Neuvostoliiton historia - osa 119

 

Tässä numerossa:

o kulttuuripolitiikka

o J.K. Paasikivi

o Juri Žukovin haastattelu - osa 22/24

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset

Stalin tai Lenin

 

Hei,

 

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto liittoutuivat ja kutsuivat itseään lempinimellä "Vapaa maailma". Liittoutuma hajosi sodan jälkeen. Yhdysvallat otti siipiensä suojiin Saksan, Italian, Japanin ja Korean yhteistoimintamiehet ja virkamieskunnat, ja kaappasi Iso-Britannian johtavan roolin kansainvälisellä näyttämöllä.

 

Tilaisuuden tullen Yhdysvallat liittoutuu kenen kanssa tahansa, jos sen oma etu sitä vaatii. Puheet demokratiasta ja ihmisoikeuksista saattavat olla henkilötasolla vilpittömiä, mutta suurvaltapolitiikassa ne ovat pelkästään välineellisiä.

 

Neuvostoliiton kehitys 1930-luvulla näkyi länsimaissa Kylmän sodan aikana kielteisessä valossa. Kuva on yhä edelleen hyvin yksipuolinen. Katerina Clark kirjoittaa ("Moscow - The Fourth Rome") pakottavasta tarpeesta nähdä Neuvostoliiton historia ennen muuta rinnastamalla GULAG-leirit Holokausti-joukkotuhoon. Clark ei aseta tätä vertausta kyseenalaiseksi, mutta haluaa tuoda esille vivahteikkaamman kuvan 1930-luvun tapahtumista Neuvostoliitossa.

 

Kuten tämän sarjan lukijat tietävät, minä itse kuulun niihin, jotka kiistävät jyrkästi tuon rinnastuksen oikeutuksen. Jo pelkästään kansanmurhan nimittäminen sellaisella tavalla, joka esittää sen pääasiassa natsien rotuoppien kautta, vääristää kuvaa ratkaisevalla tavalla. Tahallisen vääristelyn tarkoitus on pyyhkiä pois kommunistien asema joukkotuhon pääkohteena ja kiistää Neuvostoliiton rooli sodan voittajana ja kansanmurhan keskeyttäjänä.

 

GULAG-vankileirien todellinen vertailukohta on Yhdysvaltojen intiaanireservaatit. Tässä vertailussa Neuvostoliiton toiminta 1930-luvulla on äärimmäisen paljon Yhdysvaltoja jalompi. Neuvostoliittoa uhkasi suursota ja kansanmurha. Sen sijaan Yhdysvallat ryösti alkuperäisväestöjen maat, tuhosi eräät kansakunnat kokonaan ja siirsi useimmat muut helvetillisiin oloihin autiomaahaan.

 

Katerina Clarkin kirja kertoo neuvostokulttuurin rakentamisesta vuosina 1931-1941. Suomalaisen lukijan on vaikea ymmärtää aihetta, jos hän näkee Neuvostoliiton historian äärimmäisessä muodossa. Se, että suomalaiset näkevät asian kielteisessä valossa ei suinkaan ole sattumaa, vaan pitkäkestoisen ja järjestelmällisen tiedotussodan seurausta. Suomalainen valtamedia ei käy tiedotussotaa Venäjää vastaan. Sen todellinen kohde on oma kansa.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJA

15/2 1926

 

Ulkopoliittinen neuvottelukokous meillä.

 

Läsnä: Danielson-Kalmari (valtioneuvos), H. Suolahti (professori), Setälä (ulkoministeri), Erich (ent. pääministeri), Brotherus (professori), lakitieteiden kandidaatti S.J. Pentti [joka tuli 1930-luvulla tunnetuksi jyrkän oikeistolaisena Uuden Suomen päätoimittajana], Honkajuuri (pankinjohtaja), Kaarlo Koskimies (Uuden Suomen päätoimittaja), Arajärvi (pankinjohtaja), L. Ingman (ministeri), E. Railo (kirjailija), Eino Suolahti (itsenäisyysmies), R. Walden (kenraalimajuri) ja A. Tulenheimo (pankinjohtaja).

