Yhdysvallat kokee Venezuelan demokratian uhaksi intresseilleen

Posted: 4.4.15 in +Venezuela
Obama deroga el decreto ya III
Etelä-Amerikan luonnonvaroiltaan rikkaimmasta maasta ja koko Latinalaisen Amerikan vasemmiston esikuvana toimivasta Venezuelasta puhuttaessa on hyvä muistaa, ettei totuus ole mustavalkoinen, eikä sinänsä hyvä tai paha, ja ainot luotettava tuomari ovat venezuelalaiset itse. Karibian maan nykyisestä tilanteesta puhuttaessa on huomioitava useita tekijöitä kuten medioiden asennoituminen, viimeaikainen poliittinen kehitys, Valkoisen talon intressit, kansainväliset reaktiot ja tämänhetkinen taloustilanne.
Venezuela on jo pitkään ollut länsimedioiden silmissä kaiken pahan alku, diktatuuri, sotilasjuntta ja epäonnistunut sosialismikokeilu tai mitä milloinkin. Samainen tietosota juontaa juurensa maan yksityisistä medioista, televiokanava Venevisiónin ja sanomalehtien El Nacionalin ja El Universalin linjasta, joka on avoimen vihamiehinen Venezuelan sosialistihallintoa kohtaan aina Hugo Chávezin vuonna 1998 saavuttamasta vaalivoitosta lähtien, koska nyt niin sanotun neljännen tasavallan aikakaudella politiikkaa ei enää tehdä eliitin vaan kansan enemmistön etua ajatellen.
Toisaalta Miamissa, Floridassa, asuvat Yhdysvaltain venezuelalaiset ovat Miamin kuubalaisten tavoin osa maan hyvävaraisimpia sosiaaliluokkia, joten ei ole mikään ihme, että he ovat onnistuneet virittämään pohjoisesta ja uudesta kotimaastaan käsin varsinaisen tietosodan, joka mustamaalaa 21. vuosisadan sosialismia rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja omavaraisesti rakentavan Venezuelan melkeinpä suoranaiseksi terrorivaltioksi. Myöskään Euroopassa ei tiedetä paljonkaan maan todellisuudesta, esimerkiksi Suomen medioilla ei ole enää vakituisia Latinalaisen Amerikan toimittajia. Siksi Suomessa ja monissa Euroopan maissa kierrätetäänkin CNN:n, BBC:n tai Reutersin ja muiden uutistoimistojen toisen käden tietoa, jonka Venezuelan yksityiset maan niin sanottua oppositiota tukevat mediat vuotavat julkisuuteen. Viime vuosina myös Espanjan aiemmin vasemmistolehtenä tunnettu El País on omistautunut maan parjaamiseen kuten sen ”huoli” Latinalaisen Amerikan valtioiden ”hiljaisuudesta” Venezuelan kriisin yhteydessä osoittaa. Toisaalta journalistinen totuus ei ole El Paísin puolella. Esimerkiksi lehdessä tammikuussa 2013 julkaistu kuva Chávezista hengityskoneessa osoittautui tekaistuiksi. On sanomattakin selvää, että länsimaiden medioiden tulisi harjoittaa järjestelmällistä lähdekritiikkiä journalististen käytäntöjen parantamiseksi.
Kuten Venezuelan edustaja Amerikan valtioiden järjestössä (OEA, tai englanniksi OAS), Roy Chaderton, on sanonut ” mediadiktatuuri manipuloi tiedonsaantia, vääristää ja halventaa”. Näin yleistä mielepidettä johdetaan tarkoituksellisesti harhaan. Chadertonin mukaan ihmiset eivät tiedä, että väkivalta on saatu kontrolloitua, eivät tiedä opiskelijoiksi naamioitujen mielenosoittajien väkivaltaisesta käyttäytymisestä tai kansainvälisistä kaukoampujina toimivista palkkasotilaista. Paikallisesta mediadiktatuurista on olemassa Luis Britto Garcían akateeminen tutkimus vuodelta 2012.
Mistä kaikki sai alkunsa?
Maan niin sanottu poliittinen oppositio tai äärioikeistolainen fasistinen huhtikuussa 2002 vallankaappausta Yhdysvaltain tuella yrittänyt ryhmittymä näki uuden tilaisuuden nousta maan johtoon keinolla millä hyvänsä sen jälkeen, kun maata vuodesta 1999 aina kuolemaansa saakka, maaliskuun 5. päivään 2013, johtanut bolivaarisen vallankumouksen arkkitehti Hugo Chávez Frías kuoli syöpään. Hänen seuraajaakseen nimeämä entinen ulkoministeri Nicolás Maduro Moros voitti kuitenkin oikeiston pettymykseksi 14.4. käydyt vaalit 50, 8 prosentin kannatuksella, joten voittomarginaaliksi jäi noin 1,8 prosenttiyksikköä tai 270 000 ääntä.
Siitä lähtien oikeisto on kampanjoinut presidenttiehdokkaansa Henrique Caprilesin johdolla muilla keinoin kansan valitsemaa sosialistihallitusta vastaan muun muassa syyttämällä tätä vaalivilpistä, aiheuttamalla väkivaltaisia yhteydenottoja järjestystä ylläpitävien poliisivoimien kanssa sekä sabotoimalla sähkönjakelua ja ruokatuomituksia sekä tietysti mediasodalla, joka tähtää kansainvälisen tuen saamiseen painostuskeinona Venezuelan demokratiaa vastaan. Taloudelliseksikin sodaksi kutsuttu opposition toimintasuunnitelma on pitänyt sisällään ruokatarvikkeiden jakelun tahallista häiritsemistä muun muassa ostamalla suuria eriä tiettyjä tuotteita ja toisaalta aiheuttamalla pahenevan inflaatiokierteen. Oppositio osaa kyllä syyttää Maduroa kaikesta pahasta, mutta ei esitä ratkaisuehdotuksia ongelmiin. Yhdistynyt oppositio (MUD) kädet ovat pitkälti sidotut, koska sen täytyy kuunneella omistavan luokan, kansainvälisen pääoman ja Yhdysvaltojen sekä Euroopan imperialististen hallitusten tahtoa.
