Amnesty julkaisi helmikuun alussa kauhuelokuvatyyliin nimetyn ihmisoikeusraportin ”Ihmisteurastamo” (Human Slaughterhouse), joka kertoo paljastavansa Syyrian hallinnon julmuuden. Syyriaa pidetään Iranin ohella uskollisimpina Venäjän liittolaisena Lähi-idässä.
Lähinnä silminnäkijäkertomuksiin nojautuen raportti kuvaa hallinnon vihollisiksi – käytännössä Yhdysvaltain liittolaisiksi tai ”maltillisiksi kapinallisiksi” – katsottujen järjestelmällistä kiduttamista ja murhaamista Saydnayan vankilassa.
Allekirjoittanut oli nuorena ja vielä vähän vanhempanakin pitkään Amnestyn kannattaja. Käydessäni Tampereella eliittilukiota kokoomusopiskelijatoverini naureskelivat alentuvasti järjestön merkkiä nahkatakissaan kantavalle ”hipille” – niin ne ajat muuttuvat. Nykyään (uus)liberaalieliitti laulaa aivan eri lauluja: vain suvaitsevaisuuttaan rummuttava EU-uskova, Amnestya kuukausittain tukeva metropoliittikansalainen on persoona, jota ”Suomi-kuva” kaipaa. En ole viime vuosina juurikaan kiinnittänyt huomiota Amnestyn kampanjoihin, sillä kiinnitän harvoin huomiota yksittäisiin ihmiskohtaloihin (joita suurin osa Amnestyn kampanjoista tuntuu koskevan) keskittyen niiden sijaansuurempiin kokonaisuuksiin.
Olen mekaanisesti allekirjoitellut milloin millekin hallitukselle suunnatun Amnestyn vetoomuksen sen ja sen kaltoin kohdellun aktivistin / kansalaisen / poliitikon vapauttamisen, inhimillisen kohtelun tai reilun oikeudenkäynnin puolesta. Takaraivossani eli kauan tiedostamaton varmuus siitä, että Amnesty tarkistaa lähteensä ja toimii tiedottamisessaan kaikin puolin eettisesti. Kenties suurimmalta osin Amnestyn historia onkin puhdas – ainakin toivon niin. Omat epäilykseni Amnestyn jos ei motiivien niin ainakin metodien ”puhtaudesta” heräsivät, kun Syyriasta ”raportoidessaan” kansainvälisesti tunnettu ja suurelta osin arvostettukin, yleisesti luotettavaksi mielletty ihmisoikeusjärjestö luotti epäilyttävän White Helmets -järjestön tiedotukseen.
Syyrian Valkokypäriin on yhdistetty liikaa outoja asioita, jotta voisi vakavissaan olettaa Amnestyn kaltaisen järjestön tukeutuvan tiedonsaannissaan tähän näyttelijäkerhoon. Samantyyppisiä ajatuksia on pohdiskellut myös Edinburgin yliopiston teoreettisen ympäristöpolitiikan (Environmental Political Theory) professori Tim Hayward. Tarkastelen hänen artikkelinsa huomioita ja johtopäätöksiä Amnestyn lipsumisista eettisen tiedottamisen poluilta aiemmassa Syyria-raportoinnissaan seuraavan kolmen otsikon verran, minkä jälkeen pohdin mahdollista syytä ilmiöön ja palaan vielä pikaisesti käsittelemään ”Human Slaughterhouse” -raportin vastaanottoa.

Vakavia syytöksiä hatarilla tiedoilla?

