Turkin, kylmän sodan historia - jakso 2

 

Hei,

Neuvostoliiton historian rinnalle otan toisen sarjan, jossa käsitellään Turkkia ja kylmää sotaa. Aiheita on helpompi käsitellä lyhyissä jaksoissa ja ne liittyvät kiinteästi toisiinsa. Otteiden lomittuminen yhteen on täysin sattuman varaista. Turkin osalta käyttämäni lähde on Perry Andersonin laaja artikkeli "Kemalism" (LRB 11.9.2008).

Terv. Tauno Auer 12.1.2017 Helsinki

 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

KYLMÄ SOTA: Helppojen voittojen hurma

 

Yhdysvallat on saanut aina mahtavia voittoja. Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön maiden nappaaminen oli kuin olisi vienyt tikkukaramellin lapsen kädestä. Molempiin maailmansotiin se lähti mukaan vasta, kun muut olivat väsyttäneet itsensä ja menettäneet suuret määrät sotaikäistä väestöä. Vain kolmessa sodassa - kahdessa kuumassa ja yhdessä kylmässä - se on kohdannut kovaa vastarintaa, ja jokaisessa tapauksessa kyse oli kommunisteista: Korea, Vietnam ja Neuvostoliitto.

 

Jos ja kun jokin mahti on tottunut siihen, että sen tahtoon alistutaan, aiheuttaa itsenäinen toiminta sille suurta ärtymystä. Tällä hetkellä se kohdistuu erityisesti Venäjää vastaan. Ehkäpä Yhdysvallat ei halua muiden näkevän, että sen valtaa on mahdollista vastustaa.

 

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> 

<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<< 

TURKIN HISTORIA: Liittolaisen etsiminen

 

Osmanien valtakunnan uusien hallitsijoiden johtopäätös vuoden 1912 romahduksesta oli liittolaisen etsiminen eurooppalaisten suurvaltojen joukosta. Heillä ei ollut mitään erityistä suosikkia, mutta kun Britannia, Itävalta-Unkari, Venäjä ja Ranska kukin vuorollaan kieltäytyivät, jäi jäljelle vain Saksa.

 

Sopimus tehtiin vain kaksi päivää ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä 2.8.1914. Nuorturkkilaiset olivat vahvasti vallankahvassa. Enver oli sotaministeri, Talat sisäministeri ja Cemal laivaston johdossa. Sopimus ei sitonut valtakuntaa sotaan ja hallitus oletti saavansa siitä hyötyjä ilman suurempia vaaroja.

 

He olettivat Saksan voittavan nopeasti Ranskan, jonka jälkeen osmanit voisivat turvallisesti liittyä Keskusvaltojen hyökkäykseen ja iskeä Venäjä polvilleen, ja kaiken tämän myötä Osmanien valtakunta saisi uudelleen haltuunsa sopivan suikaleen Traakiaa, Egeanmeren saaret, Kyproksen, Libyan ja Arabian niemimaan sekä Venäjälle menetetyt maan Ažerbaidzania ja Turkestania myöten.

 

Suunnitelma meni pieleen, kun Ranskan vastarinta kesti saksalaisten hyökkäyksen. Enverin johdolla turkkilaiset taipuivat saksalaisten painostukseen ja ryhtyivät pommittamaan Venäjän tukikohtia Mustanmeren rannoilla. Osmanien laivasto, jossa oli saksalaisia miehistövahvistuksia, ei pystynyt nousemaan maihin Ukrainan rannikolla.

 

Armeijan valioyksiköt Enverin johdolla hyökkäsivät Kaukasukselle. Osmanien joukot murskattiin perinpohjaisesti ja lumisen tammikuun 1915 jäljiltä vain 1/7 osaa miehistä selvisi retkestä hengissä.