Alun perin väkivaltaisuuksien motiiveina toimi opposition presidenttiehdokkaan Caprilesin johtajuuden mureminen, koska radikaalimmat oikeistotahot pitivät hänen vuoden 2013 jälkeisiä toimia riittämättöminä. Näin ollen häntä syytettiin pelkuruudesta ja Maduron vaalivoiton tunnustamisesta. Joulukuun 2013 paikallisvaalit lisäsivät oikeiston hajaannusta ja tammikuun 6. päivänä 2014 tapahtunut entisen missin Mónica Spearin ja hänen miehensä murha nostattivat vihaa ympäri maata. Hallituksen puolelta alettiinkiin suunnitelma laajamittaista turvallisuusstrategiaa, mutta kuukausi myöhemmin Andien yliopistossa San Cristóbalissa, maan länsiosassa tapahtunut raiskausyritys sai opiskelijat viemään protestinsa Táchiran osavaltion kuvernöörin virka-asunnolle. Opiskelijoiden pidättäminen ja heidän lähettämisensä Falcónin osavaltion vankilaan noin 700 kilometrin päähän, yhdistettynä järjestelmälliseen tiedon manipulointiin, joka syytti hallitusta autoritäärisistä toimista, kiihdyttivät osan opiskelijoista kaduille maan suurimmissa kaupungeissa kuten Caracasissa ja Méridassa, Maracaibossa sekä Barquisimetossa. Tässä vaiheessa oikeiston edustajat Leopoldo López ja María Corina Machado pyrkivät käyttämään tilannetta hyväkseen vaatimalla radikaalimpaa oppositiopolitiikkaa sekä presidentti Maduron eroa.
Kaiken kaikkiaan 4. helmikuuta 2014 käynnistyneissä mielenosoituksissa kuoli 43 ja loukkaantui noin 900 henkeä, mutta väkivaltaan luottaneet ja siitä hallitusta syyttäneet oppositiovoimat epäonnistuivat aikeissaan vallata kadut ja saada aikaan vallankaappaus Yhtynyttä Sosialistipuoluetta (PSUV) ja Maduroa vastaan. Mielenilmaisuksiin osallistui todellisuudessa vain pieni osa kansasta, kaikkiaan varmasti alle 10 prosenttia, mikä osaltaan johti siihen, että radikaalit äärioikeistolaiset sektorit saivat liikaa valtaa kaduilla kiihdyttäen väkivaltaisuuksia laillisista järjestyksenpitovelvollisuuksistaan huolehtineita poliiseja vastaan. Tilanteesta monimutkaisemman teki joidenkin puolisotilaallisten ryhmien tai ”colectivos” osallistuminen.
Ei ole totta, etteikö hallitus olisi reagoinut virkavallan ylilyönteihin. Se on aina tarpeen tullen kantanut poliittisen vastuun joistakin edustajiensa virheistä. Muun muassa kansallisen bolivaarisen tiedustelupalvelun (SEBIN) eräällä videolla ampumassa nähdyt agentit pidätettiin 12.2.2014 tapahtumien jälkeen. Tässäkään mielessä hallitusta ei voi syyttää rangaisemattomuuspolitiikan harjoittamisesta. Hallituksen ja opposition tukijat kohtasivat alun perin toisensa kaduilla Nuorten päivänä 12.2.2014. Caracasin keskustan tapahtumat kärjistyivät lopuilta väkivaltaisiin yhteenottoihin, joissa kuoli kolme, loukkaantui ja pidätettiin kymmeniä ihmisiä.
Viime vuoden väkivaltaisia piirteitä omanneiden mielenilmausten jälkeen Venezuelan hallitus ja Yhdistynyt oppositio (MUD) aloittivan niin sanotun rauhan dialogin, jonka tuloksena sovittiin muun muassa perustuslain kunnioittamisesta ja väkivallan tuomitsemisesta kaikissa olosuhteissa. Myös kansallista turvallisuutta koskeva ohjelma reaktivoitiin. Lisäksi luotiin totuuskomissio tutkimaan äärioikeiston aiheuttamaa väkivaltaa sekä hallituksen toimia
Nyt oppositio pyrkii horjuttamaan Maduron laillista laajasti kansan tukemaa hallitusta kansainvälisen painotuksen avulla. Strategia ei ole toiminut Latinalaisen Amerikan hallitusten suhteen, sillä niistä valtaosa on osoittanut solidaarisuutensa sosialistihallinnolle. Myös Etelä-Amerikan kansojen liitto (UNASUR) on ilmaissut tukensa Venezuelan itsemäärämisoikeuden ja itsenäisyyden puolesta tilanteessa, jossa Yhdysvaltain politiikka maata kohtaan on muuttunut aggressiiviseksi samaan aikaan, kun se pyrkii parantamaan suhteitaan Kuubaan, joka tekee läheistä yhteistyötä Bolivaarisen vallankumouksen periaatteiden edistämiseksi.
Akateemikko Luis Vicente León kuvailee, ettei valtaosa väestöstä halua väkivaltaa eikä vallankaappauksen toteutumista. Sen sijaan 83, 6 prosenttia venezuelalaisista haluaa riisua puolisotilaalliset ryhmät aseista, järjestää rauhanomaisia mielenilmauksia ja vähentää maan tuontiriippuvaisuutta. Lisäksi iso osa mielenilmauksiin osallistuneista ihmisistä ei sinällään halua vaihtaa hallitusta, vaan toivoo sen tehostavan toimiaan talouskriisin luomissa uusissa olosuhteissa.

Valkoinen talo versus Venezuelan demokratia
Joulukuun 10. päivä, 2014, Yhdysvallat ilmoitti kongressin laatimista sanktioista Venezuelaa vastaan pian sen jälkeen, kun suhteiden uudelleen lämmittäminen Kuuban kanssa tuli julkisuuteen. Tuolloin pohjoinen suurvalta päätti perua 56 virkailijan viisumit ja jäädyttää heidän varantonsa syyttäen heitä ”väkivallan lietsomisesta”.
Nyt 9. päivänä maaliskuuta kuluvaa vuotta  presidentti Barrack Obama julisti “kansallisen hätätilan Venezuelan tilanteen Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle ja ulkopolitiikalle aiheuttaman epätavanomaisen ja poikkeusellisen uhan takia”. Valkoinen talo perustelee päätöstä ihmisoikeuksien ja demokraattisten instituutioiden puolustamisella ja Yhdysvaltojen finanssijärjestelmän suojelemisella Venezuelasta tulevilta laittomilta rahavirroilta syyttäen Etelä-Amerikan valtiota poliittisten vastustajien jahtaamisesta, sananvapauden rajoittamisesta, väkivallan käyttämisestä ja mielivaltaisista pidätyksistä sekä korruptiosta.
Ei tule unohtaa, että Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter kuvaili syyskuussa 2012 Venezuelan vaalijärjestelmää varsin myönteiseen sävyyn:
”Niistä 92 vaaleista, joita olemme tarkkailleet, sanoisin että Venezuelan vaaliprosessi on maailman paras.”
Demokratian ajamiseen keskittyvän Carter-keskuksen tietojen mukaan Karibian maan täysin automatisoitu vaalijärjestelmä estää tulosten manipuloimisen ja helpottaa niiden vahvistamista. Jokaisesta äänestä tulostuu digitaalisen rekisteröinnin lisäksi myös oma lipuke, joka helpottaa laskennan tarkistamista.
Valkoisen talon sihteerin tiedonannossa todetaan konkreettisesti: ”Venezuelan hallituksen on vapautettava kaikki poliittiset vankit, mukaan lukien monet tusinat opiskelijoita, oppositiojohtaja Leopoldo López ja kaupunginjohtajat Daniel Ceballosja Antonio Ledezma.”
