Neuvostoliiton historia - osa 114

 

Tässä numerossa:

o J.K. Paasikivi

o Juri Žukovin haastattelu - osa 17/24

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset: musiikkiopetus

Stalin tai Lenin

 

Hei,

 

Tunnen alkuperäisen olettamukseni ja vaistoni olleen oikeat. Juri Žukovin haastattelussa mainitut arkistotutkimusten tulokset osoittavat, että 1930-luvun lopun vangitsemiset, hirmutyöt ja poikkeustoimet olivat jotain muuta kuin yhden henkilön vainoharhan synnyttämää summittaista väkivaltaa.

 

Stalinista tehtiin syntipukki, koska 1950-luvun lopulla Neuvostoliitto tarvitsi tomeran pesänpuhdistuksen ja uuden alun. Oli helpompi syyttää yhtä miestä kuin myöntää koko puoluejohdon kollektiivinen vastuu.

 

Politiikassa omat aiemmat toimet täytyy yrittää selittää parhain päin ja osata yhdistää ne uskottaviin tulevaisuuden kuviin, jos tähän ei pysty on siirryttävä syrjään ja luovuttava vallasta ja vastuusta. Taitepisteissä siihen pystyivät Stalin (Leninin kuoleman jälkeen), Hruštšov (vuonna 1956) ja Brežnev (Hrushtshovin syrjäyttämisen jälkeen). Sen sijaan Gorbatšov ei pystynyt suhteuttamaan puheita ja tekoja yhteen.

 

Tämän numeron Žukovin haastattelussa kuvataan kuinka trotskilaisuus sai alkunsa. Vastakkain olivat Stalinin realismi ja Trotskin ja Zinovjevin vallankumoukselliset ihannekuvat.

 

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

OTTEITA J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJASTA

 

27/5 1923

 

Luen Isvolskijn [Aleksandr Izlovski, venäläinen kreivi ja diplomaatti] memoareja [muistelmia].

 

Isvolskij saanoo, että [Sergei] Witte [venäläinen kreivi ja valtiomies] pani liian suuren painon taloudellisille asioille ja aineellisille kysymyksille, katsoi niiden vaikutuksen kansojen elämään ja keskinäisiin suhteisiin tärkeimmäksi.

 

Isvolskij taas katsoo aatteellisten motiivien [vaikutusperien] ja seikkojen vaikutuksen tärkeimmäksi ja niiden todellisesti ratkaisevan historian kulun.

 

Erittäin vaikeata on arvostella, mikä merkitys on pantava taloudellisille kysymyksille - asioiden taloudelliselle puolelle kansan elämässä. Milloin sille on pantava suuri merkitys, milloin se on sysättävä toiseen sijaan.

 

Witte loi valtion avulla suurteollisuuden, ja toi sen kautta bolševismin edellytykset Venäjälle. Sama on meilläkin asianlaita teollisuuden suhteen. Taloudellisesti edullisin, mutta [entä] yhteiskunnallisesti? [Se toi] Tuo bolševismin - ja 1918 kapinan.

 

T. Auer: Oikeiston alkuperäinen olettamus tuntui olleen, että työväestölle olisi riittänyt pelkkä elintason hidas kasvu. Jokainen meistä haluaa tietysti syödä hyvin ja elää mukavasti, mutta kyllä siellä sydämen pohjalla on aina toivomus tasa-arvosta. Miksi joku, joka on tullut varakkaaksi käyttämällä vaikeassa asemassa olevien työpanosta hyväkseen, saisi kaltaistensa kanssa yksipuolisesti päättää valtiolaivan ja talouselämän suunnasta? - Ei tule kysymykseenkään, sanon minä. Jos tämä vastaus tekee ihmisestä kommunistin tai lainsuojattoman, olen minä sellainen, ja olen ylpeä siitä.

 

Jos teollistuminen on edistystä ja teollisuus tuo bolševismin, eikä bolševismi silloin myös ole edistystä?

