Vapauden rajoittaminen

Vapaus merkitsee vapautta tehdä arvovalinta, valinta niiden asioiden puolesta joihin haluaa sitoutua ja asettumista niiden vaatimiin rajoihin. Silloin niitä vastaan toimiminen katsotaan vahingolliseksi ellei rikolliseksi toiminnaksi.
Mikä tahansa alkukantainen tarve tai intohimo, kuten viha, ahneus, vallanhimo, kateus ja itsekkyys, voi yliotteen ihmisestä saadessaan johtaa petoksen ja rikoksen polulle. Näitä intohimoja (syntejä) vastaan ovat uskonnot luoneet kieltoja. Näiden kieltojen, joita myös yhteisöt jäsenilleen asettavat lakien muodossa, tarkoitus on pitää ihminen ’kaidalla tiellä’ … pysymään erossa itsekkäistä teoista ja kunnioittamaan oikeudenmukaisuutta.
Tämänkaltaisen vapauden rajoittamisen valtaosa ihmisistä hyväksyy kun se palvelee yhteisön ja ihmiskunnan yhteistä etua. Harva sen sijaan on valmis hyväksymään vapauden, joka sallii hajottaa ja tuhota yhteisiä etuja.

Totuus dogmina ja rikoksena

Mutta voiko vapaus tutkia ja kaivaa totuus esiin esim. joissakin historian, politiikan tai ylipäätään missään yhteisissä asioissa olla vaarallista tai tuhoisaa ja voidaanko totuuden esiin kaivamisen katsoa olevan jopa viharikos?
Ajatus kuulostaa oudolta koska totuus palvelee aina vain hyvää, kaikkien etua. Siitä ei pitäisi olla vahinkoa kenellekään. Päinvastoin vain hyötyä. Sitä pitäisi siksi voida vapaasti tutkia ja tuoda se julki ilman kenellekään aiheutettua vahinkoa. Mutta silti, kuten historia kertoo, totuuden etsijöitä on aina vainottu ja kohdeltu kaltoin. Ja niin on asian laita tänäänkin. Miksi?
Vain tyrannimaisissa olosuhteissa, joissa joku taho itse määrittelee totuuden ja julistaa sen pyhäksi ja koskemattomaksi asiaksi, voi totuuden etsimisestä ja esiin tuomisesta tulla uhka tai vaara valhetta ylläpitäville valtarakenteille. Silloin totuus sanellaan, siitä tehdään pyhä asia, dogmi, jota vartioidaan ja jonka epäilystä voidaan tehdä syyte tai jopa rangaistava asia.
Esim. mielivaltainen ja despoottinen tyranni, fasistinen tai kommunistinen vain yhden totuuden salliva totalitaarinen hallinto ja korruptoituneet poliitikot sekä tiedemiehet voivat väittää, että he tietävät totuuden eikä sitä siksi tarvitse tai saa tutkia. Ja jos muut ajattelevat toisin he ovat vihapuhujia tai jos he päätyvät tutkimuksissaan tai näkemyksissään erilaisiin tuloksiin niin he ovat sokeita, jopa harhaisia ellei peräti muille vaarallisia.
[Tuon harhaiseksi leimaamisen koki myös edesmennyt akateemikko G.H. von Wright, jonka kirja Tiede ja ihmisjärki viime vuosisadan lopulla, jossa hän otti kriittisesti kantaa ihmiskuntaa ohjaavaan teknosysteemiin närkästytti nykytieteen puuhamiehiä.]
Myös silloin kun valtio lakkaa olemasta ylin vallankäyttäjä – kuten valtioiden suvereenisuutta hajottavassa uusliberalismissa tapahtuu – ottaa vahvin vallan: joka voittaa sillä on valta. Näissä olosuhteissa katoaa ihminen persoonana. Hän muuttuu välineeksi. Jo Platon sanoi että vasta valtio mahdollistaa ihmiselle yksilönä olemisen eikä ilman valtiota ole yksilöitä.
Entä mitä voidaan ylipäätään muuttaa kun kritiikki on kielletty? Mitään uusia suunnitelmia ei voida esittää ellei valtio muodosta perustaa yhteiskunnalle ja ihmisille vaan pysyy sivussa. Ja ellei olemassa olevaa voida kyseenalaistaa ei ole mitään motiivia tehdä muutoksia joihin ryhdytään vasta kun ymmärretään niiden tarpeellisuus. Eikä tätä tapahdu ellei asioita nosteta esiin.
Galilein kohtalo oli joutua vankilaan eikä hän suinkaan ole ainoa totuuden etsijä, jonka kohtalona oli vaino. Filosofi Spinoza on myös hyvä esimerkki. Hän joutui murhayrityksen kohteeksi ja lopulta hänet häädettiin synagogan ulkopuolelle. Monia on jopa poltettu rovioilla. Ja Ernst Zündel joutui vankilaan päätyessään holokaustia tutkiessaan erilaisiin näkemyksiin sionistieliitin kanssa. Esimerkeistä ei ole pulaa.