López vangittiin helmikuun 18.2.2014 Caracasin väkivaltaisten tapahtumien jälkeen. Hänen asianajajansa Juan Carlos Gutiérrezin mukaan äärioikeiston edustajaa syytetään tuhopolton henkisenä arkkitehtina, koska hänen puheensa katsotaan johtaneen opiskelijat sytyttämään tuleen syyttäjänviraston rakennuksen ja muutaman poliisiauton 12. päivänä helmikuuta. Lópezia syytetään lisäksi julkisesta yllyttämisestä lain rikkomiseen ja kansalaisten keskiseen vihaan. Syyttäjänvirasto katsoo Lópezin kuuluvan lisäksi erääseen rikollisjärjestöön.
Presidentti Maduro näkeekin Lópezin tapauksen keskeisimmäksi syyksi maata kohtaan kohdistuviin aggressioihin:
”Yhdysvallat syyttää meitä uhkaksi koska venezuelalainen oikeusjärjestelmä pidätti tärkeimmän epävakautta Venezuelassa aiheuttavan toimijan. Siis maa julistettiin vaaralliseksi Chávezin armahtaman murhaajan ja rikoksenuusijan takia.”
Yhdysvaltojen intressien takaa löytyy kaksi hyvin itsestään selvää motiivia eli maailman suurimmat öljyvarannot ja Venezuelan geopoliittinen asema koko alueen yhdentymiskehityksen veturina. Tietysti myös sosialismi huolettaa pohjoista suurvaltaa. Venezuelan rooli Öljynviejämaiden järjestön (OPEC) yhtenäisyyden rakentaja on sekin ollut merkittävä, kun Yhdysvallat on puolestaan perinteisesti keskittynyt samaisen organisaation heikentämiseen. Bolivaarisen vallankumouksen ulkopoliittisiin saavutuksiin voidaan lukea monien alueellisten integraatiomekanismien kehittäminen: Bolivaarinen liitto meidän Amerikkamme kansoille (ALBA), Etelä-Amerikan kansojen liitto (UNASUR), Petrocaribe sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisö (CELAC). Näin suuren luonnonvaroiltaan ja kulttuureiltaan rikkaan maanosan yhteiskunnat ovat heränneet arvostamaan yhtenäisyyttä ja kansojaan luovina voimavaroina. Tämän kehityksen Yhdysvallat kokee ”epätavanomaiseksi ja erityiseksi uhaksi” kansalliselle turvallisuudelleen.
Talouden ongelmat epävakauttamistoimien keskiössä
Maduro on syyttänyt joitakin oppositioon liittoutuneita liikemiehiä taloudellisen sodan toteuttamisesta, jonka seurauksena hintataso on noussut ja elintarvikepula on pahentunut. Kuten sähköjakelun keskeyttämisessä myös taloudellisessa sodassa on kyse kriisin pahentamisesta tarkoituksena syyttää hallitusta, tässä tapauksessa ”sosialismin epäonnistumisesta”. Näin hallituksen syyttäminen kaikesta mahdollisesta tuo oppositiolle poliittisia irtopisteitä epätoivoisessa kampailussa kansan kannatuksesta.
Talouskasvun hidastuminen, kiihtynyt inflaatio, kansainvälisten valuuttavarantojen hupeneminen sekä joidenkin elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden puute sekä monimutkainen valuuttaralli ovat Venezuelan haasteiden joukossa, mutta maa ei ole missään syvässä tai peruuttamattomassa kriisissä, kuten jotkut tahot antavat ymmärtää, eivätkä kyseiset ilmiöt ole chavismin aikaansaamia, sillä kyseessä ovat enemmänkin maan talouden krooniset ongelmat, joihin lukeutuu myös liiallinen riippuvaisuus öljytuloista. Pahimmillaan inflaatio on ollut jopa lähes kahdensadan prosentin luokkaa, joten Maduron johtaman hallituksen yli 50 prosentin lukemat eivät ole edes lähellä aiempia ”ennätyksiä” tai erityisen poikkeuksellisia suhteessa sosialismia edeltäneen kauden vastaaviin tilastoihin. Esimerkiksi vuonna 1994 inflaatio viiletti 70,8 prosentin ja vuonna 1996 103,2 prosentin lukemissa. Kyseessä on sitä paitsi vasta ensimmäinen kerta, kun inflaatio on muodostunut ongelmaksi sitten vuonna 1999 alkaneiden muutosprosessien jälkeen.
Pudonnut öljyn hinta, inflaatio ja sen aiheuttama hintojen nousu, rikollisuuden kasvu sekä joidenkin perushyödykkeiden puute ovat vaikeuttaneet Venezuelan taloustilannetta, mutta siitä ei ole syytä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä äärioikeistolaisia aineksia omaavan oikeiston tavoin eikä maan demokratian sabotointia tule sallia. Myöskään median valheita tai liioittelua ei tule niellä pureskelematta. Selvää on, ettei Venezuela ole uhka Yhdysvalloille eikä omille kansalaisilleen, joiden osallistumisen sekä tuen avulla bolivaarinen vallankumous jatkaa vuonna 1999 alkanutta hyvinvointia rakentavan sosialismin toteuttamista sosiaalipoliittisena ja taloudellisena vaihtoehtona uusliberalismille.
Maailmanlaajuinen ylitarjonnasta johtuva öljynhintojen lasku vaikuttaa Venezuelan talouteen monella tasolla, sillä 96 jokaisesta sadasta maahan tulevasta dollarista saadaan öljystä. Näin ollen Karibian valtion valuuttatulot laskevat ja kansainväliset valuuttavarannot hupenevat. Tämä vaikuttaa yleisesti negatiivisesti talouden kehitykseen, etenkin koska Venezuela on suhteellisen riippuvainen tiettyjen kulutustuotteiden maahantuonnista. Koska öljyn hinnan lasku vahvistaa dollaria, tuontitalous kallistuu mikä puolestaan lisää inflaatiota nostaen hintoja. Vaikka öljytynnyrin hinta laskisi laskemistaan, hallituksen budjetti ei siihen romahda vaikka sen tuloista yli puolet tuleekin fossiilisista polttoaineista, koska sen tulolaskelmat perustuvat 40 dollarin tasoon. Silti nykyinen noin 50 dollarin taso on merkittävä heikennys vuoden 2014 keskiarvoon, 88, 4 dollaria per tynnyri. Myös esimerkiksi vuonna 2009 öljyn hinta oli 37,6 dollarin tasolla. Venezuelan hallitus on aloittanut tilanteeseen vastaavan talouspolitiikan suunnittelun muiden Öljynviejämaiden järjestön (OPEC) maiden kanssa. Hallituksen taloudellisen toipumisen suunnitelmiin lukeutuvat verouudistus, julkisen sektorin tehostaminen ja kansainvälisten valuuttavarantojen vahvistaminen.
