista."

 

"Proletariaatin diktatuuri suojaa näitä kansoja kahleilta ja sorrolta, ja nämä kansat taas puolestaan suojaavat Neuvostovaltakuntaamme työväenluokan vihollisten konnankoukuilta ja salahyökkäyksiltä rajattomalla uskollisuudellaan Neuvostojen Tasavallalle ja uhrivalmiudellaan sen hyväksi."

 

"Juuri siksi toveri Lenin puhui meille herkeämättä maamme kansojen vapaaehtoisen liiton välttämättömyydestä, niiden veljellisen yhteistyön välttämättömyydestä Tasavaltojen Liiton puitteissa."

 

"Poistuessaan luotamme toveri Lenin lausui viimeisenä tahtonaan, että me lujittaisimme ja laajentaisimme Tasavaltojen Liittoa. Vannomme sinulle, toveri Lenin, että me täytämme kunnialla tämänkin käskysi!"

 

T. Auer kommentoi: mainitusta uhrivalmiudesta kertoo neuvostokansojen taisteluvalmius vuonna 1941, kun Saksa ja Suomi hyökkäsivät.

 

Toisaalta voimme havaita mitä niille maille tapahtui, jotka vuosien 1990 ja 1991 tapahtumien jälkeen menettivät liittolaisensa: Afganistan, Irak, Libya ja Jemen. Uhka oli todellinen, samoin sosialismin ajan kestäneet turvatakuut.

 

Lisäksi voimme huomata mitä tapahtui Keski-Aasian tasavalloille, kun sosialismin aikana rakennetut edistykselliset yhteiskuntarakenteet murtuivat: köyhyys ja kansanterveyden romahdus sekä naisten ja lasten oikeuksien romuttaminen.

 

T. Auer jatkaa aiheen tiimoilta: Urheilusanomien EM-kisaliite kertoo Albanian maajoukkueesta. Toimittaja puhuu alussa kommunismin arvista, köyhyydestä ja korruptiosta, ja hieman myöhemmin kommunismin jälkeisestä köyhyydestä ja ruokapulasta. Ottaen huomioon miten aiheeseen Suomessa suhtaudutaan, ei olisi mikään yllätys, jos lukija yhdistäisi korruption ja nälän kommunismin aikaan. Toki Albanian edellisessä yhteiskuntamallissa oli meille tutusta näkökulmasta katsottuna jaettua köyhyyttä, historiallisen rehellisyyden nimissä olisi kuitenkin muistettava mainita, että varsinainen ruokapula, korruptio ja järjestelmällinen rikollisuus saapuivat Albaniaan vasta järjestelmämuutoksen jälkeen. Lähempänä totuutta olisi kirjoittaa uusliberaalin politiikan arvista unohtamatta sitä, että pahimmat rikollisjärjestöt saapuivat Albaniaan entisen Jugoslavian Kosovosta, jossa länsimaiset vapaudet rehottivat Albaniaa aikaisemmin.

 

Helsinki 14.6.2016