Paikalliset ihmiset ja ZADin aktivistit ovat taistelleet lentokentän rakentamista vastaan vuosien ajan solidaarisuudesta ja vastarinnasta muodostuvassa sankarillisessa kamppailussa.
Kaikki alkoi vuosikymmeniä sitten paikallisten vastustaessa toisen lentokentän rakentamista lähelle Nantesin kaupunkia läntisessä Ranskassa. Tämä vastarinta huipentui kahdeksan vuotta sitten itseorganisoituneen autonomisen alueen perustamiseen, joka tunnetaan yleisesti nimellä ZAD (Zone à Défendre, vapaasti suomentaen ”Puolustettava alue”). Tästä lähtien ZAD on ollut jatkuvan häätöuhan alla ja pitänyt puoliaan alueen tyhjentämiseen useita kertoja määrätyn militarisoidun poliisin hyökkäyksiä vastaan. Valtaus on kestänyt tähän päivään asti ympäri Ranskaa ja muualta maailmasta tulevan yksilöiden ja kollektiivien tuen avulla.
Puoli vuosisataa suunnittelua ja vastarintaa
Suunnitelma toisen lentokentän rakentamiseksi Nantesiin kehitettiin ensi kertaa 1960-luvun puolivälissä. Viranomaiset Ranskassa halusivat hajauttaa taloudellista toimintaa Pariisista muihin kaupunkeihin. 1970-luvulla aluehallinto päätti Nantesista pohjoiseen sijaitsevan Notre-Dames-des-Landesin kaupungin olevan oikea paikka lentokentän rakentamiselle. Tähän aikaan maanviljelijät ja paikalliset tuottajat alkoivat järjestäytyä vastustaakseen rakennustyömaata ja nostaakseen siitä tietoisuutta.
Rautatieverkon rakentaminen pikajunille 1980-luvun lopulla lykkäsi suunnitelmia lentokentän rakentamiseksi Nantesin pohjoispuolelle aina vuoteen 1994 asti, jolloin hallitus herätti projektin jälleen henkiin. Tarkoitus oli vähentää lentoliikennettä kahdella pariisilaisella lentokentällä, Roissyssa ja Orlyssa.
2000-luvulla pääministeri Lionel Jospinin hallitus vahvisti haluavansa hajauttaa taloudellista toimintaa ja muuttaa Nantesin kansainväliseksi keskukseksi. Alueellisen ja maanlaajuisen poliittisen eliitin kiirehdittyä projektia, sen julistettiin vuonna 2008 ”edistävän yleistä etua”. Kaksi vuotta myöhemmin ylikansallinen yritys Vinci valittiin rakentamaan ja johtamaan lentokenttää.
Eri ryhmien ja organisaatioiden verkosto luotiin jo vuonna 2000 järjestämään tiedotuskampanja ja toimimaan alueella. Vuonna 2009 paikalliset aktivistit ja asukkaat kutsuivat Ranskan ilmastotoimintaleirin paikalle, jonka seurauksena satoja aktivisteja vieraili alueella. He valtasivat hallinnon tyhjäksi jättämiä rakennuksia sekä rakensivat omia jurttia ja mökkejään.
Itseorganisoitumisen ja kollektiivisen päätöksenteon rakenteet laitettiin käytäntöön askel kerrallaan. Tukikollektiiveja perustettiin pian ympäri maata ja yli rajojen: tästä alkoi yksi Ranskan yhteiskunnallisten liikkeiden lähihistorian pisimmistä kamppailuista.
Radikaali kamppailu ZADin puolustamiseksi
ZAD toimii joskus aktivistien koulutusleirinä, jossa osallistujat tutustutetaan Notre-Dames-des-Landesin vastarinnan erityisiin piirteisiin. Esimerkiksi siihen, miten liikkua hiljaa maaseudun läpi ilman, että alueelle tarkastuspisteitä rakentanut poliisi huomaa liikkujat.
Mielenosoituksia ja poliittisia tapaamisia järjestetään säännöllisesti tavoitteena yhdistää, kouluttaa, osallistaa ihmisiä sekä vaihtaa kokemuksia. Samalla myös varmistetaan, että ajan koittaessa laaja verkosto ihmisiä on valmis puolustamaan autonomista aluetta, jos viranomaiset uhkaavat sitä.