 

Erich alusti kysymyksen Suomen ulkopoliittisesta orientoitumisesta [suuntautumisesta] ja Pohjoismaiden turvallisuussopimuksesta. Esitti aluksi eri mahdollisuudet. 1) Skandinaavinen orientointi: Siihen ei Ruotsi suostu. 2) Reunavaltiot. Puola?? 3) Englantiin nojautuminen: Englanti ei siihen suostu. 4) Venäläinen orientointi, non-aggressio [hyökkäämättömyyssopimus]. Tosin vältettävä riitaa, mutta muuten se olisi kohtalokas. Itämeren neutralisoiminen: ei mahdollinen. 5) Kansainliiton kautta ja avulla pyrkiminen saamaan turvaa. 6) Eristäytyminen. Tämä [olisi] ajan pitkään kestämätön [asetelma].

 

T. Auer: Jo pelkästään läsnäolijoiden nimet ja virkanimikkeet ovat kiehtovaa luettavaa. Äärimmäisen mielenkiintoinen on tuo Erichin näkemys Ruotsin ja Englannin asenteisiin. Herää kysymys: miksi ne eivät suostu? Vastaus löytyy Paasikiven omista aiemmista merkinnöistä. Ne eivät suostu, koska Suomi kieltäytyy luopumasta järjettömistä vaatimuksista. Suomea ei torjuta, Suomi torjuu Ruotsin ja Englannin. Ajautuminen Saksan syliin oli täysin omaehtoista.

 

Palataan ajassa vajaat kolme vuotta taaksepäin:

8/11 1923. Päivällisillä Stenrothin luona [Otto Stenroth, senaattori ja pankinjohtaja]. Siellä [oli] myös Ruotsin lähettiläs Elmqvist, jonka kanssa minulla oli pitkä kahdenkeskinen keskustelu.

Elmqvist: 1. Ruotsissa [on] suuri harrastus Suomea kohtaan. Armeijan upseerit ovat puolustusliiton kannalla. Ruotsissa voitaisiin saada paljon aikaan Ruotsin ja Suomen lähestymisen hyväksi.

2. Suomen politiikka on ollut huono. "Reunavaltiopolitiikka" [on] huono ja tarkoitukseton. "Mitä hyötyä odotatte konferensseistanne [kokouksistanne] reunavaltioista ja Puolasta ja neuvotteluista niiden kanssa? Menetätte prestigenne [arvovaltanne] alituisilla kokouksilla, joista ei [synny] mitään tulosta." Puolan kautta sekaannutte sen taisteluihin. Viron ja Latvian tulevaisuus [on] huono.

3. Ståhlbergin matka Ruotsiin: Kun Ståhlberg ei ole siihen suostunut, sitä tehnyt, on se herättänyt katkeruutta ja kylmentänyt välejä. Ruotsin puolelta mentiin hyvin pitkälle - huolimatta Ahvenanmaan asiasta - kun kuningas kutsui Ståhlbergiä [vierailulle]. Se [kieltäytyminen] loukkasi Ruotsia.

Minä selitin Ståhlbergin vastenmielisyyden seremonioita kohtaan.

Elmqvist: Kun Ståhlberg otti presidentin viran, on hän velvollinen täyttämään virkaa seuraavat velvollisuudet.

4. Suomi voi kuulua Skandinaviaan, jos se tahtoo. Se kuuluu todellisuudessa Skandinaviaan. [sen] Edellytys [kuitenkin on] historialliset rajat, [Suomen on] luovuttava Itä-Karjalan asiasta. "Finland får ej öfverskatta sin kraft." Myös reunavaltioista [on] luovuttava.

Ruotsi antaa Suomelle kannatusta: ensin moraalista ja diplomaattista. Ennen kuin vaara Venäjän puolelta tulee uhkaavaksi, kuluu 20 vuotta, sillä aikaa Suomen asema vahvistuu, sen itsenäisyys katsotaan yhtä selväksi kuin muiden Skandinavian valtioiden.

Ruotsissa on harrastusta ja sympatiaa Suomea kohtaan. Ruotsista [on] saatu lainoja. Siellä tunnetaan Suomi.

5. Wennolan loru [professori J.H. Vennola] "sekä Skandinaviaan että reunavaltioihin päin" on mahdoton. [se] Ei sovi: joko Ruotsiin tai reunavaltioihin.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (22/24)

 

"Meikäläiset tulivat"

Olette käsitelleet uskon ja uskonnon kysymystä ...

- Ei Stalin eivätkä hänen toverinsa esiintyneet koskaan sinänsä uskontoa vastaan toteuttaessaan maamme suunnan muuttamista normaaliksi teolliseksi suurvallaksi. He olivat vakaasti sitä mieltä, että uskonto on kunkin henkilön yksityisasia. Ja Stalinin aikaan ketään ei koskaan vangittu pelkästään sen takia, että oli uskovainen, kristitty, buddhalainen, jehovalainen tai muhamettilainen. Bolševikit kyllä taistelivat 1920- ja 1930-luvuilla, mutta eivät niinkään voimakkaasti siihen verrattuna mitä sitten Hruštšov teki. Stalin alkoi vuonna 1943 palauttaa Venäjän ortodoksisen kirkon rakenteen, johdossa patriarkka.

Miksi?

Kansallisen suuntauksen vahvistamiseksi. Stalin alkoi vuonna 1934 luopua kommunistisista doktriineista, jolloin maa hänen esityksestään liittyi Kansainliittoon, siihen Kansainliittoon, jota hän itse vielä vuonna 1929 kutsui helvetin sikiöksi. Sitten hän meni allekirjoittamaan Ententen muodostamisen mallina olleen antisaksalaisen sopimuksen Pariisin ja Prahan kanssa. Sitten, vuonna 1935 alkoi Kominterin tosiasiallinen lakkauttaminen ja sen korvaaminen pian Ranskassa ja Espanjassa voittaneilla kansanrintamilla. Kaikille kommunistipuolueille oli esitetty, että jos haluatte mennä hallitukseen ja saada valtaa niin toimikaa normaalein parlamentaarisin keinoin. Se oli erittäin tärkeää. Stalin palautti myös olkalaatat ja henkilökohtaiset sotilasarvot armeijassa ja kirkon hierarkian. Hän tajusi, ettei kansalta saanut kieltää kansallisen ylpeyden tunnetta. Tässä anekdootti vuoden 1943 alusta.  Vanha tsaarin armeijan kenraali meni aamulla ikkunaan, katsoi ulos, missä pojat marssivat olkalaatoissaan ja huusi vaimolle: "Maša, Maša, tule nopeasti, meikäläiset tulivat!"

Stalin otti suuren askeleen oikealle ja valkokaartilaisten leiri otti silloin askelia Stalinia kohti. Pavel Miljukov, joka oli kadettien johtaja ja käytännössä muodostetun Valkoisen liikkeen henkilö, kirjoitti 23. kesäkuuta 1941 ”Viimeiset uutiset” -sanomalehden pääkirjoituksessa, että tästä lähtien kaikkien venäläisten emigranttien täytyy tukea Neuvostoliittoa ja Stalinia, sillä ”jos emme tee näin, me luovumme kansalaissodan ajan henkilökohtaisista ihanteista.” Sinä päivänä kun Merežkovski ja Gippius lähettivät onnittelusähkeen Hitlerille, kaikki venäläiset emigrantit lakkasivat tervehtimästä heitä.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin -elämänkerta

 

Edustajakokouksen jälkeen on Stalin jälleen Taka-Kaukaasiassa. Hän käy leppymätöntä taistelua menševismiä ja muita epäproletaarisia virtauksia vastaan. Hän johtaa Tiflisissä gruusiankielellä ilmestyneitä legaalisia [laillisia] bolševistisia sanomalehtiä "Ahali tšovrebaa" (Uusi elämä), ”Ahali drojebaa" (Uusi aika), "Tšvenitšovrebaa" (Elämämme) ja "Droota" (Aika).

 

T. Auer: Hienosti valittuja lehdennimiä. Satakymmenen vuotta sitten lehden julkaiseminen oli valtava asia. Kansan syvät rivit lienevät olleet äärimmäisen vastaanottavaisia valistuksen sanomalle. Kouluvelvollisuus oli lännen kehittyneissäkin maissa ihan tuore juttu. Sanomalehti oli tehokas ase myös papiston vallan kumoamisessa. Myös uskonnonvapauslaki oli tuore seikka. Suomessa sen aika koitti vasta v. 1923.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

Antonov n [-tó-], Oleg Konstantinovit š  (s. 1906)

 

lentokoneiden suunnittelija, tekniikan tohtori. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäsen vuodesta 1945 sekä korkeimman neuvoston jäsen.

 

Kokeellisen suunnittelutoimiston esimies vuodesta 1946. Johtanut erilaisten lentokoneiden suunnittelua: purje- ja matkustaja- ja kuljetuslentoneita, suihkukoneet AN-10, AN-24 ja maailman suurin lentokone "Antei" ("Antaios").

 

Saanut valtiopalkinnon. Sosialistisen työn sankari.

 

Wikipedia: Oleg Konstantinovitš Antonov (Олег Константинович Антонов, Troitsyn kylä, Podolskin kihlakunta, Moskovan kuvernementti, 7. helmikuuta 1906 – Kiova, Ukrainan SNT, 4. huhtikuuta 1984) oli neuvostoliittolainen lentokoneinsinööri.

Antonov oli eräs Neuvostoliiton purjelennon pioneereja. Hänen suunnittelemiaan purjelentokonemalleja olivat OKA-1, -2 ja -3 sekä Standart-1 ja -2.

Antonov valmistui vuonna 1930 Kalinin Polyteknisesta instituutista Leningradissa. Sen jälkeen hän oli suunnittelupäällikkönä Osavaitšimissa (Moskovassa). 1933–1938 hän toimi suunnittelijana Tušinossa sijaitsevassa purjelentokonetehtaassa. Hän osallistui yli 30 purjelentokoneen suunnitteluun (UPAR, Us-1, Us-4, BS-3, -4, -5, Rot-Front-1 – -7, IP, RE, M, BA-1).

Vuosina 1938–1940 Antonov työskenteli Jakovlev OKB -suunnittelutoimistossa, 1940–1941 Krasni Lettšik -lentokonetehtaalla, jossa suunnitteli kevyen kuljetuslentokoneen. Hän johti lentokoneen valmistuksen aloittamista Kaunasin lentokonetehtaalla. Hän johti kuljetusliitokoneen A-7 valmistusta.

Antonov toimi 1943–1946 Jakovlev OKB:n varajohtajana ja 1945 alkaen sen Novosibirskin tehtaan johtajana. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1945. Vuonna 1946 Antonovista tuli lentokoneiden suunnittelutoimiston johtaja.

Vuonna 1952 toimisto siirrettiin Kiovaan, Ukrainan SNT:aan. Vuosina 1967–1984 Antonov toimi sen johtajana ja pääsuunnittelijana. Hänen johdollaan suunniteltiin muun muassa seuraavat lentokoneet: An-8, An-12, An-22, An-26, An-32, An-72, An-124, Antonov An-2, An-14, An-28 ja An-10, Antonov An-24, kokometallinen purjekone An-11, An-13, An-15 ja liitokone Slavutitš.

Antonov sai Neuvostoliiton valtionpalkinnon vuonna 1952, Leninin kunniamerkin vuonna 1962, Sosialistisen työn sankarin -mitalin vuonna 1966. Hän sai tohtorin ja akateemikon arvon Ukrainan neuvostotasavallan tiedeakatemiassa (1968).

 

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Stalin LENINISTÄ

 

Puhe Kremlin kurssilaisten illanvietossa tammikuun 28 päivänä 1924

 

PERIAATTEELLISUUS - Ensimmäinen tosiasia

 

Vuosien 1909-1911 kausi, jolloin vastavallankumouksen hajalle lyömä puolue oli täydellisessä hajaannustilassa. Se oli kautta, jolloin puuttui usko puolueeseen, jolloin eivät ainoastaan intelligentit, vaan osaksi työläisetkin aivan yleisesti pakenivat puolueesta, jolloin maanalaista toimintaa hyljeksittiin, se oli hävityskannan ja hajaannuksen kautta.

 

Eivät yksinomaan menševikit, vaan myöskin bolševikit olivat silloin jakautuneina moniin ryhmiin ja virtauksiin, jotka enimmäkseen olivat irrallaan työväenliikkeestä. On tunnettua, että juuri tuona kautena syntyi ajatus maanalaisen toiminnan täydellisestä lopettamisesta ja työläisten järjestämistä legaaliseen, liberaaliseen stolypinilaiseen puolueeseen.

 

Lenin oli silloin ainoa, joka ei mennyt virran mukana, vaan piti korkealla puoluekannan lippua kooten hajanaisia ja pirstoutuneita puolueen voimia ihmeteltävällä kärsivällisyydellä ja verrattomalla sitkeydellä, taistellen kaikkia ja kaikenlaisia puoluevastaisia virtauksia vastaan työväenliikkeen sisällä, pitäen kiinni puoluekannasta verrattomalla miehuudella ja päättäväisyydellä.

 

On tunnettua, että tässä kiistassa puoluekannasta Lenin osoittautui sittemmin voittajaksi.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * ** * * * *

Helsinki 23.11.2016