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

UUSI KUVA STALINISTA - JURI ŽUKOVIN HAASTATTELU (17/24)

Stalin – vallankumouksen haudankaivaja

Opposition maanalainen työ alkoi sotasitaatein. Ensi aluksi Trotski luovutti Boris Suvarinin kautta länteen Leninin julkaisemattomia töitä, muun muassa ”Leninin testamenttina” tunnetun kirjeen edustajakokoukselle. Ja pian maassa alkoi skandaali. Elokuussa 1925 Bolševikki -aikakauslehti julkaisi kaksi repliikkiä, Trostskin ja Krupskajan, jotka alkoivat todistaa kaiken olevan valhetta ja panettelua puoluetta, Lenininiä ja maata vastaan. Mutta on kummallista, että kului yhdeksän kuukautta kun Zinovjev ja Kamenevin kääntyivät politbyroon puoleen vaatien ”testamentin” julkaisemista. Miksi? Koska ennen tätä Rykov, joka Kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana, hallituksen päämiehenä johti puolueen kaikkia täysistuntoja, päätti aloittaa taistelun Zinojevin ja Kamenevin kanssa ja salli julkaista sen millainen asenne Zinovjevilla ja Kamenevilla oli vuonna 1917 edessä olleeseen Lokakuun vallankumoukseen. Kuten tiedetään, Lenin kirosi heitä, koska he olivat vastaan. Rykov käytti sitä hyväkseen. Vastauksena Zinovjev ja Kamenev päättivät käyttää hyväkseen testamenttia ja  julkaisivat Leninin antaman luonnehdinnan Rykovista!

Testamentti kipusi kesäkuun (1926) täysistunnon esityslistalle, jossa käsiteltiin puhtaasti taloudellisia kysymyksiä niin kiihkeästi, että korkeimman talousneuvoston V.S.N.H:n puheenjohtaja Dzeržinski kuoli eikä siitä syystä voinut todistaa Trotskille, Zinovjeville, Kameneville miten teollisuutta on kehitettävä. Ja sitten seurasi hirvittävä syytös Trotskin taholta Stalinia kohtaan. Politbyroon kokouksessa hän ilmoitti, että Stalin on ”puolueen ja vallankumouksen haudankaivaja”. Trotski osoittautui visionääriksi, ymmärtämättä tosin kuinka syvälle tulevaisuuteen loi katseensa. Stalin ei tuolloin vielä ajatellut, että puolue on aikansa elänyt ja että vallankumous on päättynyt. Hän arveli vallankumoukselle maassamme löytyvän tukea, jos ei Intiassa niin ehdottomasti Kiinassa. Sitäkin suuremmalla syyllä hänen oli pakko vastata Trotskille. Ja vastatessaan hän käytti testamenttia puhuen siitä kuinka Lenin kirjoitti Trotskista. Siitä hetkestä lähtien testamentti muuttui patukaksi, jolla niin Zinovjev, Trotski, Stalin kuin Rykov löivät toisiaan päähän.

Lokakuussa 1926 Trotski ja Zinovjev joutuivat politbyroon ulkopuolelle. He aloittivat sen, mitä on pahasti vääristelty tv-sarjassa ”Leninin testamentti”, valmistautumisen, jos ei kansannousuun niin ainakin laajamittaiseen liikehdintään puolueessa ja maassa.  Trotski esiintyi kannattajineen moskovalaisissa tehtaissa ja rautateillä. Zinovjev Leningradin suurimmissa tehtaissa, muun muassa Putilovin tehtaalla, yrittäen nostaa joukot puolelleen. Yrittäessään johdon vaihtamista he päästivät liikkeelle huhun, että Rykov ollaan muka valmiita hyväksymään pääsihteeriksi, työntäen tällä tavoin Stalinin yhteen Buharinin, Rykovin ja Tomskin kanssa. Pelko ei levinnyt ainoastaan politbyrooseen vaan laajemmalle johtotasolle ja se johti siihen, että vuoden 1926 joulukuun lopulla Stalin suutuspäissään kirjoitti eroilmoituksensa.

