Imperialismia vastaan
Pariisin verilöyly ja eurošovinistinen suuntaus
Vastaa
Tammikuun 7. päivä Pariisissa tapahtui aseellinen isku Charlie Hebdo -lehteä vastaan. Nyt yli viikko tämän jälkeen voidaan tarkemmin analysoida tapahtunutta, kun suhteellisen tarkkaa tietoa on kattavasti saatavilla.
Charlie Hebdo ei ole tunnettu julkaisu Ranskan ulkopuolella. Silti läntisten veljesmaiden arvoyhteisö vasemmistoliberaaleista oikeistopopulisteihin riensi kilpaa julistamaan solidaarisuutta lehdelle. Imperialismin poliittisen kentän kilpailevilla laidoilla onkin enemmän yhteistä, kuin halutaan myöntää.
Valtamediassa on tilanne pyritty esittämään eeppisenä taisteluna sananvapauden ja terrorismin välillä. Ranskalaisten imperialistien sananvapaus ei ole uhattuna, vaikka heidän narriensa henki joskus onkin. He eivät pelkää yksittäisiä terrori-iskuja niin paljon, että siivoaisivat suunsa tai oikeistonsa.
Charlie Hebdon satiiri on šovinistista
Charlie Hebdo on muslimivastainen ja rasistinen julkaisu. Lehden viimeaikaista historiaa on esitellyt esimerkiksi Business Insider -lehti. Jutussa hahmottuu hyvin lehden linja, sananvapauteen vetoaminen. Tämä on puhkituttu kaava myös Suomessa: ei se ole rasismia, vaan “kriittistä ajattelua”, “mielipiteen ilmaisua”, “sananvapauden käyttämistä”.
Tämän lisäksi lehteä on harhaanjohtavasti luonnehdittu “kaikkia tasapuolisesti pilkkaavaksi” ja jopa “vasemmistolaiseksi”. Ranskassa, sen puolisiirtomaissa ja aggression kohdemaissa on eri kansallisuuksia perinteisine uskontoineen, eivätkä nämä ole tasa-arvoisia Ranskan tai sen valtaväestön kanssa. Tästä lähtökohdasta “kaikkien pilkkaaminen” suosii Ranskan imperialismia.
Mutta Charlie Hebdo ei pilkkaa kaikkia edes muodollisen tasapuolisesti. Esimerkiksi The Nation kertoo, että viimeisten 15 vuoden aikana islamista on tullut pääkohde pilkanteolle. Juutalaisten ja muslimien pilkkaamiseen suhtaudutaan täysin eri tavoin: vuonna 2006 lehti julkaisi Jyllands Postenin Muhammed-pilakuvat, mutta vuonna 2009 se erotti toimittajan, joka pilaili, että Jean Sarkozy, silloisen istuvan presidentin poika, kääntyisi juutalaisuuteen rahahuolien takia.
Liberaalien sodanjulistus muslimikansoille
Vuonna 2006 Charlie Hebdo julkaisi islamisminvastaisen kannanoton osana Jyllands Postenin Muhammed-pilakuvista käytyä julkista keskustelua. Kannanotto alkaa sanoilla: “Fasismin, natsismin ja stalinismin peittoamisen jälkeen maailma kohtaa nyt uuden maailmanlaajuisen totalitaarisen uhan: islamismin”. Totalitarismiteoria on länsimaisen imperialismin liberaalin siiven Kylmässä sodassa laatima ideologinen savuverho, jolla se pyrkii peittämään oman totaalisen luonteensa.
Kannanotto menee kuitenkin vielä tätäkin synkemmäksi ja taantumuksellisemmaksi. Se katsoo, että “muslimikulttuuriin” kuuluu muun muassa miesten ja naisten välinen epätasa-arvo. Kyse ei olekaan pelkästä “islamilaisesta totalitarismista”, vaan kokonaisesta islamilaisvaikutteisesta kulttuurien kirjosta. Tämän todettuaan kannanotto kuitenkin kehtaa vielä väittää, ettei kyse ole islamofobiasta, jota se kutsuu “kieroutuneeksi käsitteeksi, joka sekoittaa islamin kritiikin uskontona ja siihen uskovien leimaamisen”. Aivan niin! Eihän Jussi Halla-ahokaan leimannut muslimeja väittäessään islamin yllyttävän pedofiliaan! Tämä se on paatunutta logiikkaa.
Kannanotossa totalitarismiteorialla varjellaan imperialismin fasistista siipeä muka jonain ylitettynä ja imperialismille vieraana. Perimmäisenä suojelun kohteena on itse imperialistinen järjestelmä. Osoittamalla “islamistista totalitarismia” ihmiskunnan päävihollisena tavoitellaan läntisen imperialismin yhteisrintamaa. Vielä Yhdysvaltain liittouman hyökätessä Irakiin Charlie Hebdo pilkkasi tätä sotaretkeä, kun liittouman johtajat olivat pilkanneet Ranskan jättäytymistä liittouman ulkopuolelle.
