Mielensäpahoittamis- ja uhriutumisorgiat ovat alkaneet sosiaalisessa mediassa ja facebookissa. Asiantuntijat ja mediaväki parkuvat suureen ääneen pettymystään Donald Trumpinvaalivoitosta. Facebook-ketjuissa asiantuntijat ja mediaväki vakuuttavat itselleen ja toisilleen sen, että he olivat häviäjän puolella, olevan kokonaan punaniskajunttien,  äänestäjien yleisen tyhmyyden, putinistien ja Venäjän vika. Vähemmistö itkee enemmistön olevan väärässä: Vaalitulos oli väärä eikä demokratia toteutunut koska asiantuntijoita ja mediaa ei kuunneltu.
Kaikilla meillä on kognitiivisen dissonanssin1) suodin olemassa. Haittaa siitä on, jos ei itse tiedosta sitä ja estää itseään miettimästä muiden esittämiä näkökulmia. Eniten tästä vaikuttavat kärsivän vaalit hävinneen Hillary Clintonin taakse linnoittautunut mielipide-eliitti (media) ja sen valitsemat asiantuntijat.
He eivät halua ajatella – edes pakon edessä – että äänestäjien enemmistö ei jaa heidän mielipiteitään; että asiantuntijoiden ja mediaväen tulkinnat siitä, kuinka maa makaa, ovat olleet totaalisen pielessä. Että oma ”tieto” perustuu luuloihin. Voiko henkilö, joka on tunnepohjaisesti sitoutunut ideologiaan nähdä ideologiaan sitoutumisen sisältämän sokeutumisen riskin? Sen, että ideologiaan sitoutuminen estää viileän, puolueettoman, faktapohjaisen analyysin, jollaista journalisteilta ja asiantuntijoilta kuitenkin odotetaan? Sosiaalisessa mediassa nähtävissä olevien kommenttien perusteella kansan tahto on ollut mielipiteenmuokkauskomppanialle liikaa, ”laajemman ymmärryksen omaavien” maailmankuva on saanut pahan kolhun. Uhriutuminen on suorastaan hekumoivaa.
”Mittaustulokset kertovat kuluttajien luottamuksen massamediaan laskeneen. Trendi on globaali. On tunnistettu massamedian olevan samassa sängyssä poliittisten päättäjien ja rahamiesten kanssa. On tunnistettu, että massamedia välittää hallitsevan luokan ajatuksia, kyseenalaistamatta, kritisoimatta, päästämättä eriäviä mielipiteitä haastamaan vallitsevaa valtarakennetta. Brexit on kapinaa ylläpidettyä lumetodellisuutta vastaan.” kuten Brasilian korruptioskandaali – Eliitin vastaisen aikakauden alku -artikkelissa kirjoitin. Trumpin voitossa on paljon samaa ainesta.
Rahaeliitti laskeskelee ensijärkytyksestä toivuttuaan miten maksattaa veronmaksajilla sijoitustappiot Trumpinkin kaudella.

Pölhöpopulismi ajaa täysillä ohi eliittikaistan

Köyhyys, syrjäytyminen ja kokemus epätasa-arvosta ovat asioita, joita useimmat meistä tavallisista tallaajista kohtaavat päivittäin arjessaan. Talouskriisin jälkeiset niukkuustyrannian vuodet ovat levittäneet pahoinvointivaltion rakenteet ja nykyistä valtarakennetta kohtaan tunnetun vihan laajalle. Tämä koskee myös korkeasti koulutettuja tai konservatiivisia ryhmiä.
Kannattaa muistaa myös, että Hillary Clinton lupasi lisää sotaa, ja hänet otettiin kokemuspohjalta tosissaan. Clintonia hehkuttava valtamedia ei ymmärtänyt sitä, minkä äänestäjät ymmärsivät: Eliitin etuja sotien puolustamaan lähetettävät olisivat olleet juuri näitä köyhiä, syrjäytyneitä ja päivittäistä epätasa-arvoa kokevia eliitin riistämiä ihmisiä. Liikuttavakaan nostatuspuhe ei siinä tilanteessa sytytä halua kuolla Clinton-säätiön puolesta.
Rasistiksi, natsiksi, fasistiksi, seksistiksi, sovinistiksi ja putinistiksi leimattu Trump vei mustien, latinoiden ja naisten äänet.

Poliittisen eliitin pelisilmä petti

Vastaava kehitys on jo pitkään ollut nähtävissä eliitin projektina transatlanttisena projektina alkaneessa Euroopan unionissa. Monissa EU-maissa valtapuolueiden ulkopuolelta tulevat ryhmät nostavat jatkuvasti kannatustaan, eritoten EU:n kriisimaissa ja reuna-alueilla.
Paluuta kansallisvaltioajatteluun Euroopassa on vauhdittanut eniten EU itse. EMU:n ”vakautta” on suojattu sisäisillä devalvaatioilla (palkanalennukset, kilpailukyvyn trimmaaminen, yksityistäminen), mikä on johtanut valtioiden varallisuuden kuihtumiseen aiheuttaen mm. globaalin valtionvelkakirjakuplan puhkeamisenriskin. Myös laajamittaiset pankkien pelastusoperaatiot ovat tappaneet valtioiden talouksia.
Ihmiset ovat tunnistaneet että 99 prosentille jaetaan niukkuutta, jotta 1 % — joka siis omistaa enemmän varallisuutta kuin muu maailma yhteensä — ei joutuisi osallistumaan yhä pahenevan sosiaalisen kriisin kustannuksiin.
Toisin sanoen kansakunnat ovat nousseet vastustamaan globalisaatiota, ylikansallista vallankäyttöä, pankkitukitalkoita, vapaakauppasopimuksin erittäin säänneltyä ”vapaata markkinataloutta” sekä tuhoisia sotia jotka ovat kurjistaneet ihmisten elämää eri puolilla maailmaa. Tästä on kyse niin Britannian Brexitissä kuin Yhdysvalloissakin. Venäläinen nationalismi lienee pragmaattista lajia. Venäjä pyrkinee siis vahvistamaan asemiaan EU:ta, EMU:a ja Yhdysvaltain johtamaa sotilasliitto NATO:a vastaan. Sama mediakielellä ilmaistuna: kansakunnat ovat sortuneet pölhöpopulistien leiriin, impivaaralaisiksi nationalisteiksi – ei puhettakaan demokratian toteutumisesta tai kansan tahdon ilmaisusta.
Poliittinen eliitti, mediaeliitti ja rahaeliitti ollaan potkaisemassa yhteisestä sängystään permannolle. Myös Suomessa.