Amnesty International syytti Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa sotarikoksista ensimmäisen kerran kesäkuussa 2012. Sotalakien rikkominen edellyttää sotaa. Syytettäessä sotarikoksista on siis olennaista tietää, kuinka kauan Syyrian hallitus on ollut sodassa, olettaen että se on ollut. YK viittasi joulukuussa 2011 ”sisällissotaa lähentelevään tilanteeseen” Syyriassa.
Kesäkussa 2012 julkaistu Amnestyn raportti Deadly Reprisals viittaa ”vuoden 2011 levottomuuksien jälkeiseen aikaan” (s. 13). Raportti ei erittele käyttämiään tutkimusmetodeja, mutta lehdistötiedotteessa raportin julkaisusta lainataan laajalti ”viikkoja ihmisoikeusrikkomuksia Pohjois-Syyriassa tutkinutta” Donatella Roveraa. Raportissa esiteltävät tuoreet todisteet vaikuttavat olevan peräisin Roveran noina viikkoina käymistä keskusteluista ja kiertokäynneistä.
Raportti mainitsee, että ”Amnesty International ei ole pystynyt toimittamaan tutkimuksia Syyrian maaperällä” Syyrian hallinnon luvalla, joten se ”päätti suorittaa ensimmäisen käden tutkimuksia lupaa pyytämättä”. Raportti kertoo perustuvansa huhti–toukokuussa 2012 tehtyyn kahteen sataan haastatteluun Idlibin kaupungin ja sen ympäristön, Jebel al-Wastanin ja Jebel al-Zawiyahin, alueilla sekä Aleppon kuvernoraatin pohjoisilla alueilla.
Edellisten pikaisesti kerättyjen tietojen lisäksi ”Syyrian hallinnon sotarikokset paljastava raportti” ei tarjoa muita lähteitä kuin ”Syyrian pakolaisten haastattelut ja Syyriaan jääneiltä vastaanotettu informaatio”. Tiedot Amnestyn ilmoittamista sotarikoksista olisi siis kerätty, analysoitu, kirjattu, tarkistettu, hyväksytty ja julkistettu muutamassa kuukaudessa. Tämä on Haywardin mukaan hämmästyttävän – ja huolestuttavan – nopeaa toimintaa.

Syyriaan on mentävä – vaikka väkisin

Huolestuttavampaa kuin raportin lähteiden epämääräisyys ovat vajavaisen tutkinnan perusteella tehdyt vaatimukset tilanteeseen puuttumiseksi. Yllättävän päättäväisesti väliintulon välttämättömyyttä propagoiva Amnesty syytti Syyrian hallitusta myös rikoksista ihmisyyttä vastaan, joihin jo järjestön Deadly Reprisals -raporttia edeltänyt, sekavan ”arabikevään” jälkitunnelmissa syksyllä 2011 julkaistu Deadly Detention -raportti vihjaa. Tämän tasoiset syytökset ovat erittäin vakavia, sillä ne saattavat riittää perusteluiksi aseelliseen väliintuloon, joka taas helposti johtaa sotaan ja hirmutekoihin, joita ei ilman sotaa syntyisi. Haywardin analyysin mukaan Amnesty ei kuitenkaan onnistunut Deadly Detention -raportissaan täyttämään edes omia tutkimusmenettelykriteereitään.
Amnesty katsoi uuden sodan ja sen aiheuttaman kärsimyksen synnyttämisen pienemmäksi moraaliseksi riskiksi kuin vaikenemisen tarkemman tutkinnan ajaksi. Järjestön täytyi olla siis ehdottoman vakuuttunut löydöstensä luotettavuudesta. Entisen USA:n sisäisen turvallisuuden viraston (Federal Bureau of Investigation, FBI) agentin Coleen Rowleyn mukaan Amnesty USA:n toimitusjohtaja, sotamyönteisenä tunnettu Suzanne Nossel jopa propagoi Libyasta mallia ottavaa interventiota Syyriaan paneelitoverilleen Madeleine Albrightille tammikuussa 2010. Nosselin mielestä ”yksi ihmisoikeusjärjestöjä turhauttava ja huolestuttava asia on, ettei YK:n turvallisuusneuvosto ole kahdeksassa kuukaudessakaan onnistunut osoittamaan viiden tuhannen siviilin kuolemaa Syyriassa maan presidentti al-Assadin ja hänen armeijansa teoiksi”.
Nossel oli vielä jatkanut: ”Viime keväänä turvallisuusneuvosto onnistui saamaan enemmistön Libyaan kohdistuvan voimallisten toimien taakse, jotka epäilyttivät joitain neuvoston jäseniä. Mutta Gaddafi kaatui, vallansiirto on tehty ja noiden epäilysten luulisi kadonneen. Silti Syyrian kanssa ollaan umpikujassa.”
Oliko Amnestyn kivenluja luottamus raporttinsa oikeellisuuteen perusteltua? Oliko uuteen sotatilaan hyvin todennäköisesti johtavaan – Libyan kaaokseen ajaneeseen – interventioon yllyttäminen Amnestyn pääedustajalta oikeutettua?