Lyhyellä tähtäimellä Venezuelan talousnäkymät eivät ole kovin myönteiset. Kansainvälinen valuuttajärjestö (IMF) onkin arvioinut maan bruttokansantuotteen laskevan vuoden 2015 aikana jopa seitsemän prosentin verran. Tämä tekee öljyntuottajamaasta koko maanosan haavoittuvaisimman talouden. Vuoden 2014 loppupuolella IMF arvioi BKT:n supistuvan yhdellä prosentilla. Uusi arvio perustuu laskelmaan, jonka mukaan jokainen kymmenen dollarin pudotus öljyn hinnoissa heikentää kauppatasetta 3,5 prosentin verran suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Niin sanotun mustan pörssin dollarin vaihtokurssi on kymmenkertainen suhteessa viralliseen valuuttakurssiin. Ranskalaisen taloustieteilijä Jacques Sapirin mukaan virallisen ja epävirallisen vaihtokurssin suuri heilahteluväli johtuu kahdesta rakenteellisesta tekijästä eli vuodesta 2010 lähtien kriisiytyneestä luotonantopolitiikasta ja vuoden 2012 loppupuolella alkaneesta Venezuelan öljy-yhtiön PDVSA:n rahoittamisesta, jonka maan keskuspankki suoritti painamalla lisää paikallista valuuttaa, bolívaria. Lisärahoitukseen oli tarvetta, sillä öljy-yhtiön täytyi myydä tuloina saamansa valuutat virallisen vaihtokurssin mukaisesti, mutta maksaa alihankkijoilleen niin sanotulla kadun vaihtokurssilla. Myös Chávezin sairastuminen ja kuolema kiihdytti kansalaisten levotonta taloudellista käyttäytymistä muun muassa mitä tulee kulutushyödykkeiden hankkimiseen tapana säästää heilahtelevan valuutan armoilla. Epävakaan taloustilanteen taustalta löytyvä tärkein syy ja samalla oire on kuitenkin päällekkäisvaluuttojen ongelmallisessa suhteessa. Samainen ekonomisti näkee ratkaisuvaihtoehtoina valuuttojen vaihtokurssien yhdistämisen  ja bolívarin aseman vahvistamisen, säästötoimiin kannustamisen sekä perustuvanlaatuisen valtion vero- ja tukijärjestelmien reformin. Taannoin hyväksytty poikkeuslaki suo hallitukselle oivan tilaisuuden viedä läpi taloudellista tilannetta parantavia uudistuksia.
Kansainvälinen yhteisö tuomitsee maan sisäisiin asioihin sekaantumisen
Yhdysvaltain toimia Maduron kutsuu ”mahdottomiksi hyväksyä” ja varoittaa niiden poliittisista ja sosiaalisista seurauksista Obaman hallitukselle. Vastatoimina Venezuelan kongressissa on jo hyväksytty poikkeuslaki, jonka tarkoituksena on muun muassa kansan ja maan luonnonvarojen sekä isänmaan suojeleminen. Se on voimassa vuoden 2015 loppuun asti.
Venezuelan yleinen syyttäjä Luisa Ortega pitää Yhdysvaltain suunnitelmia taloudellisesti motivoituina:
”Tarkoituksena on koko planeetan mineraali-, öljy- ja kaasuvarojen haltuun ottaminen, erityisesti Venezuelassa. Tuohon pyrkimykseen päästään geopolitiikkaan liittyvien valheiden levittämisellä ja harhaluulojen synnyttämisellä. Nyt valehdellaan ihmisoikeuksien loukkaamisesta, kun toisten maiden kohdalla on puhuttu joukkotuho- ja ydinaseista tavoitteena tiettyjen hallitusten syrjäyttäminen ja kyseisten maiden rikkauksien haaliminen.”
Argentinan presidentti Cristina Kirchner on ottanut kantaa Valkoisen talon ärhentelyyn:
”On epäuskottavaa, että Venezuela tai mikään Etelä- tai Latinolaisen Amerikan maa muodostaisi jonkinlaisen uhan Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle. Argentiina kuten muutkin alueen maat tuomitsee kaikenlaisen toisten valtioiden sisäisiin asioihin sekaantumisen, ilmaisten kantansa rakentavasta dialogista ja rauhanomaisista neuvotteluista ainoana tienä erilaisuuksien ratkaisemiseen.”
Suuren kansanosuosion saattelemana vastikään maaliskuun alussa presidenttikautensa päättänyt Uruguayn José Mujicataas piti väitteitä Venezuelasta uhkana ”hullun puheina”:
”En erittele todisteita amerikkalaisten väliintulosta, hehän puuttuvat kaikkeen. Olisi uutta minulle, jos he eivät sekaantuisi. On olemassa käsite, jota kutsumme itsemääräämisoikeudeksi. Kun ulkopuoliset sekaantuvat, se vain pahentaa asioita. Katsokaa, mitä tapahtui Libyassa, kaikkialla. Jättäkää heidät rauhaan. Venezuelalaiset ratkokoon ongelmansa itse.”
Kuuban vallankumouksen legenda Fidel Castro on esittänyt solidaarisuutensa Venezuelan hallitukselle. Maan nykyinen presidentti Raúl Castro taas on lausunut ehkäpä kaunopuheisimmat sanat diplomaattikriisiin liittyen:
”Tänään Venezuela ei ole yksin, eikä alueemme ole enää sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Emme hyväksy, että itsemäärämisoikeutta loukataan tai alueen rauhaa vastaan rikotaan ilman rangaistuksia. Kuten olemme vahvistaneet, uhkat Venezuelan vakautta ja rauhaa vastaan edustavat uhkia koko alueen vakautta ja rauhaa vastaan. Jos joku ajatteli, että Kuuba, nyt kun tie Yhdysvaltojen kanssa uudelleen solmittaviin suhteisiin on avattu, vaikenisi käynnissä olevan hyväksikäytön edessä tai luopuisi yhdestäkään ihanteestaan, hän erehtyi. Yhdysvaltojen tulisi ymmärtää kertaalleen, ettei ole mahdollista vietellä tai ostaa Kuuba eikä pelotella Venezuelaa. Meidän yhtenäisyytemme on tuhoamaton. Emme luovu yhdestäkään suvereniteettimme tai itsenäisyytemme palasesta emmekä hyväksy minkäänlaista sekaantumista tai ehtojen sanelua maamme sisäisissä asioissa. Emme luovu meidän Amerikkamme ja maailman oikeudenmukaisuuden periaatteiden puolustamisesta emmekä jätä koskaan yksin taistelevia veljiämme. Olemme tulleet tänne ratifioimaan etteivät periaattemme ole neuvoteltavissa.”
