Neuvostoliiton historia - osa 120

 

Tässä numerossa:

o 1930-luvun kulttuuripolitiikka

o J.K. Paasikivi

o Juri Žukovin haastattelu - osa 23/24

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset

Stalin tai Lenin

 

Hei,

 

Neuvostoliitto oli historian ensimmäinen työläisvaltio. Se oli 1930-luvulla ainoa lajissaan, ainutkertainen ja erityinen. Aluksi kuviteltiin, että Saksa ja Englanti seuraisivat perässä. Pian tuli selväksi, että näin ei tule tapahtumaan. Oli rakennettava sosialismin edellytykset yhdessä maassa, toki sangen suuressa maassa.

 

Työläisvaltion rakentamiseen ja kulttuurivallankumoukseen haettiin vaikutteita pääasiassa Länsi-Euroopasta, mutta myös Yhdysvallat kiinnosti kovasti neuvostoliittolaisia. Kolmas keskeinen vaikuttaja oli Venäjän eri väestöryhmien kansankulttuurit ja kansanmusiikki. Suuren yleisön parissa jazz ja tango olivat 1930-luvun suuria aiheita.

 

Ulkopuoliset näkevät 1930-luvun hirvittävänä vuosikymmenenä. Todellisuudessa se oli ennen muuta teollistumisen, innostuksen ja kulttuurivallankumouksen aikaa.

 

Muutokset maataloudessa nähdään ulkopuolisen silmin yhtä karmeassa valossa. Yhtään vähättelemättä ääritapauksissa käytettyjen keinojen jyrkkyyttä, pitää ymmärtää, että tämä oli osuuskunta-aatteen suurta aikaa. Katerina Clark rinnastaa kirjassaan "Moskova - neljäs Rooma" tämän samaan aikaan toteutettuun politiikkaan kansanrintamahallituksen johtamassa Ranskassa.

 

Kansallisten ja kansainvälisten vaikutteiden yhteensovittaminen ei tietenkään ole yksinkertainen asia. Vaikka sosialismin rakennustyö aloitettiin yhdessä maassa ja maailman vallankumousta ajaneet puoluejäsenet tuomittiin näytösoikeudenkäynneissä, ei kansainvälistä solidaarisuutta kuitenkaan unohdettu. Painopiste oli kuitenkin ’kansallisessa bolševismissa’.

 

Clark kirjoittaa - "Tämä internationalismi ei kuitenkaan ollut enää automaattisesti proletaarista, sanasta "proletaari" oltiin suurelta osin luovuttu vuonna 1932. Itse asiassa, henkilöt, jotka olivat vastuussa kulttuuripolitiikasta, eivät luopuneet "proletaarisesta internationalismista" perääntyäkseen, vaan luodakseen sitäkin mahtavamman kertomuksen. Tämä teki mahdolliseksi kulttuurin, joka ei ollut ainoastaan internationalistinen [kansojen välinen] vaan yllättävässä määrin myös kosmopoliittinen [yleismaailmallinen]."

 

Miksi tällaista asioista ei Suomessa koskaan puhuta? Koska se vain hämmentäisi kansalaisia. Tarvitaan suoraviivainen kertomus tyhmistä ja julmista kommunisteista ja heidän "vastuuttomista yhteiskunnallisista kokeiluistaan".

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJA

15/2 1926

 

Ulkopoliittinen neuvottelukokous. Läsnä: Danielson-Kalmari (valtioneuvos), H. Suolahti (professori), Setälä (ulkoministeri), Erich (ent. pääministeri), Brotherus (professori), lakitieteiden kandidaatti S.J. Pentti [joka tuli 1930-luvulla tunnetuksi jyrkän oikeistolaisena Uuden Suomen päätoimittajana], Honkajuuri (pankinjohtaja), Kaarlo Koskimies (Uuden Suomen päätoimittaja), Arajärvi (pankinjohtaja), L. Ingman (ministeri), E. Railo (kirjailija), Eino Suolahti (itsenäisyysmies), R. Walden (kenraalimajuri) ja A. Tulenheimo (pankinjohtaja).

 

Brotherus: Erichin ehdotuksen ydin "entente" eräiden valtioiden kanssa Venäjän puolelta tulevaa uhkaavaa vaaraa vastaan. Se ei siis ole "Locorno" [Locornon sopimuksen solmijat saivat Nobelin rauhanpalkinnot vuosina 1925 ja 1926]. Kysymys [on] meidän orientoitumisestamme [suuntautumisestamme]. Selkänojan saaminen suurvalloilta; Englannilta.

 

Mutta, jos syntyy venäläis-englantilainen konflikti, niin se voi olla meille vaarallinen. Venäjä voisi katsoa, että itsenäinen Suomi ei ole Venäjän kannalta tolereerattava [hyväksyttävissä], kun [se] joutuu Venäjän vihollisten vaikutuksen alaiseksi.

