Pieni sarja vihreiden historiasta - osa 2

 

Vihreät 2/15

 

Joachim Radkau kertoo nauttineensa vuoden 1968 mielenosoitusten karnevaalitunnelmasta, mutta jääneensä kylmäksi opiskelijoiden taisteluhengelle. Sen sijaan hän innostui välittömästi 1970-luvun alussa orastaneesta vihreästä alakulttuurista, joka heijasteli hänen omaa syvää tyytymättömyyttään.

 

Kirjoittaessaan vihreän liikkeen historiaa Radkau törmäsi aineiston laajuuteen ja osallistujien monenkirjavaan luonteeseen. Onko ylipäätänsä mahdollista puhua yhdestä poliittisesta liikkeestä, kun mukana on niinkin erilaisia vaikuttimia kuin luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, pehmeä teknologia, joukkoliikennekysymykset, jätepäästöt, ravintokysymykset sekä vähemmistö- ja ihmisoikeudet?

 

Teoksessa 'Nature and Power' Radkau jakaa ongelmavyyhteen viiteen vaiheeseen: luontaistaloudet, suuret valtiojärjestelmät, siirtomaakausi, teollistuminen ja globalisaatio, jotka kukin ulottuivat kaikkialle. Luontaistaloudessa uskonnolliset juhlamenot antoivat oikeutuksen ihmisen luonnonilmiöihin kajoamiseen.

 

Laajat valtiolliset järjestelmät perustuivat ennen muuta maanviljelyyn: Lähi-itä, Kiina, Peru jne. Muinaisen Rooman, britti-imperiumin ja muiden mahtien valloittamista alueista tehtiin siirtomaita ja myöhemmin teollistuminen pahensi suurten valtiojärjestelmien synnyttämiä ongelmia ja epäkohtia.

 

Teollisen vallankumouksen myötä omaksuttiin uusi asenne luonnonilmiöitä kohtaan, mutta kuitenkin vasta globalisaation myötä 1970-luvulla tapahtui varsinainen revähdys, kun suurimmaksi huolenaiheeksi tuli aineellisen puutteen sijasta tavaroiden liikatarjonta. Radkaun mukaan problematiikan ytimessä on amerikkalaisen toimintamallin käyttöönotto. Jenkkijärjestelmän olemukseen kuuluu rajattomat tilat ja loputtomat raaka-ainevarannot.

 

T. Auer: Valloitetulle alueelle saa tehdä mitä tahansa. Sitä kutsutaan vapaudeksi. On hassua kuinka Yhdysvallat ja kapitalismi ovat vihreiden hovifilosofi Radkaun mukaan ongelman ytimessä ja silti vihreältä liikkeeltä puuttuu lähes tyystin kommunisteille tyypillinen radikaali poliittinen analyysi ja strategia.

 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

osallistujan kertomaa 1/15

 

Hei,

 

Olen toisaalla lyhyesti kirjoittanut omista touhuistani 1970-luvulla ja 80-luvun alussa: anarkistiryhmän perustamisesta, Musta Tuuli -lehden toimittamisesta, ydinvoimanvastaisesta liikkeestä, Lepakkoluolan valtaamisesta, Puola /Solidarnosc -episodista, filosofian opiskelusta, Korkeavuorenkadun Kasvisravintolasta, Komposti-lehdestä ja yhteisökokeiluista. Nyt yritän kuvata tiedon kertymistä ja omia asenteitani.

 

Olen ollut mukana monessa ja lähes yhtä monesta olen pettyneenä luopunut ja siirtynyt toisaalle. Olen sangen kärsimätön, jos ja kun porukoiden toiminta ei johda mihinkään erityiseen. Pelkkä puhe ei ole koskaan riittänyt. Viimein päädyin toimintatapaan, jota olen harjoittanut viimeiset 30 vuotta. Kerron siitä pian, mutta ensin haluan kuvata kuinka minä tähän eräänlaiseen kulttuuritutkijan toimeen ryhdyin.