Ecuadorin presidentti Rafael Correa luonnehtii Yhdysvaltojen väitteitä naurettavina kysyen, kuinka kauan Latinalaisen Amerikan maiden on kestettävä vastaavia yrityksiä muistuttaen tarinan pysyneen pitkään samana, sillä kuten usein aiemmin Yhdysvallat pyrkii luomaan epävakautta alueen edistyksellisten hallitusten keskuuteen:
”Venezuelan julistaminen epätavanomaiseksi ja erityiseksi uhaksi Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle ja kansallisen hätätilan säätäminen uhan kohtaamiseksi täytyy olla huono vitsi. Se muistuttaa meitä meidän Amerikkamme mustimmista hetkistä, kun saimme osaksemme invaasioita ja imperialismin määräyksestä nousseita diktatuureja.”
Nicaraguan presidentti Daniel Ortega on varoittanut Yhdysvaltojen aikeista pyrkiä murhaamaan Venezuelan presidentti:
”Venezuela yritetään alistaa jälleen kerran, koska he tekivät niin Hugo Chávezille, he iskivät häntä vastaan. Kansa ja armeija pelastivat hänet vallankaappaukselta. Nyt he haluavat käydä Nicolás Maduron kimppuun. Nicolás halutaan tappaa, koska se on ainot tapa päästä hänestä eroon, murhaamalla hänet.”
Bolivian presidentti Evo Morales on pitänyt Yhdysvaltojen lausuntoja uhkana demokratialle ja koko alueen vakaudelle sekä vaatinut Obamaa pyytämään anteeksi tekojaan:
”Jos Obama ei halua päätyä selkä seinää vasten, hänen on pyydettävä anteeksi Latinalaiselta Amerikalta ja erityisesti Venezuelalta ennen Amerikan maiden huippukokousta tai hän löytää itsensä vasten anti-imperialistisia presidenttejä.”
Toisaalta Morales korosti, että Kuuban kauppasaarron lopettaminen on paras mahdollinen merkki, jonka Yhdysvaltojen hallitus voisi antaa ennen valtionpäämiesten huhtikuussa järjestettävää kohtaamista Panamassa:
”Haluaisimme Yhdysvaltojen olevan läsnä Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian maissa teknologiansa eikä sotilastukikohtien kautta, ei sotilaallisen sekaantumisen, demokratioidemme ja vallankumoustemme uhkaamisen välityksellä. Emme tule hyväksymään sellaista toimintaa.”
Kuuban ulkoministeri Bruno Rodríguez on puolestaan korostanut maansa vahvasti tuomitsevaa asennetta Yhdysvaltojen yksipuolisia toimia vastaan. Hänen mukaansa aggressiot Venezuelaa kohtaan tuntuvat loukkauksina myös Kuubaa vastaan. Venezuelan luokittelemista uhkaksi Rodríguez pitää perusteettomana ja mielivaltaisena, pakkotoimet taas rikkovat kansainvälistä oikeusjärjestelmää. Diplomaattisia selkkauksia ulkoministeri kuvaa ”vakaviksi vahingoiksi” ennen Amerikan maiden huippukokousta korostaen, ettei Latinalainen Amerikka ole enää pohjoisen suurvallan takapihaa:
”Kuuballe ei voida tarjota porkkanaa eikä Venezuelalle voida antaa kepistä.”
Yhdysvaltojen hallituksen yllättävä julistukset Venezuelasta ”maan kansallisena turvallisuusuhkana” saivat Etelä-Amerikan kansojen liiton eli UNASUR:in valtionpäämiehet koolle hätäkokoukseen Quitoon Ecuadoriin 14.3. Järjestön pääsihteeriErnesto Samper korosti, että kyseinen yhdentymismekanismi perustaa toimintansa alueen rauhan ja demokratian sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteille. Eri maiden yhteisellä päätöksellä UNASUR hylkää pohjoisen suurvallan hallituksen määräykset, koska “ne muodostavat uhan itsenäisyyteen puuttumisen ja toisten valtioiden sisäisiin asioihin sekaantumisen kieltäviä periaatteita vastaan”. Lisäksi arvovaltainen yhteistyöelin pyysi muiden maiden hallituksia “välttämään kansainvälisen oikeuden vastaisten yksipuolisten pakkokeinojen soveltamista” pyytäen Yhdysvaltoja panemaan käytäntöön ”vaihtoehtoisia vuoropuhelun muotoja Venezuelan hallituksen kanssa kansojen suvereniteettiperiaatetta kunnioittaen”. Kokouksen tuloksena Valkoista taloa pyydettiin perumaan Venezuelaa koskevat säädökset välittömästi. UNASUR:in edustajien on tarkoitus käydä keskusteluja presidentti Barrack Obaman kanssa ennen seuraavaa Amerikan valtioiden järjestön (OEA tai englanniksi OAS) Panamassa järjestettävää huippukokousta 10.-11. huhtikuuta. Kokouksessa on myös tarkoitus puhua Kuuban kauppasaarron purkamisesta.
Myös Bolivaarinen liitto meidän Amerikkamme kansoille (ALBA) järjesti ylimääräisen kokouksen Venezuelassa 17.3. hylätäkseen Yhdysvaltojen aggressiot Venezuelaa vastaan pitäen presidentti Obaman linjauksia “perustelemattomina ja epäoikeudenmukaisina”. Valtionpäämiehet pyytävät “hallituksia toimimaan yleismaailmallisten periaatteiden ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan” henkeä kunnioittaen. ALBA päätti myös perustaa erityisen neuvotteluryhmän parantaakseen diplomaattista keskusteluyhteyttä Yhdysvaltojen ja Venezuelan hallituksen välillä ”vähentääkseen jännitteitä ja taatakseen sovinnollisen ratkaisun”. Yhteistyöjärjestö ”korostaa että Venezuelan bolivaarinen veljestasavalta ei edusta uhkaa millekään maalle, koska tämä solidaarinen kansakunta on todistanut tahtonsa tehdä yhteistyötä koko alueen kansojen ja hallitusten kanssa, muuntautuen siten maanosamme sosiaalisen rauhan ja vakauden takeeksi”. Toimeenpanovallan päätöstä Venezuelasta pidetään Amerikan valtioiden järjestön viime huhtikuussa tekemän demokratiajulistuksen vastaisena ja Yhdysvaltojen hallitusta pyydetään ”lopettamaan välittömästi Venezuelan kansan ja hallituksen vastaiset aggressiot ja ahdistelu, sillä kyseinen politiikka ruokkii Venezuelan oppositiosektorien harjoittamaa epävakauskehitystä ja väkivallan käyttöä”. Lisäksi kokouksen loppulauselmissa tuomitaan ”julma kansainvälinen mediakampanja Venezuelan bolivaarista tasavaltaa ja sen hallitusta vastaan, jonka tarkoituksena on bolivaarisen vallankumouksen halventaminen aikomuksena luoda olosuhteet suuren mittakaavan väliintuloon välittämättä erimielisyyksien rauhanomaisista ratkaisuvaihtoehdoista”.