Ennen arabikevättä

Isänsä Hafez al-Assadin seuraajana vuonna 2000 Syyrian johtoon nousi nykyinen presidentti Bashar al-Assad. Johtajan vaihtumista pidettiin suotuisana ilmiönä maan ihmisoikeustilanteen suhteen. Bashar al-Assad muun muassa vapautti vankeudesta satoja kielletyn Muslimiveljeskunnan jäseniä melkein heti virkaan astuttuaan. Syyrian kaltaisissa diktatuureissa on kuitenkin itsestään selvää, että sisä- ja ulkopoliittisten paineiden alla johdon valtaa varmistaa väkivaltaan tukeutuva ja opposition ääntä tukahduttava puolisalainen poliisi-instituutio.
Sydneyn yliopiston lehtori Tim Anderson kirjoittaa vajaa vuosi sitten artikkelissaan Syyrian sodan tiedottamisesta:
”Kun länsihallinnot (käyttäen hyväkseen liittolaistensa antamaa ’informaatiota’) maalasivat kiireesti presidentti Bashar al-Assadista uutta Hitleriä, hän sai toisenlaista kritiikkiä syyrialaisilta. Kuulin häntä kutsuttavan ’Herra Helläsydämeksi’ useiden syyrialaisten kertoessa, että toivoisivat hänen olleen yhtä ankara kuin isänsä. He ajattelivat vuotta 1982, kun Hafez al-Assad kukisti aiemman Muslimiveljeskunnan nousun Hamassa.”
Anderson näyttää tässä vihjaavan, että islamistien – Totuusmedian™ ”maltillisten kapinallisten” – valta on jälleen nousussa, mutta (osittain juuri siksi) myös istuvalle presidentille löytyy suosiota.
Jos palaamme Syyrian tilaa kuvaavissa ihmisoikeusraporteissa vuoteen 2010, aikaan ennen konfliktin alkamista, huomaamme Amnestyn kirjanneen myös silloin useita perusteettomia vangitsemisia ja raakuuksia. Bashar al-Assadin oltua vallassa kymmenen vuotta ihmisoikeustilanne ei ollut länsimaisten tarkkailijoiden mukaan parantunut niin merkittävästi kuin oli toivottu. Human Rights Watch kuvaili raportissaan Syyrian vuosia 2000–2010 ”tuhlatuksi vuosikymmeneksi”.
Joillain maaseutuvaltaisilla Syyrian alueilla turhautuminen hallinnon prioriteetteihin ja toimiin oli todellista. Maanviljelytalous nilkutti kuivuuden huonosti hoidettujen seurausten takia. Elämänlaatu Syyrian sykkivissä kaupungeissa on saattanut olla hyvä, mutta maa oli kaukana idyllisestä tilasta, ja toive ihmisoikeustilanteen parantumisesta jatkoi leijumistaan ilmassa. Hallinnon jyrkkä suhtautuminen maan sekulaarisuutta (eli maallisuutta) uhkaaviin ryhmittymiin nähtiin perusteeksi seurata tilannetta ylettömyyksien varalta. Sotaa edeltäneet ihmisoikeusraportit olivat kuitenkin hyvin kaukana viittauksista ”rikoksiin ihmisyyttä vastaan”, mukaan lukien Amnestyn yleinen ihmisoikeustilanneraportti vuoden 2011 huhtikuulta.
Vain kolme kuukautta myöhemmin julkaisemassaan Deadly Detention -raportissa Amnesty esittää Syyrian tilanteesta dramaattisesti erilaisen kuvan. Vuoden 2011 huhti–elokuun aikana asiat kyllä muuttuivat nopeasti hallinnonvastaisen prostestiliikehdinnän myötä – mutta vielä nopeammin muuttui Amnestyn kanta. Haywardin analyysin mukaan raportti ei täyttänyt edes Amnestyn omia tutkintamenetelmäkriteerejä.