Niin Kansalaisten Järjestö Lentokentän Rakentamista Vastaan (ACIPA) -ryhmään kuuluvat ympäristötietoiset eläkeläiset kuin Nuit Debout -protesteihin Pariisissa ja muualla eturivissä osallistuneet nuoret radikaalitkin – kaikki ovat yhdessä sopineet puolustavansa fyysisesti aluetta poliisin saapuessa; taktiikka, joka on jo todistanut arvonsa menneisyydessä.
Syksyllä 2012, niin kutsutun ”Operaatio Caesarin” aikana, yli tuhannesta ihmisestä koostuneet valtion joukot tunkeutuivat alueelle helikoptereilla ja panssariajoneuvoilla. He kohtasivat monimuotoista ja päättäväistä vastarintaa. Toiset pyörittivät kansankeittiötä samalla kun pieni joukko zadisteja rakensi barrikadeja ja heitteli kiviä. Poliisin tukkiessa pääsyn alueelle sen ulkopuolella järjestettiin säännöllisesti miekkareita. Useita viikkoja jatkuneen loistokkaan kamppailun jälkeen poliisi viimein perui operaation. ZAD kutsui suuren määrän ihmisiä paikalle rakentamaan poliisin tuhoamia fasiliteetteja.
Ina Fever yrittää selittää tuoreessa Strike! Magazinessa julkaistussa artikkelissa Notre-Dame-des-Landesiin juurtunutta voimakasta ja monimuotoista vastarintaa. Hän väittää, että tämän hetkiset poliittiset kamppailut ovat olleet erittäin onnistuneita mobilisoimaan ihmisiä blokkaamaan hyödyttömiä ja haitallisia kehittämishankkeita artikuloidessaan eettisen position: ”ei, lentokenttää ei tule.”
Tämän taustalla kaikuu Näkymättömän Komitean ajama strategia, jonka mukaan nykyaikaisissa kapitalistisissa yhteiskunnissa suoran toiminnan pitäisi keskittyä pääoman virtojen ja kierron mahdollistaviin verkostoihin ja infrastruktuureihin enemmin kuin instituutioihin ja parlamentteihin.
”Lentokenttää ja sen maailmaa vastaan”
Lentokentän rakentamista vastustaneen maa-alueen valtauksen voidaan Ferrerin ajatusta seuraten sanoa olevan kahdelle akselille rakentunut kamppailu: se on tietynlaista yhteiskuntaa vastaan, ja se on myös ZADin puolesta – vaihtoehtoinen kollektiivisen elämän muoto, eri maailma.
Rakennustyömaan valtaus on perustavanlaatuisesti antikapitalistista toimintaa, koska se estää luomasta toisenlaista tilaa – lentokenttää – jota Ranskan viranomaiset ja yritykset käyttäisivät brändätäkseen alueesta ”innovatiivisen” ja ”yritysystävällisen” sekä houkuttaakseen investointeja. Siksi sitä voisi verrata siihen, mitä Mehmet Dosemeci on kutsunut aiemmassa kirjoituksessaan ROAR-lehdelle ”yhteiskunnalliseksi pidätykseksi”. Tällä hän tarkoitta sitä, että yhteiskunta kieltäytyy tukemasta valtion yläpitämää pääomavirtojen kiihdyttämistä:
”Hidas ruoka, konservationismi (olipa kyse ekologiasta tai paikalliskulttuurista), sodan vastainen, globalisaation vastainen, radikaali ympäristöaate – kaikkien näiden eri osa-alueiden riidanhaluinen politiikka ei ole suunnattu liikkeitä pysäyttäviä staattisia valtion rakenteita vastaan, vaan ovat itsessään pysäyttämässä tai pidättämässä hillitsemätöntä tai kiihtyvää kapitalistista järjestelmää.”
Tämänkaltainen vastarinta on voimissaan ympäri Eurooppaa, ottaen usein kohteekseen ”isoja, hyödyttömiä projekteja” (esimerkiksi NoTAV Italiassa), tai Yhdysvalloissa (öljyputken rakentamisen vastustaminen Standin Rockin valtauksella Pohjois-Dakotassa herättää selkeästi vastakaikua ZADin kamppailussa).