Lisäksi G77-ryhmän maat ja Kiina ovat tuominneet Yhdysvaltojen Venezuela-politiikan ja vaatineet pakkotoimien mitätoimistä. Kansalaiset monissa maissa kuten Argentiinassa, Espanjassa, Nicaraguassa ja Kuubassa ovat osoittaneet mieltään Yhdysvaltojen julistuksia vastaan. Maailman demokraattinen nuorisoliitto (FMJD – englanniksi WFDY) on sekin osoittanut solidaarisuutensa Venezuelan kansalle ja hallitukselle. Ainakin 27 maan edustajat ovat kokoontuneet Caracasiin puolustamaan maassa vallitsevaa demokraattista hallintoa. Niin ikään Sitoutumattomien maiden (MPNA – NAM) liike on kritisoinut pohjoisen suurvallan puuttumista Karibian maan sisäisiin asioihin. Venezuela on saanut osakseen myös useiden maiden tuen ja solidaarisuudenilmaukset YK:n ihmisoikeusneuvoston taannoisissa kokouksissa.
Vaikka Euroopan Unioni onkin myötäillyt Yhdysvaltojen linjaa Venezuelaa kohtaan, myös Euroopan parlamentistä löytyy joukko meneillään olevan tukikampanjan allekirjoittaneita itsenäisiä ajattelijoita kuten ulkomaan asioiden komission varapuheenjohtaja Javier Couso ja Eurolatinoamerikkalaisen ryhmän varapuheenjohtaja Marina Albiol.
Tilanteen kyseenalaiseksi tekee se tapa, millä Venezuelan vastaista uutisointia pyritään manipuloimaan Espanjassa lokakuun parlamenttivaaleja silmällä pitäen. Niiden suurimmaksi voittajaksi on povattu uutta poliittista voimaa eli Pystymme-puoluetta (Podemos), joka rikkoo maan perinteisen kaksipuoluejärjestelmän. Podemos on saanut toiminnalleen ideologista inspiraatiota muun muassa Venezuelan ja Ecuadorin vallankumouksellisilta hallituksilta, joten nyt erityisesti konservatiivinen Kansanpuolue (PP) on käyttänyt Venezuela-korttia kyetäkseen mustamaalaamaan mielipidemittauksia johtavaa Podemos-puoluetta, joka lupaa muuttaa niemimaan politiikan tekemisen tavat pysyvästi. Venezuelan Belgian ja Euroopan Unionin suurlähettilään Antonio Garcían mukaan ”ei ole salaisuus kellekään, että Venezuelaa käytetään hyväksi espanjalaisessa sisäpolitiikassa”.
Podemos-puolueen euroedustaja ja pääsihteeri Pablo Iglesias on kuvaillut EU:n lausuntoa luonteeltaan”äärimmäiseksi” ja ”ideologiseksi”. Espanjalaisen puolueen toinen jäsen Aníbal Garzón on luonnehtinut Euroopan Unionin päätöstä ”poliittisen sekaantumisen strategiaksi” muistuttaen, kuinka EU jättää huomioitta muiden maiden kuten Kolumbian, Chilen mapuche-intiaaneihin kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset sekä Meksikon opiskelijamurhat tai Perun kaivostyöläisten vainot. Saman ryhmittymän toinen europarlamentin edustaja Pablo Echenique on selittänyt puolueensa vastarintaa seuraavin sanoin:
”Kuten Ban Ki Moon, paavi Franciscus, CELAC ja UNASUR, Podemoksen parissa uskomme että paras tapa Venezuelan demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseksi on vuoropuhelu.”
Caracasin hallinto rauhanomaisen vuoropuhelun kannalla
Venezuelan hallitus on ilmaissut usean kertaan yksiselittäisen tahtonsa pitää yllä veljellistä vuoropuhelua Yhdysvaltojen hallinnon kanssa valtioiden välisen kunnioituksen ja koskemattomuuden pohjalta YK:n peruskirjan hengessä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden takeina. Siinä mielessä Yhdysvaltojen hallituksen yksipuoliset toimet Venezuelan valtiota edustavia virkamiehiä kohtaan rikkovat kansainvälistä oikeutta ja YK:n peruskirjaa vastaan pyrkiessään rajoittamaan itsenäisen, vapaan ja suvereenin valtion itsemääräämisoikeutta. Voimmekin luottaa siihen, että Venezuelan kansan tiedostava mieli voittaa jälleen kerran pohjoismerikkalaiset synkät aikeet ja sotaa lietsovat julistukset.
17.3. Nicolás Maduron Yhdysvaltain kansalle suunnattu kirje julkaistiin New York Timesissä. Siinä presidentti korostaa Venezuelan olevan avoin ja rauhaomainen yhteiskunta, joka uskoo vapauteen, itsenäisyyteen sekä omavaltaiseen kansalliseen päätöksentekoon. Hän myös toteaa Venezuelan olevan Yhdysvaltojen ystävä ja ajavan moninapaisen maailman ihanteita kansainvälistä oikeutta kunnioittaen. Maduro myös pyytää sanktioiden ja turvallisuusuhkamäärittelyjen purkamista.
Venezuelassa on meneillään maailmanlaajuista tukea saanut massiivinen kampanja sloganilla ”Obama peru jo päätöksesi”, jonka tarkoituksena on kerätä kymmenen miljoonan kansalaisen allekirjoitus kaduilla ja verkossa vastauksena rauhan puolesta Yhdysvaltojen aggressioita vastaan. Allekirjoitukset luovutetaan presidentti Obamalle Panamassa huhtikuussa pidettävän Amerikan maiden huippukokouksessa. Kampanjaan voi osallistua osoitteessawww.obamaderogaeldecretoya.org.ve tai Twitterissä #ObamaDerogaElDecretoYa. Jo yli kuusi miljoonaa venezuelalaista on ilmaissut tukensa imperialismin vastaisen aloitteen puolesta.
Maassa on järjestetty useita anti-imperialistia mielenilmauksia Yhdysvaltain uhittelua vastaan. 19. päivä maaliskuuta kaduille kokoontunut kansa huusi englanniksi ”Venezuela ei ole uhka, olemme toivo”. 27. päivä maaliskuuta Venezuela jätti lisäksi virallisen protestinsa Yhdysvaltojen uudesta maata kohtaan suuntautuvasta politiikasta kirjallisen tiedonannon eli nootin muodossa.
Maduro on pitänyt lukuisia puheita, jotka ovat keskittyneet Valkoisen talon ja Obaman saneluvallan kyseenalaistamiseen:
”Onko Venezuelan demokratia uhattuna? Missä on enemmän demokratiaa, Venezuelassa vai Yhdysvalloissa? Missä kansalla on enemmän valtaa? Missä on enemmän julkisia vapauksia? Missä hallitsee kansa eivätkä monikansalliset yhtiöt ja lobbarit, Yhdysvalloissa vai Venezuelassa? Ainot venezuelalaisen demokratian uhka ovat Yhdysvaltojen kanssa liittoutuneet väestönosat, alati juonitteleva oikeisto.”