Lännen hyväntekijä vai sodanlietsoja?

George Soros tunnetaan läntisen kulttuuripiirin valtamediassa ”filantrooppina”, hyväntekijänä, mutta myös yhtenä innoikkaimmista Venäjän nykyisen hallinnon toiminnan miinoittajista. Soroksen Open Society -säätiö rahoittaa suurilla summilla muun muassa Amnesty Internationalin toimintaa. Kuinka paljon Soroksella on jättirahoittajana valtaa vaikuttaa järjestöjen johdon ja sitä kautta toiminnan poliittisiin motiiveihin? On vaikea uskoa, ettei näin vallakkaan herran agendoilla olisi vaikutusta hänen suurella volyymilla tukemiensa tahojen näkökulmien muodostukseen.
Erityisen vallakkaan Soros on tehnyt itsestään media-alalla ”tukemalla” valikoituja journalistisia tahoja muun muuassa ”omien” toimittajien kouluttamisessa alaan keskittyneissä oppilaitoksissa ympäri maailmaa. Lännessä Amnestyn rinnalla Venäjää ja sen hallintoa voimakkaimmin kritisoivat journalistit ja uusien journalistien kouluksesta vastuuta saavat toimijat vaikuttavat olevan järjestelmällisesti Soroksen rahoilla kouluttautuneita. Tätä valaisee esimerkiksi Tampereen yliopiston viestinnän tiedekunnan vierailijaprofessori Hanna Nikkasen kommentti aiheesta Journalismin iltapäivä -luennolla 1.9.2016 (kohta 1:27:23):
”Olen itse myös huomannut, että tiettyjä aiheita käsitellessäni päädyin jatkuvasti toimimaan esimerkiksi Clinton Foundationin tai George Soroksen rahoilla. Maailmalla on tiettyjä rahoittajia, jotka varmasti vaikuttavat siihen, minkälaista journalismia heidän rahoillaan tehdään ja toisaalta myös mahdollistaa sitä. Minähän en siis tehnyt varsinaisesti journalismia noiden toimijoiden rahoilla, mutta opiskellut olen.”
Jos tuntee kansainvälisen politiikan kiemuroita viime vuosikymmenten ajalta ja käyttää tiedonhankintansa lähteinä muutakin kuin lännen valtamediaa, voi Venäjän muutama vuosi sitten asettamalle ”järjestölaille”, joka rajoittaa venäläisten ja ulkomaisten kansalaisjärjestöjen välisiä yhteyksiä, löytää myös muun kuin länsimedian tarjoaman ”Putin vihaa ihmisoikeuksia periaatteesta ja pahuuttaan” -selityksen. Lain, joka vaatii ulkomailta rahoitusta saavia kansalaisjärjestöjä rekisteröitymään ”ulkomaisiksi agenteiksi”, motiiviksi on tulkittu ihan vain Kremlin ilkeyden lisäksi myös Venäjän hallinnon yritys suojella yhteiskuntarauhaa Soroksen rahoitusverkostossa räpiköivien aktivistien poliittisilta pyrinnöiltä.
Hieman samaan tapaanhan Facebook ja Google ovat alkamassa ”suojella käyttäjiään valeuutisilta eli Venäjän hallinnon levittämältä disinformaatiolta” – mikä käytännössä tarkoittaa muiden kuin virallisen Totuusmedian™ levittämän informaation piilottamista.

