Kuinka poliittisia johtajia synnytetään

JOHTAJUUS - rautaperse voittaa aina

Vjatšeslav Molotovin lempinimi oli juuri tuo 'Rautaperse'. Hän oli väsymätön kokousjyrä. Politiikka on perustasolla puuduttavaa puuhaa. Lahjakkaimmat yksilöt valitsevatkin yleensä taiteen tekemisen, tutkijan uran tai liike-elämän. Eduskunnassa on niukasti virkoja sankareille. Pyrkyrit ovat kuin luotuja edustustehtäviin. Onneksi aidot pyrkyrit ovat harvassa. Jo sana edustaja kertoo tehtävän luonteen. Tekijät tarvitsevat edustajia, jotta he itse pystyisivät keskittymään työhön ja liiketoimiin.

Kuvio on sangen yksinkertainen. Teollisuus ja liike-elämä perustivat turvallisuuslaitokset, jotka vuorostaan syynäävät ja mukauttavat puolueet valtion linjan mukaisiksi. Vaikka luotettavin yleensä valitaan, vakiintuneessa järjestelmässä on varaa ottaa riskejä. Idealistit ja utopioihin uskovat saavat olla mukana, koska he ovat yleensä täysin harmittomia. Parhaat heistä muuttuvat realisteiksi (esim. monet vihreät), kun taas populisteille karisma on kaikki kaikessa (V. Vennamo, T. Soini).

Ehkä tämä selittää sen, että Suomessa, Isossa Britanniassa ja Yhdysvalloissa politiikan huipulle tuntuu pyrkivän niin lahjatonta porukkaa. Ehkä tässä toimii 'the law of diminishing returns' - vähenevän tuoton laki. Toisin kuin kirnutessa, joka tekee maidosta kermaa, poliittinen seulonta karsii parhaat palat pois. Korkeisiin virkoihin hakeutuu yhä mitättömämpää väkeä.

Siitä on jo aikaa, kun edes kysyttiin, mihin ovat vanhan ajan valtiomiehet ja -naiset kadonneet. Poliittinen järjestelmä toimii niin uskollisesti liike-elämän ohjauksessa, että se ei enää herätä intohimoja. Vaaleilla etsitään hyväksyntä valmiiksi tehdyille päätöksille. Ehkä tästä syystä kansanäänestykset saavat niin suurta huomiota. On ihana seurata vallanpitäjien tuskaa, kun kansa pelottelusta huolimatta äänestää sanelua vastaan.

Kiinassa kuvio toimii hieman eri tavalla. Siellä puolue päättää mitä tehdään. Venäjällä samassa roolissa ovat turvallisuusviranomaiset. Kummassakin tapauksessa liike-elämä joutuu taipumaan hallinnon tahtoon eikä häntä pääse heiluttamaan koiraa - lännessä mennään peräpää edellä. Venäläisen valtajärjestelmän joustavuus ja uudistumiskyky on vielä avoin kysymys, mutta Kiinassa puoluejohdon uudistaminen ja kierrätys tuntuu toimivan mallikkaasti. Kerrankin näin päin, itä johtaa ja eikä länsi pysy perässä.

Vakiintuneissa asetelmissa valtaa käytetään kulisseissa. Avainsana on 'grooming' eli tehtävään valmentaminen. Tämän taidelajin ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia kehittäneet huippuunsa. Kyse on järjestelmästä, jossa turvallisuuslaitokset, yliopistot ja tutkimuslaitokset näyttelevät keskeistä osaa. Ytimen ympärillä ovat mediamanipulaatio ja valikoidut kansalaisjärjestöt.

Tämän puitteissa tehdään virkojen, varojen ja suhteiden johdattelua. Samalla tavalla toimittiin entisessä Neuvostoliitossa. Värvääjälle esitellään lahjakas nuori, eikä henkilön tarvitse itse edes koskaan tietään kuinka hänen tietään johdatellaan. Lahjakkaimmat yritetään värvätä turvallisuuspoliisin palkkalistoille ja vastaaviin tehtäviin.

Koska muutokset 1990-luvulla olivat entisten sosialististen maiden osalta niin nopeita, prosessi oli enempi tai vähempi kaikkien nähtävissä. Poliittiset mukautujat palkitaan viroilla, imartelulla ja myönteisellä julkisuudella.

Jo pelkästään sillä mihin maahan ja kaupunkiin nuori muuttaa opiskelemaan vaikuttaa, koska se altistaa paikallisille vaikutteille. Tämänkin ansiosta kaikki tapahtuu luonnollisesti ja jouhevasti.

Vaikka järjestelmä toimii sujuvasti ei se kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sillä olisi selkeää komentoketjua ja keskitettyä informaatiostrategiaa. Nämä toimivat ihailtavalla täsmällisyydellä, jonka saattoi huomata myräkkävaiheiden aikana: Irak, Gruusia, Libya, Syyria ja Ukraina. Kriittisellä hetkellä joukkotiedotusvälineet ovat kaikki samalla asialla.

"Ei minulle ainakaan ole kukaan sanonut mitä tehdä." "Ei minua ainakaan ole millään tavalla johdateltu." Älä ole niin varma. Erityisesti mikään Venäjään liittyvä ei Suomessa ole sattumanvaraista, ja juuri päinvastoin kuin lehdistössä annetaan ymmärtää, Venäjän geopoliittiset vastustajat ovat hyvin aktiivisia.

Eräällä matkalla minulle yritettiin esittää, että tietyt suomalaiset poliitikot ovat lahjottuja. Väitin kiivaasti vastaan - "tunnen heidät henkilökohtaisesti, ja tiedän heidät lahjomattomiksi". Myöhemmin olen miettinyt, ettei se niin mene, jotta avoimesti lahjotaan. Kyse on hienovaraisesta kokonaisuudesta, jossa opitaan, mikä palkitsee ja mikä ei.

Tämä on kokonaisuus, jota on rakennettu huolellisesti vuosikymmenten ajan, eikä siinä ole mitään pahaa sinänsä. Näin maailma toimii. En ehdota sen tuomitsemista. Unelmoin kuitenkin yhteiskunnasta, jossa ihmiset osaisivat nähdä pintaa syvemmälle.

JÄLKISANAT

Eräs lukija mainitsi, että hän pitää kirjoituksiani hyvinä, mutta lisäsi, että "en kuitenkaan ole kaikesta samaa mieltä" ja hyvä niin, mutta silti minä hieman moittisin häntä, koska juuri niistä eriävistä kohdista tässä juuri on kysymys. Haluaisin sanoa, että älkää miettikö oletteko samaa mieltä, miettikää mieluimmin miten ja missä olette itse ymmärtäneet ehkä jotakin väärin.

Älkää siis kyseenalaistako pelkästään toista vaan myös itsenne! Kuvitelkaa vaikka, että kirjoittaja olette te itse, mutta tulevaisuudessa (!), sillä olenhan minäkin ollut pitkään, en ainoastaan humanisti, vaan myöskin nk. vihreä edistyksellinen suomalainen. Ne vääriltä tuntuvat asiat ja ajatukset ovat juuri niitä mehevimpiä haasteita.

Ei kukaan hyödy mitään, jos vain nyökyttelemme asioille, joista olemme yhtä mieltä. Henkilö on sitä lahjakkaampi, mitä enemmän hän pystyy sietämään epävarmuutta, käsittelemään ristiriitaisia tietoja ja purkamaan vanhaa lastia. Jos pieni saarna sallitaan: meidän olisi sekä luotettava älykkyyteemme että epäiltävä herkeämättömästi ymmärryskykyämme.

Tauno Auer 1.7.2016