Karibian öljyjätin valtionpäämies myös vertasi Obamaa ex presidentti Bushiin ja samaisti diplomatiakriisin Irakin sotaa edeltäneeseen tilanteeseen:
”Venezuelan yllä on meneillään vallankaappaus, jota tukevat kaikki Yhdysvaltojen valtion virastot. Täällä tapahtui vallankaappaus, jolla oli George Bushin pojan tuki. Te, Obama, päätätte josko vedätte pois, oikaisetteko ajoissa erheellisen ja epäonnistuneen politiikan Venezuelan bolivaarista vallankumousta vastaan. Presidentti Obama, älkää uskoko niitä valheita Venezuelasta, joita teidän kritisoimat sodan puolestapuhujat teille syöttävät. Nämä tiedonannot valmistelevat lobbaajat ovat samaa joukkoa, jotka sanoivat Irakilla olevan kemiallisia joukkotuhoaseita, samoja henkilöitä joita kritisoitte.”
Maduro myös kirkasti sanojensa avulla paitsi historian myös geopolitiikan kysymyksiä:
”Teidän on tiedettävä, ettei Latinalainen Amerikka ja Karibia ole enää Yhdysvaltojen takapiha eikä Venezuela ole enää Yhdysvaltojen uuskolonialistinen öljytehdas. Venezuela on oman arvonsa tunteva maa, jota on kunnioitettava. Teillä on kaksi vaihtoehtoa: jäädä historiankirjoihin presidenttinä, joka muutti suhteet Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kanssa tai presidenttinä, joka sortui samoihin virheisiin kuin George Bush, Ronald Reagan ja kumppanit. Tuomitsen tämän aggression ilmauksen, jätän Yhdysvaltojen hallituksen kansallisen turvallisuusstrategian dokumentin oman arvoonsa interventionistisena luomuksena.”
Nyt jos koskaan on hyvä muistaa Che Guevaran kuuluisat sanat, ettei ”imperialismin edustajiin voi luottaa vähääkään”.
Pata kattilaa soimaa
Yhdysvaltoja itseään ei voida pitää minään ihmisoikeuksien mallivaltiona, sillä tuossa maassa poliisi voi ampua vapaasti mustaihoisen miehen kadulla, ilman että siitä koituisi mitään laillisia seurauksia. Viime vuonna yli tuhat Yhdysvaltain kansalaista kuoli poliisin luoteihin. Maduron hallitus on sentään tutkinut mahdolliset virkavallan laiminlyönnit helmikuun 2014 tapahtumien johdosta. Guantanamon vankileiri on toinen esimerkki ihmisoikeuksien järjestelmällisestä loukkaamisesta ja sen sulkeminen osa Obaman lunastamattomia lupauksia. Myöskään maan latinoväestön kohtelua ei voida tunnustaa ihmisarvoa kunnioittavana.
Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen Obaman maine kirkastui hetkeksi hänen hallituksensa Kuuban kanssa aloittamien lähentymisneuvottelujen jälkeen, mutta nyt maan ensimmäisen afroamerikkalaisen presidentin ulkomaanpolitiikka on sijoittamassa hänet samaan sarjaan rautanyrkkimäisin ottein hallinneen republikaanipresidentti Ronald Reaganin kanssa. Reagan koulutti Yhdysvalloissa aikanaan sotilaita, joiden tarkoituksena oli Nicaraguan sandinistivallankumouksen pysäyttäminen. Vuonna 1985 Reagan asetti kyseiselle Keski-Amerikan maalle nipun sanktioita syyttäen sitä sotilaallisesta valmistelusta ja kommunistisesta hallinosta, keksien tekosyitä nimetä sen edustaman toisenlaisen politiikan uhkaksi. Yhdysvaltojen roolin 21. vuosidan alussa ei pitäisi enää olla takautuma synkästä menneisyydestä tai halusta ohjailla kulissien takaa itsenäisten maiden poliittista kehitystä. Niiden päivien pitäisi olla osana epäonnistuneen Monroen opin edustaman sanelupolitiikan historiaa eikä polttoainetta ihmisoikeuksien valjastamiseksi imperialistisen intervention valmistelemiseksi. Julistihan ulkoministeri John Kerry marraskuussa 2013 kyseisen ulkopolitiikan aikakauden olevan ohi, luvaten läheisempää ja tasavertaisempaa yhteistyötä Latinalaisen Amerikan maiden kanssa.
Ei tule unohtaa, että Yhdysvalloilla on ollut osuutensa viime vuosina tapahtuneisiin vallankaappauksiin Hondurasissa (2009) ja Paraguayssa (2012). Monet kriittiset tahot syyttävät sitä myös Argentiinan sisäisiin asioihin sekaantumisesta maan vuoden 2001 rahoituskriisin  jälkihoidossa ja viime aikaisissa syytteissä terrorismista. Pohjoinen suurvalta on koettu myös uhkaksi Brasilian vakaudelle.
On tyypillistä, että hyökkäävä osapuoli haluaa esittää itsensä uhrina. Venezuelan tapauksessa luodaan kansallisia uhkakuvia ihmisoikeuksista ja demokratiavajeesta, vaikka todellisuudessa näin vain etsitään oikeutusta ulkopolitiikan linjan koventamiselle. Miksei Yhdysvallat puhunut uhista demokratialle ja ihmisoikeuksille, kun Latinalalaisen Amerikan maat kärsivät sotilasdiktatuureista 60- ja 70-luvuilla? Vastaus löytyy sen omista taloudellisista ja poliittista intresseistä, eikä demokratiaan ja ihmisoikeuksiin liittyvistä huolista.
Ehkä parhaiten Venezuelan poliittista tilannetta on kuvannut Yhdysvaltojen vakoilutoimien laajuuden paljastanut Wikileaksin perustaja Julian Assange, jonka mukaan 99 prosenttia Latinalaisen Amerikan kommunikaatiosta kulkee pohjoisen suurvallan kautta, joka rekisteröi ja vakoilee niiden sisältöjä niin tahtoessaan:
Presidentti Hugo Chávez jätti jälkeensä äärimmäisen tärkeän perinnön ja oli kiistattomasti tärkein poliittinen hahmo viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämänhetkinen tilanne Venezuelassa ei ole yhtä vakaa kuin Chávezin aikana, maassa on uusi presidentti, joka etsii vielä tietään.
Wikileaksin tietojen mukaan Yhdysvaltojen hallitus on rahoittanut Venezuelan oppositiota jo ainakin 12 vuoden ajan tavoitteenaan sosialistisen hallinnon syrjäyttäminen vallankaappauksella, suunnitelmissa joissa nyt pidätettynä oleva Leopoldo López on ollut keskeisessä roolissa. Rahaa oppositiotyöhön on saatu myös Kansalliselta demokratian rahoitussäätiöltä (NED) ja useista republikaanilähteistä.