Silloin hänellä ei ollut sitä merkitystä, mikä hänelle nykyään annetaan. Hän ei ollut vielä laajasti tunnettu puolueessa. Hän ei ymmärtänyt, miksi Zinovjevin ja Rykovin välinen tappelu johti hänen, Stalinin ajojahtiin. Ja kuten minä arvelen hänen inhimillisesti päättäneen: menkää te kaikki jonnekin kauemmaksi, kyllästytätte minua omilla riidoillanne, ei saisi loputtomasti taistelusitaateilla kätkeä tärkeintä, maamme taloudellisia ongelmia.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin -elämänkerta

 

Lokakuun yleislakko [1905], joka näytti proletaarisen liikkeen voiman ja mahdin, pakotti pahasti pelästyneen tsaarin antamaan lokakuun 17. päivän manifestin. Tämä julistus, joka lupasi kansalle kaikenlaisia vapauksia, oli kansanjoukkojen pettämistä, tsaarin juoni, jonkinlainen hengähdysaika, jonka tsaari tarvitsi tuudittaakseen uneen herkkäuskoiset, voittaakseen aikaa, kootakseen voimia ja antaakseen sitten iskun vallankumoukselle.

 

Bolševikit selittivät joukoille, että lokakuun 17. päivän manifesti oli ansa. Stalin sai "Lokakuun manifestin" Tiflisissä taistelun riehuessa Leninin taktillisen suunnitelman puolesta, vallankumouksen bolševististen tunnusten puolesta. Puhuessaan työläisten kokouksessa sanoi toveri Stalin tuona samana päivänä:

 

"Mitä me tarvitsemme voittaaksemme todenteolla? Sitä varten tarvitaan kolmea seikkaa. Ensiksi - aseistamista, toiseksi - aseistamista, - kolmanneksi - aseistamista ja vielä kerran aseistamista."

 

T. Auer: Kupletin juoni oli silloin ja on nyt yksinkertainen. Harvainvallan säilyttämiseksi oikeisto on valmis myönnytyksiin, kunhan vain valtarakenteissa ei tapahdu sellaista muutosta, joka johtaisin enemmistön etujen asettamiseen pienen ja varakkaan vähemmistön etujen edelle. Tämä johtaa vääjäämättömästi väkivaltaiseen vallankumoukseen.

 

Vallankumouksellisen liikehdinnän välttämiseksi tarvitaan ennen muuta tiedonhallintaa. 2000-luvulle tultaessa oikeisto ei ainoastaan ole oppinut käyttämään vasemmiston keinoja tiedonvälityksessä, vaan hallitsijat myös ymmärtävät, että heidän kannattaa hankkia itselleen vasemmiston johtajien tuki. Tämä tapahtuu kansalaisjärjestöjen ja edistyksellisten tiedotusvälineiden kautta.

 

Syyrian ja Venäjän vastainen tiedotussota on tämän mallin ensimmäinen suuri harjoitus. Amnesty International, Human Rights Watch, Guardian-sanomalehti ja moni muu näennäisesti humanistinen toimija hoitaa asioiden järjestelmällisen vääristelyn hallitsijoiden puolesta. Riittää kun pystyy valvomaan joukkotiedotusvälineiden rahavirtoja ja sitä kautta suurta kertomusta.

 

Sellaiset julkaisut, henkilöt ja järjestöt, jotka eivät aja samaa ohjelmaa joko jätetään täysin vaille huomiota tai niistä esitetään niin kielteinen kuva, että kansalaiset kavahtavat niitä. Epäsopivan tiedon esittäminen sosiaalisessa mediassa johtaa vähintäänkin vakaviin huomautuksiin tai nälvintään.

 

Itse lopetin politiikkaan liittyvän kommentoinnin sosiaalisessa mediassa jo vuonna 2014. Sitä ennen kolme läheistä ja pitkäaikaista ystävää katkaisi välit, koska en ollut valmis tuomitsemaan Venäjää.

 

Haluan säilyttää loput ystäväni. Tämän kaltaista tilannetta olisi ollut 1970-luvulla täysin mahdotonta kuvitella, ja silloin minä sentään esitin sangen jyrkkää kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Ilmapiiri on muuttunut Suomessa jäätäväksi.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

MUSIIKKIOPETUS

 

Niin sanottu Venäjän musiikkiseura perusti maan ensimmäiset konservatoriot Pietariin (1862) ja Moskovaan (1866). Muusikkoja koulutti myös 1883 perustettu Moskovan filharmonisen seuran musiikkiopisto.

 

Viime vuosisadan vaihteessa syntyi Venäjän eri kaupunkeihin musiikkiopistoja, jotka myöhemmin muutettiin konservatorioiksi (Saratoviin 1912, Kiovaan ja Odessaan 1913).