 

Itsenäinen "an sich" [sellaisenaan] Suomi on Venäjälle merkityksetön, mutta jos se joutuu Venäjälle vihamielisiin kombinaatioihin [yhdistelmiin], niin Venäjä voi katsoa sen todistukseksi, että itsenäinen Suomi Venäjän rinnalla ei ole siedettävissä.

 

[Karl Robert Brotherus toimi Helsingin yliopiston valtio-opin professorina vuosina 1924-1949 ja Helsingin yliopiston rehtorina 1931-1938.]

 

T. Auer: R.K. Brotherus ei ollut tyhmä. Asetelma vuonna 2016 on Suomen kannalta huonompi kuin 1926. EU on ottanut Venäjään vihamielisen kannan. Natoon liittyminen tekisi tilanteesta vieläkin vaarallisemman. Siitä ollaan sentään toistaiseksi ymmärretty pidättäytyä. Oma epäilykseni on, että monet suomalaiset kuvittelevat venäläisten hiljaisuutta välinpitämättömyydeksi. Tietenkään he eivät voi sanoa mitään jyrkkää, koska se vain pahentaisi tilannetta.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (23/24)

 

Ja tuhansia teloitettuja Krasnovin kasakoita? Ja miljoonia saksalaisilta keskitysleireiltä Gulageihin siirrettyjä sotavankeja?

Tässä olemme taas hyvin hataralla, olettamusten ja legendojen pohjalla. Puheena olevat kasakat kantoivat saksalaisia univormuja, tuhosivat Jugoslaviassa partisaaneja, taistelivat liittolaisina Ranskassa, silloin heidät oli sinne passitettu. Se oli saksalaisten, natsien muodostama joukko, kuten virolainen ja latvialainen SS-divisioona. Krasnovin kasakat taistelivat isänmaatamme vastaan, heitäkö pitäisi sääliä? Ranskalaiset eivät pelänneet tuomita Pétain’ia sen vuoksi, että hän allekirjoitti saksalaisten kanssa rauhan ja että hänestä tuli Ranskan valtion johtaja Berliinin suojeluksessa. He kielsivät työskentelyn joksikin aikaa Сoсo Chanelilta, koska hän asui avosuhteessa SS-miehen kanssa, he kielsivät Edith Piafia esiintymästä, koska hän lauloi saksalaisille.

Mitä tulee sotavankeihimme, jotka joutuivat Gulagille. Se on jälleen pitkälti sepitettyä. Muistutan teitä, että Englannissa vuodesta 1940 lähtien, Dunkerque’n jälkeen, kuka tahansa mantereelta saarelle paennut joutui tarkastusleirille, jossa häntä pidettiin päivä, kuukausi, vuosi tai muutama vuosi, kunnes oli tarkastettu, että oliko hän saksalaisten lähettämä. Näin toimivat englantilaiset. Meillä oli samoin. Tarkastimme sotavangit, olivatko he olleet vlasovilaisessa armeijassa [ROA – Venäjän vapautusarmeijan joukot koostuivat vangeiksi jääneistä neuvostoliittolaisista], olivatko he työskennelleet saksalaisissa tehtaissa vai olivatko he kieltäytyneet siitä ja muusta keskitysleireillä ollessaan. Tarkastuksen jälkeen heitä joko rangaistiin tai vapautettiin.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin -elämänkerta

 

Tähän ajankohtaan kuuluu sarja Stalinin erinomaisia artikkeleja - "Anarkismi vaiko sosialismi", jotka hän kirjoitti kropotkinilaisten anarkistien aktivoitumisen johdosta Taka-Kaukaasiassa. Vallankumousaallon laskun ja alkaneen taantumuksen tilanteessa tuli päiväjärjestykseen välittömäksi puoluetehtäväksi bolševismin teoreettisten perusteiden puolustaminen.

 

Näinä vuosina kirjoittaa Lenin nerokkaan teoksensa "Materialismi ja empiriokritisismi" [aineellisuuden oppi ja kokemusperäiset arvosteluperusteet]. Marxilaisuuden teoreettisia perusteita puolustaa myöskin Stalin. Artikkeleissaan puolustaa ja kehittää Stalin marxilaisen puolueen teoreettisia perusteita - dialektista ja historiallista materialismia.

 

Nämä Stalinin kirjoitukset julkaistiin Taka-Kaukaasian bolševistisessa lehdistössä vuosina 1906-1907. Helposti tajuttavassa ja kansanomaisessa muodossa selitetään niissä, mitä on materialismi ja dialektiikka, mitä on historiallinen materialismi.

 

Tavattoman syvällisesti asetetaan ja ratkaistaan niissä marxilais-leniniläisen teorian peruskysymykset: sosialistisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin kiertämättömyys ja ehkäisemättömyys, proletaarisen taistelupuolueen, uuden tyypin puolueen välttämättömyys, puolueen, joka on toisenlainen kuin II Internationalen vanhat reformistiset puolueet sekä esitetään puolueen strategian ja taktiikan perusteet.

