sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kansdainvälinen HÄLYTYS!

KANSAINVÄLINEN HÄLYTYS! VAKAVIA VAALIVILPPEJÄ SUOMESSA!
Suomessa viime eduskunta vaaleissa hävisi oma ääneni (äänestin itseäni tarkoituksella, kontrollin takia). Koko alueella jostaa olen saanut ääniä, viimeksi ei tullut yhtään ääntä (vaikka äänestäneet olivat minua). Samoin on käynyt vaalikoneitten suhteen (paitsi viime eduskuntavaaleissa jossa olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana täältä) Muutoin olen ollut Etelä-Savossa. Mutta silloinkaan en päässyt vaalikoneisiin Helsingin Sanomissa, Iltasanomissa enkä Yleiradionssa. Kaikki yritykset meni hukkaan. Tunnukset ja kaikki oli kunnossa ja oikein laitettu. Yritin jopa yhdeksän kertaa. En päässyt! Rikolliset nämä vaalit Suomessa ovat. Ainoa keino on saada tämä julki on ulkomaisissa linkeissä netissä! Vaalipetokset jatkuvat Suomessa. Enemmistö kansasta ei luota enään edustajiin eduskunnassvielä vähemmän kunnallisvaaleissa ja EU vaaleissa ei ollenkaan. Tämä tuli julki tänään Uutisissa ilmoitetusta kyselystä puolueittain. Vain porvarit Kokoomuksessa ja Keskustassa enemmistö juuri ja juuri oli tyytyväisiä. Mutta miten kansan enemmistön saa hereille tästä petkutuksesta, siinä onkin temppu. Siksi tämä ilmestyy nyt mussa lähteissä teille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti