minisarja: vihreän liikkeen historia - osa 1

 

Hei,

New Left Review -aikakauskirjassa (Nov Dec 2106) Kate Stevens esittelee Joachim Radkaun kirjan "The Age of Ecology: A Global History". Siteeraan artikkelia ja liitän mukaan oman henkilökohtaisen näkökulmani. Minisarja on siis lyhyt vihreän liikkeen historia hyvin laajasta ja hyvin suppeasta näkökulmasta. Aloitan kussakin osassa yleisestä ja jatkan omasta näkökulmastani.

Terv. Tauno Auer

 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

VIHREIDEN HISTORIA 1/15

 

Joachim Radkau on saksalainen historioitsija, joka on seurannut vihreän liikkeen kehitystä 1970-luvulta lukien. Hän on kirjoittanut myös teoksen Nature and Power (2002). Radkaun mukaan ympäristöliikkeen tietoisuus omasta historiastaan on heikompi kuin millään muulla oman aikamme merkittävällä yhteiskunnallisella liikkeellä.

 

Ekologiasta on kirjoitettu valtavasti, mutta vihreän liikkeen syvemästä poliittisesta olemuksesta vähemmän. Stevens viittaa Ramachandra Guhan suppeaan 145-sivuiseen kirjaan "Environmentalism: A Global History" (2000). Guha esittää Mahatma Gandhi ympäristöliikkeen henkisenä isänä, mikä kertoo (näin itse ajattelin Stevensin tekstiä lukiessani), jos se pitää paikansa, jotain hyvin olennaista, sillä siinä missä Gandhi ei vastustanut kastijärjestelmää, eivät vihreät ole vastustaneet Yhdysvaltojen ohjaamaa maailmanjärjestystä.

 

Radkaun tarkoitus on kuvata globaali ympäristöliike maailmanhistorian käsitteiden kautta ja tällä tavalla luoda siitä yleinen luonnehdinta. Radkaun aikomus oli kirjoittaa kriittinen historia, jonka avulla radikaalit yhteiskunnalliset liikkeet voisivat paremmin ohjata suuntaansa. Hyvä niin, sillä aivan liian usein poliittisten liikkeiden kuvaukset ovat juhlallista itsekehua.

 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

ERÄÄN OSALLISTUJAN KERTOMUS 1/15 (Tauno Auer)

 

Näin juuri nauhoituksen 1970-lopulla tehdystä mainostelevision viihdeohjelmasta "Parempi myöhään...". Ajan estetiikka muistutti minua kuinka silloin itse asiat koin ja miksi en silloin tuntenut kyseistä ohjelmaa. Niihin aikoihin olin juuri tehnyt lähes täydellisen pesäeron suomalaiseen valtakulttuuriin. Silloin minua inhotti se kaikki: koulu, radio, telkkari, sanomalehdet, viikkolehdet, halpahintainen kaupallisuus ja niihin liittyvä lattea estetiikka. Mainostelevisiossa kulminoitui kaikki mikä minua etosi.

 

1970-luku oli yhä viihteen nousukautta, johon kuului uutisten osalta tarkoituksellisesti rajalliset keskustelunaiheet. Jos ja kun henkilö tiesi edes jotain maailman menosta sellainen ikkunoiden sulkeminen tuntui sietämättömältä. Kaikessa tuossa kiilsi pinttyneet pikkuporvarilliset pyrkimykset ja kalsea pinnallisuus.

 

Tällä kaikella lienee ollut ei ainoastaan kaupalliset tarkoitusperät vaan myös poliittiset. Rinnakkain vapaamielisen oikeistolaisuuden ja kaupallisen kulttuurin kanssa nousi vihreä vaihtoehto- ja luonnonsuojeluliike. Näiden kahden välille syntyi merkillinen rinnakkaissuhde.

 

Vihreitä ja luonnonsuojelijoita oli ja on monenlaisia. Itse olin imenyt äidinmaidosta erilaisen asenteen ja perinyt isältäni kansankulttuurin kautta kriittisen ja analyyttisen poliittisen suhtautumistavan. Jo lapsena ja nuorena tiesin että viihdekulttuurille oli ilmiselvä ja järisyttävä vaihtoehto.

 

Oma vaihtoehtoni oli toisaalta sosialististen maiden erilainen estetiikka etäisyyden päästä huomioituna ja toisaalta oman välittömän ympäristöni tarjoamat mahdollisuudet. Pois television ja radion äärestä! Ulos keskelle luonnonilmiöiden tapahtumarikasta maailmaa. Näiden eväiden kautta oli mahdollista löytää korvaavia vaikutteita: piirtäminen, kirjoittaminen, kirjat ja musiikki. Myöhemmin tuli mukaan ulkomaanmatkojen synnyttämä kiihtymys ja hurmos, jolloin oli mahdollista päästä täydellisesti pois kotimaisen viihdekulttuurin piiristä.

 

Petyin aika pian vihreän vaihtoehtoväen toimintaan ja hyväntahtoisen utopistisiin ja ympäripyöreisiin puheisiin. Muutin joksikin aikaa ulkomaille ja etäännyin entistäkin enemmän suomalaisesta elämänmuodosta ja tiedonvälityksestä. Vuosia nämä olivat minulle kaksi eri maailmaa kunnes ensin Ukrainan 'oranssivallankumous' ja sitten Kiovan Maidan-aukion tapahtumien uutisointi pakotti ne yhteen.

 

Olin jo ehtinyt ajatella, että saisin elää omalla tavallani ja suhtautua valtamediaan ja viihdekulttuuriin huvittuneen etäisesti. Olin ällistynyt kun huomasin ystävieni suhtautuvan Ukrainan tapahtumiin täysin eri tavalla kuin itse ne ymmärsin.

 

Mielestäni median röyhkeys, ylimielisyys ja näennäinen hyväntahtoisuus sekä kauniiden sanojen ja käsitteiden häikäilemätön käyttöönotto upposivat porukoihin kuin veisti voihin.

 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

Helsinki 20.2.2017