 

Nämä Stalinin kirjoitukset ovat marxilais-leninismin teorian arvokkaana lisänä puolueemme aatteellisessa aarreaitassa. Ne ovat mallinäyte marxilais-leninismin teorian kysymysten syvällisestä valaisemisesta kiinteässä yhteydessä proletariaatin vallankumouksellisen luokkataistelun nykyhetken tehtäviin.

 

T. Auer: Näin kommunismi toimii. Ensin opiskellaan ja osallistaan puolueen toimintaan, sitten vähitellen opitaan ymmärtämään yhteiskuntaa ja tekemään omia johtopäätöksiä.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

Antonov [-tó-], Sergei Petrovits (s. 1915)

 

kirjailija, rakennusinsinööri

 

Alkoi kirjoittaa 1940-luvun lopulla. Jatkoi Tshehovin kirjallista perinnettä. Neuvostoliiton arkielämän ja työn runoilija.

 

Novelleja "Ensimmäinen paikka", "Sateet", "Uusi työntekijä", romaaneja "Lena” (1948), "Poddubenskije Tšastuški" (1950), "Tapahtui Penkovossa" (1956). "Alenka" (1960) on kertomus kazakstanilaiselta uudisviljelyalueelta tulevaisuuden ihmistä personoivan koulutytön silmin nähtynä. Kirjoittanut teoksen "Kirjeitä erään jutun johdosta" (1964). Saanut valtiopalkinnon 1951.

 

Antonovin teoksia on käännetty englannin, albanian, bulgarian, espanjan, ranskan ym. kielille.

 

Wikipedia: Sergei Petrovitš Antonov ( Серге́й Петро́вич Анто́нов; 1915 Pietari 1995 Moskova) syntyi insinööriperheeseen. Hän valmistui vuonna 1938 Leningradin maantieinstituutista, työskenteli rakennusinsinöörinä ja osallistui talvisotaan sekä toiseen maailmansotaan. 1940-luvun lopulla hän alkoi kirjoittaa kertomuksia ja pienoisromaaneja. Kokoelma Po dorogam idut mašiny (”Teillä kulkee autoja”) sai Stalin-palkinnon vuonna 1951. Hänen teostensa pohjalta on kuvattu useita elokuvia. 1980-luvun lopulla ilmestyi maaseudun historiallisia kohtaloita kuvaava trilogia Tsarski dvugrivennyi  (”Tsaarin kaksiriunainen”), Vaska ja Ovragi (”Rotkot”). Antonov tunnetaan myös kirjallisuudentutkijana

 

Suomennettuja teoksia

Kirje. Suom. E. Salo. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1955.

Vehmas laakso. Suom. Esteri Salo. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1956.

Sateella: kertomuksia. Suom. Terttu Wikström. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.

 

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Stalin LENINISTÄ

 

Puhe Kremlin kurssilaisten illanvietossa tammikuun 28 päivänä 1924

 

PERIAATTEELLISUUS - Toinen tosiasia

 

Vuosien 1914-1917 kausi, imperialistisen sodan riehunnan kausi, jolloin kaikki tai miltei kaikki sosiaalidemokraattiset ja sosialistiset puolueet yleistä isänmaallisuushäkää nieltyään antautuivat oman maansa imperialismin palvelukseen. Se oli kautta, jolloin II Internationale laski lippunsa pääoman jalkoihin, jolloin sellaisetkin miehet kuin Plehanov, Kautsky, Guesde ja muut eivät kestäneet kiihkoisänmaallisuuden aaltoa vastaan.

 

Lenin oli silloin ainoa tai miltei ainoa, joka nosti päättävään taisteluun sosiali-chauvinimsia ja sosiali-pasifismia vastaan, paljasti Guesdein ja Kautskyjen petoksen sekä leimasi häpeällä kahden vaiheilla olevien "vallankumouksellisten" puolinaisuuden.

 

Lenin ymmärsi, että hänen takanaan on pieni vähemmistö, mutta tällä seikalla ei ollut hänen mielestään ratkaisevaa merkitystä, sillä hän tiesi, että ainoata oikeata politiikkaa, jolle kuuluu tulevaisuus, on johdonmukaisen kansainvälisyyden politiikka, sillä hän tiesi, että periaatteellinen politiikka on ainoasta oikeata politiikkaa.

 

On tunnettua, että tässäkin kiistassa uudesta Internationalesta Lenin sai voiton.

 

"Periaatteellinen politiikka on ainoasta oikeata politiikkaa" se on juuri se sääntö, jonka avulla Lenin valtasi rynnäköllä uusia "murtumattomia" asemia voittaen proletariaatin parhaat ainekset vallankumouksellisen marxilaisuuden puolelle.

 

T. Auer: Minusta ainakin hänen tapansa esittää asiat on ytimekästä ja miellyttävä seurata. Puhuu ihan asiaa.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * ** * * * *

Helsinki 24.11.2016