Sitä paitsi, ihmisten halu pysäyttää kapitalistisen yhteiskunnan tavallinen toiminta sekä ajatella ja päättää yhdessä – ilman minkään puolueen tai instituution johtajia – siitä, miltä yhteiskunnan parempi järjestäminen voisi näyttää, on Euroopan, Yhdysvaltojen ja Arabimaailman vuonna 2011-2012 läpi levinneiden torien valtausten pohjalla. Nuit Debout, joka voidaan nähdä Ranskan versiona ”torien liikkeestä”, hyödynsi paljon ZADista saatuja kokemuksia. Place de la République’lla Pariisissa ja sadoissa kaupungeissa ympäri maata itse asiassa käytettiin samankaltaisia iskulauseita työläisten oikeuksien kaventamista vastustaneissa mielenosoituksissa, jollaisia myös ZADissa kuultiin. Kaduilla ja torien valtauksilla käytetyissä banderolleissa luki usein ”Ei työlaille ja sen maailmalle”.
”Elämä joka on mahdollinen ilman heitä”
Eri yhteiskunnan osa-alueilta ZADiin kokoontuneilla ihmisillä on selkeä tavoite: rakentaa maailma ilman valtioita ja kapitalismia. Kuten Collectif Mauvaise Troupe summaa viimeisimmän kirjansa johdannossa: ”jos poliittisille luokille on tullut niin tärkeäksi murskata ZAD, johtuu se siitä, että ZAD muodostaa hävyttömän esimerkin elämästä, joka on mahdollinen ilman heitä”.
Alueella asuu vakinaisesti 200 ihmistä, jonka lisäksi suunnilleen 2000 ihmisen joukko tulee ja menee jatkuvasti. Jotkut asukkaista ovat asuneet alueella jo ennen kamppailun alkua, toiset ovat tulleet sinne jälkikäteen liittyäkseen taisteluun tai yksinkertaisesti vain löytääkseen paikan missä elää vapaana valtion häirinnästä. Jotkut jopa kertovat, että siirtolaiset ovat löytäneet hiljaisen yösijan ZADista matkallaan Iso-Britanniaan. Kaikki nämä ihmiset ovat tehneet viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhteistyötä keskinäisen luottamuksen ja solidaarisuuden periaatteiden pohjalta.
ZADilla on myös oma tuotantoverkostonsa. Vihanneksia ja hedelmiä, jauhoja ja leipää löytää ”ei-marketeilta”, joissa näitä tuotteita annetaan ilmaiseksi tai vaihdetaan vapaaehtoiseen kontribuution mukaisesti, joka tunnetaan nimellä prix libre. Aina kun järjestetään isoja tapaamisia tai mielenosoituksia, alueella valmistetaan ja tarjoillaan kaikille terveellisiä aterioita. Uudet tulijat löytävät varmasti tilaa nukkua joistain alueen isoista asuntoloista.
Collectif Mauvaise Troupe kuvaa hiljattain julkaistussa kirjassaan Puolusta ZADia voimakkaasti osallistujien innostunutta henkeä sekä sitä, miten se eroaa nykyaikaisista yhteiskunnista: ”Täällä, missä me olemme, heidän pelottavaksi tarkoittama nimitys ’laiton alue’, on alkanut saada radikaalisti myönteisiä mielleyhtymiä. ”Hyvin valvottujen” kaupunkien katuihin verrattuna ZADissa kukaan ei nuku ulkona ja kaikki saavat riittävästi syödäkseen.” Ympäri maata olevien tukijoiden avustuksella zadistit tuottavat ja julkaisevat omia kirjojaan, pamflettejaan ja videoitaan, samalla kun ZADin oma radioasema, Radio Klaxon, aloittaa pian lähetystoiminnan ranskaksi ja englanniksi.
Vapaan elämän tiloilla on kuitenkin rajansa. Elämän yhdessä järjestäminen vaatii myös kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja keskinäistä tukea – asioita, jotka usein puuttuvat, erityisesti kriisien aikana. Esimerkiksi hiljattain pidetyssä keskustelussa ZADista yksi asukas luki ääneen tekstejä yhteenotoista poliisin kanssa vuonna 2012. Hän varoitti osallistujia siitä, että seksismiä esiintyi konfrontaatioiden aikaan paljon, mikä oli täysin sietämätöntä yhdessä myrkyllisen ”barrikadien maskuliinisuuden” paluun kanssa.