Takaisin tuoreeseen ihmisteurastamoraporttiin

Tim Hayward on ehtinyt kommentoida myös Amnesty Internationalin uusinta raporttia, artikkelin alussa lyhyesti esittelemääni, elokuvallisesti nimettyä ”Ihmisteurastamoa” (Human Slaughterhouse). Hayward huomauttaa myös BBC:n huomioivan, ettei Amnesty pysty todistamaan väitteitään: ”vaikka se on kykenemätön tarjoamaan todisteita teloituksista (joulukuusta 2015 alkaen), järjestö sanoo, että sillä ei ole syytä uskoa heidän lopettaneen toimintaansa ja että on syytä uskoa vielä tuhansien kuolleen”.
Hayward itse esittää Amnestyn ruohonjuuritason kannattajille kehotuksen ”miettiä, mitä järjestö yrittää saavuttaa tällä julkaisullaan”, ja jatkaa kysymällä: ”kun Aleppon piirityksen loppuminen loi rakentavampiakin mahdollisuuksia kansainväliselle osallistumiselle [Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi], mikä on peruste yritykselle herättää henkiin Syyrian hallituksen demonisoiminen?” Kysymys on aiheellinen, kun otetaan huomioon myös erilaista tarinaa kertovat äänet, kuten yhdysvaltalaisen demokraattipoliitikon, Tulsi Gabbardin, ulostulo aiheesta länsimediassa.
Myös Brandon Turbeville on käsitellyt Amnestyn uusinta raporttia ja sen uskottavuutta artikkelissaan. Hän analysoi raportin ajoitusta juuri Sveitsin Genevessä alkavien Syyrian rauhanneuvottelujen alla, raportin ilmoittamia (uhri)lukuja, sen lähteiden uskottavuutta ja todistajanlausuntojen luotettavuutta, järjestön luonnetta ja ”joukkohautoja” (Turbevillen mukaan hautausmaan jatketta) esittäviä satelliittikuvia. Turbeville myös ihmettelee artikkelissaan, miksi Amnesty on vetänyt raporttinsa ”pahiksiin” mukaan Syyrian suurmuftin, sheikki Ahmad Badreddin Hassounin. Raportti väittää sivulla 19, että vangin ”tuomio lähetetään sotapostina Syyrian suurmuftille ja joko puolustusministerille tai armeijan ylipäällikölle, jotka ovat al-Assadin ’valtuutettuja vahvistajia’ ja jotka määrittelevät teloituspäivämäärän”.
Turbevillen mukaan raportissa unohdetaan kaksi asiaa: Ensinnäkin nykyinen suurmufti on tunnettu maltillisuudestaan ja on konfliktin aikana toistuvasti puhunut rauhan puolesta. Toisekseen Syyrian suurmuftilla ei ole hallinnollista asemaa – hänen tuomiovaltansa piirissä ovat jotkut sunnimuslimit (verrannollinen katolisen piispan asemaan). Amnestyn vihjaama suurmuftin osallistuminen Syyrian hallinnon toimiin olisi ristiriitaista ja epäluonteenomaista, kuten myös se, että al-Assadin hallinto konsultoisi häntä päätöksenteossaan. Myös lännen mediassa Syyrian presidentti on esitelty maallisena alaviittina. Miksi sekulaariksi shiiaksi laskettava al-Assad alistaisi toimensa uskonnollisen sunnijohtajan hyväksyttäväksi?
Elokuvallista Amnestyn uusimmassa Syyria-raportissa ei ole ainoastaan nimi. Kuten Tony Cartaluccihuomauttaa:
”Amnesty Internationalin esitys ei ole koottu faktojen ja Syyriasta kerättyjen todisteiden perusteella, vaan on tehtailtu kokonaisuudessaan Lontoossa 3D-mallinnuksen, animaatioiden ja äänenkäsittelyohjelmistojen avulla perustuen varmentamattomiin tarinoihin väitetyiltä todistajilta, jotka sanovat istuneensa kyseisessä vankilassa tai olleensa muuten yhteydessä siihen ja sen toimintaan. Toisin sanoen erikoistehostevelhot – yleensä fiktiivisten elokuvien teossa käytettyine – työkaluineen on nyt laitettu töihin luomaan todisteita poliittiseen kontekstiin, kun niitä ei todellisuudessa ole.”
Amnestyn raportti tunnustaa todellisten todisteiden puutteen: kohdassa ”Metodologia” (sivu 9) kerrotaan, että jatkuvista yrityksistään huolimatta Amnesty International ei ole päässyt tekemään tutkimuksia Syyriassa – mukaan lukien Syyrian hallinnon ylläpitämät vankilat. Amnestyn mukaan Syyrian viranomaiset ovat estäneet järjestön toiminnan kontrolloimillaan alueilla vuoden 2011 ”arabikevään” levottomuuksien jälkeen.