Terve viha ja suuttumus alistusvaltaa kohtaan

Terve vihastuminen ja suuttumus ovat reaktiota valheeseen, vääryyteen ja mielivaltaan, epäoikeudenmukaisuuteen ja alistamiseen. Orja vihaa alistajaansa ja hänellä on siihen aina oikeus.
Kun oikeuksiamme poljetaan – sananvapauden tukahduttaminen on myös sitä – meidän pitää osoittaa vihastumisemme eikä jäädä alle. 
Tässä sana ’oikeutemme’ pitää ymmärtää oikein: se ei tarkoita ’muista viis’ tai ’minulle kaikki’ itsekkyyttä, ei lupaa tuhota ja hajottaa, ei mielivaltaa, vaan oikeutta olla vapaa ja alistamaton, oikeutta toimia ei vain oman vaan yhteisen hyvän puolesta ja oikeudenmukaisuutta kunnioittaen.
Alistaja projisoi hänessä olevan pahan mielivaltaisesti muihin. Kun hyvä on minussa ja paha muissa, niin maailma ’halkeaa’ tai jakautuu kahtia: me hyvät ja valitut, te pahat ja alhaiset. Tämä johtaa tiedostamattomaan syyllisyyteen ja aggressioon niitä kohtaan, joihin projektio kohdistuu. Heidät mitätöidään, alistetaan ja otetaan omaan kontrolliin vain oman vallanhalun takia. Heitä ei voi siksi rakastaa vaikka he eivät olisikaan pahoja.
Toinen tuota alistusvaltaa luova mekanismi on narsistinen (”der Wille zur Macht”, kuten Nietzsche sanoi): oma narsismi, ylpeys ja ylemmyys  (megalomania) ja itsensä jalustalle (valituksi) nosto antaa luvan halveksia ja vihata alempia, käyttää heitä oman vallan ja tarkoitusperien välineinä ja estää heiltä oikeus vapauteen. Heitä ei aina noteerata edes ihmisiksi.
Henkisesti terve ja hyvän itsetunnon omaava ei alista eikä käytä muita itsekkäästi hyväkseen vaan kohtelee muita kuten haluaa itseäänkin kohdeltavan. Hän antaa jokaisen nostaa itse itsensä korkeampaan arvoon omilla teoillaan. Teot ovat arvon mittari.
Gandhille Jumala oli Totuus. Meidän on puhuttava totta. Kun ihmiset alkavat puhua totta niin totuus pääsee ohjaavaksi voimaksi. Silloin se vääryys ja epäoikeudenmukaisuus menettää voimansa, joka nyt ohjaa tuhoisia imperialistisia sotia, sotia joista media ei kerro meille totuutta, sotia, jotka joka vuosi miljoonat ihmiset saavat maksaa hengellään ja joiden seurauksena miljoonat ajautuvat katastrofeihin ja joissa valtavia summia rahaa katoaa tuhovoimien mustaan aukkoon kun samaan aikaan sanotaan ettei ole rahaa tärkeisiin yhteisiin asioihin.

Seppo K.J. Utria on eläkkeellä oleva psykiatri.
Kuvitus: Mirja Helo.