”NEUVOSTOIHMINEN” LÄNSIMAISESSA KERTOMUKSESSA

 

Ystäväni on tohkeissaan. Hän on löytänyt venäläisen kirjallisuuden. Kysyessäni tarkennusta mietin olisiko kyse ehkä Tšehovista tai Turgenevista. Se oli kuitenkin Nobel-palkittu Svetlana Aleksijevitš. Ystäväni halusi ehdottomasti lukea ääneen häntä kiihdyttäneen otteen, jossa kerrottiin "kuinka kaikki meni Neuvostoliitossa pieleen".

 

Neuvostoliitossa oli kuulemma eräillä suunnaton valta toisten yli ja vielä 1980-luvulla elettiin kuin vuonna 1937. "Millaisia olimme silloin? Pelon ja ennakkoluulojen kahlitsemaa väkeä." Muistukset siitä, ettei "pidä unohtaa, että on kylmä sota" ja että "meillä on vihollisia" ovat Aleksijevitšin näkökulmasta merkityksetöntä sanahelinää.

 

Tshernobylin tapauksessa todellakin tehtiin vakavia virheitä, mutta viimeistään Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus näytti sen, mitä ongelmia suuronnettomuuden tiedottamisessa on. Suuria tappioita on vaikea myöntää. Vahinko ei tule kello kaulassa. Pakokauhun lietsomisen ja avoimen tiedottamisen välissä on kiikkerä paikka.

 

Neuvostoliitossa vallitsi eri sotien vuoksi pitkäkestoinen poikkeustila, joka johti jähmettymiseen, väsymiseen ja lopulta hervottomaan laukeamiseen. Jos neuvostoihminen oli pelokas ja ennakkoluuloinen, on länsimainen tietämätön, ylimielinen ja johdateltavissa oleva. Paitsi, että molemmat ovat irvikuvia todellisesta.

 

Venäläiset jättäytyivät syrjään kylmästä sodasta. Samalla he luopuivat neuvostoajan rakenteista ja ennakkoluuloisesta asenteestaan. Mitä siitä seurasi? Maa oli äkkiä kuin sodan jäljiltä. Ihmiskauppiaat kuljettivat kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria länsimaisiin bordelleihin, ja paljon muuta karmeaa.

 

Olivatko heidän vanhat pelkonsa ja ennakkoluulonsa olleet oikeutettuja?

 

Miksi ajatus 'neuvostoihmisestä' on suomalaisille niin kielteinen? Nykyään samaa porukkaa yritetään pilkata nimikkeellä "Putinin väki". Ovatko he todellakin säälittäviä ja rääkättyjä ihmisparkoja?

 

Itse satun tuntemaan tämän ihmistyypin usean vuosikymmenen ajalta sangen hyvin Venäjältä, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Virosta ja Latviasta. Aivan tavalliset ihmiset ovat valistuneita, sivistyneitä ja kohteliaita. Heillä on erinomainen historian tuntemus ja hyvä taloudellinen lukutaito. Heille yleismaailmallisuus ja kansainvälinen solidaarisuus merkitsevät muutakin kuin pelkkää yleistä hyväntahtoisuutta.

 

Neuvostoihminen - ei hän ainakaan nykyihmisestä jälkeen jää. Itse lukisin vanhaa ajankuvaa eräänlaisena suruvoittoisena kunnianosoituksena. Paitsi niissä tapauksissa, kun kyse on aidoista sankaritarinoista.

 

Unohtamatta kirjallisuudentutkija Juri Andrejevin viisaita sanoja: "Maamme kirjailijat ovat yhdessä koko sen kansan kanssa historiallisesti lyhyessä ajassa kokeneet niin kosolti traagisia tapahtumia, kestäneet niin suuria vaikeuksia ja saaneet niin monta merkitykseltään maailmanhistoriallista voittoa, että niistä riittäisi jollekin toiselle kansalle tuhatvuotiseksi historiaksi."

 

Tauno Auer 30.11.2016