Päätoimittajan kommentti

On peräti lapsellista kuvitella, etteivätkö eri valtioiden tiedustelupalvelut ja muut kiinnostuneet tahot olisi pyrkineet vaikuttamaan Amnesty Internationalin toimintaan ja sen suuntaamiseen omalta kannaltaan myönteisesti. Yhtä lapsellista on kuvitella, etteivätkö ne siinä olisi ainakin osittain onnistuneet.
Vastavalkea nostaa mediana esiin ne kyseenalaistamiset, joita Amnestyn toiminnan suhteen on esitetty kansainvälisissä yhteisöissä. Asioita seuranneet ovat voineet todeta, että esimerkiksi Amnestyn ja CIA:n yhteyksiä ja yhteispeliä on tuotu esiin jo aiemminkin.
Tämä Vastavalkean toimittajan Johanna Lehtosen artikkeli käsittelee Amnestyn Syyria-raportteja. Siinä esitellään kahdenkin tutkijahenkilön — Tim Haywardin ja Brandon Turbevillen — tutkimuksia siitä, miten Amnesty on onnistunut toteuttamaan julkilausumiaan periaatteita omia raporttejaan tuottaessaan.
Amnesty Internationalilla (kuten muillakin ihmisoikeusjärjestöillä) on huomattavan suuri vaikutus ihmisten ajatteluun. Jottei suoranaista harhaanjohtamista tapahtuisi, on syytä tarkoin perata, toimivatko sen ilmoittamat jalot periaatteet myös käytännössä.
Toivon artikkelin herättävän lukijat omakohtaiseen tutkimussukellukseen teeman maailmaan. Näitä löydöksiä ja mielipiteitä kannattaa tuoda kommenttiosiossa esille.

OIKAISU 13.2.2017 klo 8:46: (Soroksen) Open Foundation -järjestö korjattu Open Society -säätiöksi

Lähteet

Hayward, Tim (23.1.2017): How We Were Misled About Syria: Amnesty International https://timhayward.wordpress.com/2017/01/23/amnesty-internationals-war-crimes-in-syria/
Hayward, Tim (8.2.2017): Amnesty International on Syria – at it again!
https://timhayward.wordpress.com/2017/02/08/amnesty-international-on-syria-at-it-again/
Cartalucci, Tony | Global Research (9.2.2017): “Fake News” and Crimes against Humanity: Amnesty International Admits Syrian “Saydnaya” Report Fabricated Entirely in UK
http://www.globalresearch.ca/fake-news-and-crimes-against-humanity-amnesty-international-admits-syrian-saydnaya-report-fabricated-entirely-in-uk/5573847
Cartalucci, Tony | Activist Post (9.2.2017): Fake News Alert: Cnn Finally Admits White Helmets Staged Fake Video
http://www.activistpost.com/2016/11/fake-news-alert-cnn-finally-admits-white-helmets-staged-fake-video.html
Turbeville, Brandon | Activist Post (8.2.2017): Amnesty International “Human Slaughterhouse” Report Lacks Evidence, Credibility, Reeks Of State Department Propaganda
http://www.activistpost.com/2017/02/amnesty-international-human-slaughterhouse-report-lacks-evidence-credibility-reeks-of-state-department-propaganda.html
Kyrönlahti, Ville | Vastavalkea (7.10.2016): White Helmets – Nobelin rauhanpalkintoehdokas
https://vastavalkea.fi/2016/10/07/white-helmets-nobelin-rauhanpalkintoehdokas/
Lehtonen, Johanna | Vastavalkea (27.1.2017): Demokraattien kongressiedustaja kertoi tavanneensa Syyrian presidentin
https://vastavalkea.fi/2017/01/27/demokraattien-kongressiedustaja-tapasi-syyrian-presidentin/
Mackintosh Eliza | CNN (25.11.2016): Syria’s White Helmets apologize for Mannequin Challenge video
http://edition.cnn.com/2016/11/24/middleeast/mannequin-challenge-white-helmets-syria/
BBC News (7.2.2017): Syria conflict: Thousands hanged at Saydnaya prison, Amnesty says http://www.bbc.com/news/world-middle-east-38885901
Alkuperäinen kuva : Norwich Amnesty via Flickr
Kuvanmuokkaus: JL