Yhdysvaltalainen akateemikko James Petras on kritisoinut Obaman politiikkaa ja syyttänyt sitä sotilaallisen hyökkäyksen valmistelusta tilanteessa, jossa aiemmat vallankaappausyritykset ja epävakauttamistoimet ovat epäonnistuneet. Politiikan tutkijan mukaan Valkoisella talolla ei ole esittää mitään todisteita, jotka oikeuttaisivat jatkuvan Caracasin hallituksen uhittelun: ”Venezuelalla ei ole ohjuksia, hävittäjiä, aluksia, erityisjoukkoja, salaisia agentteja tai sotilastukikohtia valmiina hyökkäämään Yhdysvaltoihin”. Sen sijaan Washingtonin hallituksella on sotilasaluksia Karibian merellä, seitsemän sotilastukikohtaa toisella puolella rajaa, Kolumbiassa. Petras näkee Obaman julistukset imperialistisina propagandatoimina osana tuttua juonta, jossa tulevia rikosten uhreja syytetään samaisista heitä vastaan valmisteilla olevista rikoksista, tässä tapauksessa Venezuelan hallitusta syytetään siitä, mitä se ei ole tehnyt eli alistunut vallankaappauksiin tai muuhun itsenäisyytensä rajoittamiseen. Uhrista tehdään ensin syyllinen, jotta voimatoimet sitä vastaan voidaan oikeuttaa. Todellinen ongelma on kuitenkin siinä tavassa, jolla Venezuela on kyseenalaistanut Yhdysvaltojen roolin yksinapaisen maailman johtajana. Politiikantutkija näkeekin aggresioiden taustalla halun heikentää Latinalaisen Amerikan yhdentymiskehitystä hajota ja hallitse -taktiikalla ja puuttua sen moottoreina toimivien järjestöjen toimintaan. Petras määrittää sodan uhkalla keinottelun Valkoisen talon viimeiseksi resurssiksi, nyt kun Yhdysvaltojen Venezuelan suurlähetystön johtamat vallankaappaussuunnitelmat ovat tulleet torjutuiksi.
Etelä-Amerikan vapaustaistelijan ja Venezuelan kansallissankarin Simón Bolívarin sanat vuodelta 1829 ovat yhä tänä päivänä valitettavan ajankohtaisia:
”Yhdysvaltojen kohtalona näyttäisi olevan jumalainen kaitselmus levittää vitsauksia Amerikkoihin vapauden nimissä.”
Bolivaarisen vallankumouksen saavutukset
Venezuelassa vuodesta 1999 asti käynnissä olleen bolivaarisen vallankumouksen saavutuksia ei ole syytä unohtaa, sillä juuri niiden puolustamisesta nyt taistellaan. Maassa on käyty toistakymmentä vaalia (13) ja kuusi kansanäänestystä, vaalijärjestelmät on automatisoitu ja niitä pidetään eräinä turvallisimmista koko maailmassa. Demokratia on voimistunut paitsi institutionaalisella tasolla myös jalkautumalla kansan pariin osallistuvan demokratian muodosssa, muun muassa yli 30 000 yhteisöneuvoston muodossa vahvistaen näin kansan roolia kaikessa päätöksenteossa. Vaaleihin osallistuu tavanomaisesti jopa 80 prosenttia kansalaisista.
Vuoden 2013 tietojen mukaan Venezuela on vähentänyt köyhien määrää ainakin kymmenellä prosentilla vuosien 1998 ja 2013 välillä ja äärimmäinen köyhyys on niin ikään puolittunut saman ajanjakson aikana. Investoinnit maan sosiaalisektoriin ovat kasvaneet 64 prosentin verran vuodesta 1998. Venezuela kuuluu nykyisellään myös Latinalaisen Amerikan yhdenvertaisimpiin maihin sen viimeaikaisen tasa-arvokehityksen myötä. Toisaalta YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO on tunnustanut vallankumouksen saavutukset lasten aliravitsemuksen järjestelmällisessä vähentämisessä.
Venezuelan kunnianhimoinen sosiaalipolitiikka on myös panostanut ilmaiseen ja laadukkaaseen koulutukseen lisäten merkittävästi peruskoulun loppuun asti suorittaneiden määrää. Investoinnit julkiseen koulutukseen on lähes viisikymmenkertaistettu suhteessa vuoden 1999 tasoon. Venezuela on myös maailman kärkiluokkaa yliopisto-opiskelijoiden asukaslukuun suhteutetun tilaston valossa: jo yli 2,6 miljoonaa nuorta hankkii itselleen korkeakoulutusta. UNESCO julisti Venezuelan vuonna 2005 maanosan toiseksi ”lukutaidottomuudesta vapaaksi alueeksi”, sen jälkeen kun yli 1,5 miljoonan kansalaisen uudelleen kouluttaminen tuotti odotetun tuloksen.
Valtavat panostukset julkiseen terveydenhuoltoon ovat nekin tuottaneet runsaasti hyvinvointia kansan pariin muun muassa parantamalla palvelujen tasoa ja saatavuutta. Kaikki hammas- ja terveydenhuolto on ilmaista. Lääkäreiden määrä asukasta kohden on kolminkertaistettu sekä uusia klinikoita on avattu noin 14 000. Julkiset apteekit antavat lääkkeisiin aina yli 30 prosentin alennuksen. Esimerkiksi silmien hoitamiseen erikoistunut Ihme-projekti, on jo hoitanut reilusti yli kahta miljoonaa venezuelalaista kuluneiden vuosien aikana, silmäterveyttä on viety tämän lisäksi useisiin muihin maihin.
21. vuosisadan sosialismin saavutusten, yksityiskohtien ja vertailujen lista on lähes loputon, vaikka valtamedioissa faktat tuntuvat usein unohtuvan kovin helposti. Lisäksi Venezuelan roolia koko maanosan kehityksen suhteen ei voi aliarvioida. Muutosprosessien laajasta kannatuksesta kansan keskuudessa kertoo Chávezin nauttima jopa 70 prosentin kansansuosio, mikä lopulta purkautui valtavat mittasuhteet saaneisiin jäähyvästeihin. Todetaan vielä yksi fakta: nykyisellään yli 2,5 miljoonaa venezuelalaista nauttii eläketurvasta, mikä tarkoittaa 556,5 prosentin lisäystä vuosien 1998 ja 2014 välillä. Ei ole siis mikään ihme, jos maan hyvänvaraisin vähemmistö tuntee itsensä petetyksi nyt, kun ensi kertaa maan historiassa politiikkaa tehdään enemmistön tarpeista käsin. Tämän seurauksena yli tuhat yritystä on kansallistettu, niistä tärkeimpänä maailman suurimmista öljyvaroista hyvinvointia kansalle tuottava Venezuelan öljy-yhtiö (PDVSA).
Teksti: VTM Sami Laaksonen
Lähteet: Telesur, RT, Cuba Debate ja lukuisat vaihtoehtomediat sekä verkkojulkaisut.