Lisäksi viisi vuotta sitten aseiden käytöstä poliisia vastaan syntyi huomattavia jännitteitä. Yhdessä elämisen ja kamppailun muodoista sopimisen oppiminen on aina vaikeaa, sillä nykyaikaiset kapitalistiset yhteiskunnat vangitsevat meidät valtion instituutioista ja markkinamekanismeista riippuvaiseen tilaan. Tai Cornelius Castoriadista käsitettä mukaillen, heteronomian tilaan: alistumista pyhälle ylivoimaiselle kokonaisuudelle, joka sanelee arkielämän säännöt ja tavat.
Elinvoimainen kamppailu synkässä ilmapiirissä
Ranskan presidenttivaalien lähestyessä nopeasti vaikuttaa siltä, että pääministeri Valls’sin hallituksella ei ole mitään hävittävää. Hänen legitimiteettinsä ja kansansuosio – erityisesti vasemmistolaisten äänestäjien keskuudessa – on romahtanut johtuen hänen selkeän yritysmyönteisestä linjastaan ja ei-valkoisiin kansalaisiin kohdistuvista rasistisista hyökkäyksistään. Kuka ei olisi kuullut ”burkhini-tapauksen” aiheuttamasta häpeästä? Hallitus yrittää voittaa itselleen tukea nousevaa äärioikeistoa vastaan ja näyttää ilmeiseltä, että valtio on selkeästi siirtynyt autoritäärisempään suuntaan viimeaikaisten Pariisin ja Cannesin terrori-iskujen jälkeen.
Viime kuukausien aikana olemme myös nähneet neljä kuukautta kestäneen työlakia mobilisaation jälkeen valtiokoneiston vahvistavan itseään ja kriminalisoivan yhteiskunnallisia liikkeitä. Valtion työläisten oikeuksien kimppuun hyökkäämisen vastaisissa mielenosoituksissa poliisit vahingoittivat useita ihmisiä Pariisissa, Nantesissa, Rennesissä ja muissa kaupungeissa ympäri Ranskaa.
Väkivalta tuo mieleen muiston poliisin tappamasta Remi Fraissesta, joka kuoli vastustaessaan toisen ZAD-leirin häätöä Sivensissä vuonna 2014. Lisäksi poliisin murhaama Adama Traoré, Pariisin lähiöissä (”banlieue”) elänyt nuori mies, sekä aivan äskettäin häädetty ”Viidakko” – siirtolaisten autonominen leiri Calais’ssa – muistuttavat meitä siitä, että valkoisen eurooppalaisen yhteiskunnan mielikuvaa puolustava muukalaisvihamielinen valtio pitää rodullistettuja väestönosia ja siirtolaisia arvottomina.
Seuraavat viikot ja kuukaudet ovat ratkaisevan tärkeitä ZADille ja muille kampailuille ympäri Ranskaa. Jotkut lähteet argumentoivat lentokenttäprojektin hylkäämisen olevan mahdollista, sillä siitä on tullut Vincille liian kallis jatkettavaksi. Toiset taas sanovat, ettei hallituksella ole mitään hävittävää ja Viidakon hävittämisen jälkeen Notre-Dames-Des-Landesin ZAD on seuraava listalla.
Jäämme miettimään tässä huolestuttavassa ympäristössä onnistuuko ZAD vastustamaan jälleen yhtä valtion yritystä tuhota tämä inspiroiva yhteisöllisen elämän ja kollektiivisen päätöksenteon kokeilu, joka on orastanut Notre-Dame-des-Landes vihreillä mailla. Yksi asia on varma: alueella vierailleet ja aikaa viettäneet sadat ihmiset vaikuttavat päättäväisiltä ja valmiilta puolustamaan sitä.
Martin Legall
Martin Legall asuu Rennesissä, Ranskassa, jossa hän osallistuu useisiin yhteisöprojekteihin. Kirjoitus on käännetty englanninkielisestä artikkelista The ZAD: an autonomous zone in the heart of France, joka on julkaistu alunperin Roar-verkkolehdessä 26.1.2017.
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti