Bertelsmann -säätiö julkaisee säännöllisesti erilaisia katsauksia Euroopan tilanteesta. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista EU-maissa käsittelevä katsaus kertoo, että tilanne on jonkin verran parantunut useimmissa EU-maissa mutta ei edelleenkään ole saavuttanut talous- ja finanssikriisivuotta 2008 edeltänyttä tasoa. Vielä ei ole mahdollista päätellä, onko kyse tilapäisestä vai pysyvästä parannuksesta, kirjoittavat katsauksen laatineet Daniel Schraad-Tischler ja Christof Schiller. Pääosin kuitenkin, seitsemän vuotta sen jälkeen kun globaali talouskriisi iski, tilanne on huonompi useimmissa EU-maissa.
Mittauksessa on arvioitu köyhyysriskiä, sosiaalista syrjäytymistä, vakavaa materiaalista pulaa (perusturva), ansiotuloköyhyyttä, koulutuspolitiikkaa, työttömyysastetta, terveyspalvelujen saatavuutta. perhe- ja eläkepolitiikkaa, gini-kerrointa sekä erilaisia ympäristöön liittyviä tekijöitä.
Erot elinolosuhteissa Etelä- ja Pohjois-Euroopan välillä ovat edelleen suunnattomat. Paljolti tämä johtuu siitä, että Kreikassa ja Espanjassa köyhysluvut ovat kovin korkeat. Nuorten ja lasten syrjäytymisriskin keskiarvo on hälyttävän korkea 26,9 % EU:ssa. Kreikassa perusturvan puutteessa olevien kaikenikäisten määrä on lähes tuplaantunut.
Pohjoismaat Ruotsi, Suomi ja Tanska johtavat edelleen, vaikka tilanne niissäkin onkin mennyt huonompaan suuntaan. Tutkijoiden laatimasta kaaviosta näkee Sipilän hallituksen onnistuneen kasvattamaan köyhyys- ja syrjäytymisriskiä 16 prosentista 16,8 prosenttiin. Lasten kohdalla köyhyysriskin kasvua on 1,9 % vuodesta 2015. Työttömien määrässä Suomi ylittää EU:n keskiarvon, kasvua 8,8 prosentista (2015) 9,6 prosenttiin, nuorisotyöttömyys Suomessa on 22,4 %. Kreikassa kokonaistyöttömyysaste on 25,1 % ja Espanjassa 22,2 prosenttia.
Kehnoimmin menee Romanialla, Bulgarialla ja Kreikalla. mutta myös Espanjalla, Italialla ja Portugalilla. Keskimääräinen EU-maiden julkinen velka on noussut 62,6 prosentista (2008) 87,4 prosenttiin poliittisten toimenpiteiden (talouskuri, budjettivalvonta jne) seurauksena.
Erittäin huolestuttavana löydöksenä tutkijat pitävät sitä, että työssäkäyvien köyhien määrä on kasvussa; kokopäivätyössä käyvien köyhyysriskirajalla elävien määrä on noussut, kun tarkastellaan EU28:aa kokonaisuutena. Tämä osoittaa matalapalkka-alojen kasvuun sekä työmarkkinoiden jakautumiseen kahtia. Korkea nuorisotyöttömyys on sekin rakenteellinen ongelma. Maahanmuuttajien integroiminen työmarkkinoille ei ole onnistunut useimmissa maissa, ei edes Pohjoismaissa.
Bertelsmann -säätiön työttömyyskatsaus kertoo, että työttömien määrä on kasvussa koko EU:ssa, ja että korkeasti koulutettujen osuus  samoin kuin alityöllistyneiden osa-aikatyöntekijöiden osuus työttömistä on hälyttävä. Pitkäaikainen heikko työvoiman kysyntä vaikuttaa kaikkialla. Yli 80 % pitkäaikaistyöttömistä ei saa työttömyysturvaa lainkaan (Kreikka, Tsekin tasavalta, Liettua, Bulgaria, Kroatia, Puola, Slovakia, Romania).
Myös työttömyyskatsauksen laatijat toteavat talouskriisin johtaneen historiallisen korkeisiin työttömyyslukuihin Euroopassa: Enää ei päde se, että vain kouluttamattomat olisivat vailla töitä.

Kommentti
Kummassakaan katsauksessa ei puututa siihen, että komission erityistä talousohjausta nauttineilla mailla – Italia, Espanja, Kreikka, Portugali – menee heikosti joka sektorilla, eikä siihen että euroa käyttämättömissä maissa sosiaalista syrjäytymistä ja työttömyyttä on onnistuttu hoitamaan hieman paremmin. Kenties EU:n budjettikurivaatimuksilla on jotain kosketuspintaa asiaan?
Pitkäaikainen heikko työvoiman kysyntä johtuu siitä, että yrityksillä ei riitä asiakkaita. Kokopäivätyössä käyvien köyhyysriskirajalla elävien määrä on noussut joten asiakkaat ovat kilpailukykytrimmauksen – tai työttömyyden – seurauksena rahattomia; yritysten ei kannata palkata. Talous on negatiivisessa kierteessä, josta nouseminen on vaikeaa.
Riikka Söyring

Lähteet

Daniel Schraad-Tischler, Christof Schiller | Bertelsmann Stiftung (marraskuu 2016): Social Justice in the EU – Index Report 2016, Social Inclusion Monitor Europe http://www.bertelsmann-stiftung.de/fileadmin/files/BSt/Publikationen/GrauePublikationen/Studie_NW_Social-Justice-Index_2016.pdf
Nicola Duell, Lena Thurau, Tim Vetter; Economix Research & Consulting | Bertelsmann Stiftung (kesäkuu 2016): Long-term Unemployment in the EU: Trends and Policies http://www.bertelsmann-stiftung.de/fileadmin/files/user_upload/Studie_NW_Long-term_unemployment.pdf