 

Tsaarin Venäjällä musiikkiopetuksen saaminen oli omistavan luokan etuoikeuksia. Vain harvat työläiset ja talonpoikien yhteiskuntaluokista onnistuivat pääsemään siitä osallisiksi.

 

Lokakuun vallankumouksen 1917 jälkeen konservatoriot ja musiikkiopistot siirtyivät valistuksen kansankomissariaatin hallintaan. Neuvostovallan aikana on luotu laaja valtion musiikkioppilaitosten verkko, joka huolehtii yleisen musiikkitietouden levittämisestä ja ammattimuusikkojen kouluttamisesta.

 

Kaupungeissa ja maaseutukeskuksissa on 2 117 seitsenvuotista musiikkikoulua. 187 musiikkiopistoa valmistaa keskitason musiikkikoulutuksen saaneita ammattimuusikkoja.

 

24 kymmenenluokkaista musiikkikoulua antaa yleistä musiikkiopetusta ja valmistaa oppilaitaan konservatorioon.

 

Vuonna 1963 maassa oli 21 konservatoriota ja kaksi musiikki-instituuttia, joissa opiskeluaika on viisi vuotta ja jotka valmistavat korkeakoulusivistystason muusikkoja, musiikin tutkijoita ja musiikin opettajia.

 

Suurimpien konservatorioiden yhteydessä on musiikin jatko-opintojen osasto. Niissä voidaan suorittaa kaikkein korkeimpia oppiarvoja.

 

Moskovan ja Leningradin konservatorioiden yhteydessä toimii musiikkiopistoja, 7-vuotisia ja 10-vuotisia kouluja sekä kansallisia osastoja, jotka valmistavat musiikkispesialisteja neuvostotasavaltoja ja autonomisia tasavaltoja varten. Niiden yhteydessä pannaan myös toimeen kursseja musiikinopettajien ammattitaidon kohottamiseksi.

 

Suuri merkitys musiikkiopetuksessa on kansanyliopistojen musiikkitiedekunnilla, jotka levittävät musiikkitietoutta laajojen kansankerrosten keskuuteen.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Stalin LENINISTÄ

 

Puhe Kremlin kurssilaisten illanvietossa tammikuun 28 päivänä 1924

 

VAATIMATTOMUUS

 

Ensimmäisen kerran kohtasin Leninin joulukuussa vuonna 1905 bolševikkien kokouksessa Tampereella, Suomessa. Toivoin saavani nähdä puolueemme vuorikotkan, suurmiehen, joka ei ole suuri ainoastaan poliittisesti, vaan, jos niin voi sanoa, myöskin ruumiillisesti, sillä olin kuvitellut Leninin jättiläiseksi, komeaksi ja edustavaksi. Millainen olikaan pettymykseni, kun sain nähdä aivan tavallisen, keskikokoa lyhyemmän miehen, joka ei kerrassaan mitenkään eronnut tavallisesta kuolevaisesta...

 

On totuttu siihen, että "suurmiehen" täytyy tavallisesti myöhästyä kokouksista, että kokouksen osanottajat odottelisivat hänen ilmestymistään sydän kurkussa; ja juuri suurmiehen saapumisen edellä kokouksen osanottajat antavat merkkejä: "tss... hiljaa... hän tulee". Tuo juhlallisuus ei tuntunut minusta liialliselta, sillä se vaikuttaa, herättää kunnioitusta. Millainen olikaan pettymykseni, kun sain tietää, että Lenin oli tullut kokoukseen ennen edustajia ja oli johonkin nurkkaan vetäytyneenä tuttavallisessa keskustelussa, aivan tavallisessa keskustelussa mitä tavallisimpien konferenssin edustajien kanssa.

 

En salaa, että se tuntui minusta silloin jonkinlaiselta eräiden välttämättömien sääntöjen rikkomiselta.

 

Vasta myöhemmin minä käsitin, että tuo Leninin yksinkertaisuus ja vaatimattomuus, tuo pyrkimys jäädä huomaamattomaksi tai ainakin olla pistämättä silmiin ja korostamatta korkeaa asemaansa - tuo piirre on eräs Leninin kaikkein vahvimpia puolia uusien joukkojen, ihmiskunnan syvimpien "pohjakerrosten", yksinkertaisten ja tavallisten joukkojen uutena johtajana.