 

Ensimmäiset järjestö- ja yhteisökokemukseni olivat kommunistinen pioneeriliike 1970-luvun alussa ja paria vuotta myöhemmin hieman ennen murrosikää innokas kirkoissa käynti. Olin uskossa ja kävin äitini kanssa arki-iltaisin Vanhassa kirkossa, Paavalin kirkossa ja monessa muussa kuuntelemassa esitelmiä Vanhasta testamentista. Murrosiässä valitsin ateismin.

 

Näiden kahden avulla saatoin ilmaista kahta itselleni tyypillisintä tahtotilaa: moraalista vaadetta ja halua eritellä asioita.

 

Kuten jo kerroin, olin erittäin tyytymätön kotimaiseen tiedonvälitykseen. Asuessani muutamaan otteeseen Itä-Lontoossa opin englannin kielen. Voinpa sanoa tuntevani sangen perinpohjin kolmen vuosikymmenen ajalta ainakin kahden brittimedian tuotannon: BBC World Service -radiokanavan ja Guardian-sanomalehden.

 

Tuntemissani kotimaisissa järjestöissä minua ärsytti toiminnan epäkäytännöllisyyden lisäksi tiedon yksipuolisuus ja tietty moraalinen pinnallisuus. Ryhdyin toimeen uuden tiedon keräämiseksi. Vajaat 40 vuotta sitten se tarkoitti politiikan osalta kirjeenvaihtoa ja kirjallisen aineiston tilaamista ulkomailta.

 

Mutta mistä ja kenen kanssa? Tässä minua auttoivat kokemukseni 1970-luvun lopulla anarkistiryhmässä. Silloin kirjoitin hyvin tuloksin kirjeitä anarkistiryhmille kaikkialla maailmassa. Päätin käyttää samaa menetelmää.

 

Mutta kenelle kirjoittaisin ja mistä löytäisin tiedot? Rupesin viettämään aikaa Helsingin yliopiston vanhassa kirjastossa (nykyisessä Kansalliskirjastossa). Tässä välissä pitää todeta, että en ole saanut muodollista koulutusta, koska siirryin 16-vuotiaana työelämään.

 

Sieltä löysin eri alojen kansainvälisiä vuosikirjoja, joista kopioin järjestöjen ja julkaisujen osoitteita. Parin vuoden ajan lähetin tiedusteluja eri maihin ja pyysin julkaisujen näytenumeroita. Samoihin aikoihin aloitin pienimuotoisen maahantuontiliikkeen (myöhemmin se rekisteröitiin nimellä Aamutuuli ry.), jonka avulla pystyin tekemään hankintoja.

 

Kutsun tätä tiedon autonomiaksi. Tilasin englanninkielisiä lehtiä Yhdysvalloista, Britanniasta, Afrikasta ja Aasiasta. Monet järjestöt lähettivät julkaisujaan ilman erillistä korvausta. Näin seurasin esimerkiksi Iranin, Saudi-Arabian ja Syyrian (George Habashin PFLP oli suosikkini) tapoja kertoa asioista (by the way, Iranin englanninkielisen lehdistön pääkohde vaikutti olevan silloin Länsi-Afrikka).

 

Luin tietysti keskeisiä jenkki- ja brittijulkaisuja, mutta myös Hong Kongista, Turkista, Israelista ja palestiinalaisalueilta löytyi korkeatasoisia julkaisuja. Opin suhteuttamaan asioita, koska seurasin erilaisia julkaisuja. En ole mitenkään varma siitä, että tietokoneiden myötä tiedonvälityksen laatu olisi nykymaailmassa parantunut.

 

Tällä kertomuksella yritän selittää miksi olen yhä edelleen tyytymätön kansalaisjärjestöjen toimintaan. Usein niiltä puuttuu todellinen tiedonautonomia, millä on erittäin haitallinen vaikutus ihmisten asenteisiin, mikä usein estää vakavan keskustelun. Kotimainen vihreä liike suuren kokonsa vuoksi on mielestäni tämän suhteen erityisen ongelmallinen.

 

Tauno Auer 22.2.2017