Samaan aikaan kun Ranskalla oli käynnissä Afganistanin ohella omia interventioitaan Norsunluurannikolla, Tšadissa ja Haitissa, lehti kohdisti yleisön huomiota “islamistiseen totalitarismiin” ja sen uhkaan länsimaiden “demokratialle” ja “sananvapaudelle”. On silkkaa tekopyhyyttä väittää islamismia uhaksi, kun Ranska itse osallistui samalla neljään eri aggressioon kolmella eri mantereella. Näistä yksi, Afganistanin miehitys, oli osa muslimikansoihin kohdistuvaa “terrorisminvastaista sotaa”.
Tässä jo lähes 15 vuotta kestäneessä Yhdysvaltain johdolla käydyssä sodassa terrorismi on muutettu tieteellisestä käsitteestä aiheperusteeksi imperialistien sodille, aggressioille ja näitä tukevalle toiminnalle kuten vankileireille, poliisivaltion rakentamiselle ja rasistiselle siirtolaiskontrollille. Tämän vuoksi Pariisin joukkosurman selittäminen sen terroristisen luonteen kautta pelaa lähinnä länsi-imperialismin ja sen politiikan pussiin.
Imperialistit näyttäytyvät muslimikansoille maallistuneina ristiretkeläisinä. Myös Charlie Hebdo on osaltaan kaiuttanut tätä kuvaa, joka ristiriitaisena hyödyttää imperialismia. Se johtaa muslimikansojen vastarintaa harhaan, koska uskonnollinen politiikka estää johdonmukaisen imperialisminvastaisen taistelun. Imperialismin kotimaissa se taas lyö kiilaa islaminuskoisten kansanryhmien ja valtaväestön väliin.
“Terrorisminvastainen sota” palaa kotiin
Vaikka tekijät olivat ranskalaisia, syyt olivat kansainvälisiä. Vuonna 2005 ranskalainen Libération-lehti kertoi, että toinen heistä, Cherif Kouachi, oli vielä parikymppisenä ollut tavallinen nuorukainen. “Hän poltti, joi, ei pitänyt partaa ja seurusteli ennen avioliittoa”, hänen silloinen asianajajansa kertoi lehdelle. Jenkki-imperialismin hyökkäys Irakiin ja Abu Ghraibin vankien kiduttaminen ja häpäiseminen saivat hänet kääntymään aseelliseen salafismiin. Myös HS on maininnut asiasta.
Kuten Cherif Kouachin henkilöhistoria varmistaa, on idealistista tulkita, että iskun alkusyynä olisi ollut jokin “uskonnollinen fundamentalismi”, joka vastustaa “sananvapautta” ja yleensäkin “vapautta”. Aseellinen salafismi on eräs vastareaktio länsi-imperialismille.
Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa vastareaktio. Sen negatiivinen sisältö, länsimaisen imperialismin Lähi-itään kohdistamien aggressioiden vastustaminen, on tietysti hyväksyttävää. Kuitenkin sen positiivisena sisältönä on klerikaalinen arabitaantumus, tässä tapauksessa järjestöllisesti Arabian niemimaan al-Qaeda. Tässä tapauksessa positiivinen puoli on hallitseva, minkä vuoksi teolle ei voida osoittaa tukea.
Tapahtumilla on vaikutuksia myös tulevaisuuteen. #JeSuisCharlie nostettiin nopeasti valtavaa huomiota saavuttaneeksi tunnukseksi ja yleiseksi mielipiteeksi – ja syystä. Esimerkiksi ATIK arvelee, että tapauksen varjolla saatetaan voimaan uusia turvallisuuslakeja, joilla on rasistinen luonne.
Internationalistinen suhtautuminen Pariisin iskuun on tuomita se taistellen rasismia ja imperialismia vastaan. Ainoastaan murskaamalla imperialismin voimme lopettaa verenvuodatuksen. Imperialistien mahdin maailmalla ja kansallisen yhtenäisyyden kotimaassa voi haastaa vain kansainväliseen solidaarisuuteen nojaava demokraattinen anti-imperialistinen liike. Sellaista liikettä Ranska on tottunut torjumaan terrorilla, jonka rinnalla Pariisin joukkomurha kalpenee.
Suomessakin on vastattava eurooppalaisen yhteishengen ja islamofobian nousuun, jossa valtiojohto ja oikeistopopulistit omilla tahoillaan piehtaroivat. Tämä suuntaus on lyötävä.
