Valeuutisten jälkeen valeraportti
Myös Ylen uutisoimat väitteet, että Venäjä olisi hakkeroinut Yhdysvaltain demokraattisen puolueen tietokantoja ja sähköpostiviestejä sekä tehnyt kyberhyökkäyksen Yhdysvaltain sähkönsiirtojärjestelmiin, käyvät yhä huvittavammiksi.
Kotimaan turvallisuudesta vastaavan viraston (Department of Homeland Security, DHS) ja keskusrikospoliisi FBI:n yhteinen raportti alkaa vastuuvapauslausekkeella, jossa todetaan, että raportti tarjotaan ”siinä kunnossa kuin on” (”as is”) ainoastaan informationaalisia tarkoituksia varten ja että ”(DHS) ei anna minkäänlaisia takuita raportin minkään tietosisällön oikeellisuudesta”.1) Toisin sanoen raportin lukijalle viestitetään heti otsikon alla, että mitään todisteita Venäjän väitetystä osallisuudesta hakkerointiin ei ole löydetty, ja että raportti ainoastaan spekuloi Venäjän mahdollisuuksilla hakkeroida. Raportti pääasiassa vain kuvailee amerikkalaisten käsityksiä siitä, mitkä Venäjän kyvyt hakkeroida ovat. Raportin alkusivuilla kuvaillaan hyvin yleisellä tasolla Yhdysvaltain hallituksen väitteiden mukaisesti kahden venäläistoimijan hyökkäyksiä ”yhdysvaltalaisen poliittisen puolueen” (jonka nimeä ei kerrota) ja amerikkalaisten organisaatioiden tietojärjestelmiin kesällä 2015 ja keväällä 2016. Yli puolet 13-sivuisesta raportista käytetään ohjeistukseen organisaatioiden tietoturvan parantamiseksi ja yhteystietoihin.
Raportissa ei mainita sanallakaan WikiLeaksia. Näin ollen tiedustelupalvelut eivät sano WikiLeaksin saaneen Hillary Clintonin sähköpostiviestejä Venäjältä tai väitä Venäjän tiedustelupalveluilla olleen mitään osuutta WikiLeaksin julkaisemaan materiaaliin. Raportti sivuuttaa myös sen, mitä WikiLeaks on kertonut, eli että materiaali on saatu demokraattisen puolueen sisäiseltä vuotolähteeltä.
Jopa poliittisen korrektiuden esikuva The Hill kertoo Suomessa tosiasiana uutisoidusta Venäjän osallisuudesta siten, että ”Obaman hallitus on äärimmäisen paineen alla, kun sitä vaaditaan ennen hallitusvastuun siirtämistä esittämään todisteet Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin”.
Vice News -media vaatii tiedonvapautta koskevaan lakiin (FOIA) vedoten DHS:ää, CIA:ta, FBI:ta ja tiedustelupalvelujen valvojaa ODNI:a esittämään todisteet Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin.
The Intercept raportoi kansallisesta turvallisuudesta vastaavalle NSA:lle työskennelleen tietovuotaja Edward Snowdenin aiemmin julkaisemattomista asiakirjoista. Julkaisun mukaan kyseessä oleva asiakirja viittaa siihen, että NSA:lla on keinot kerätä dataa Venäjän tekemistä kyberhyökkäyksistä — koska NSA oli tehnyt vastaavan urakan jo aiemminkin, selvittäessään venäläisjournalisti Anna Politkovskajan murhaa. The Intercept toteaa:
”Erityisen kiinnostavaa on NSA:n väitteiden alkuperä: kappaleen luokitus ’TS/SI’ merkitsee huippusalaista signaalitiedustelua [Top Secret Signals Intelligence] eli signaalien sieppaamista […] niiden kulkiessa pisteestä toiseen, sisältäen kaiken puhelinten salakuuntelusta internet-liikenteen monitorointiin. Toisin sanoen NSA tiesi Venäjän hakkeroineen Politkovskajan, koska NSA vakoili.”
Myös tiedusteluveteraanien järjestö VIPS on sitä mieltä, että puhetta on ollut paljon, mutta todisteita Venäjän osallisuudesta demokraattisen puolueen skandaaleihin ei ole esitetty, vaikka NSA:lla pitäisi olla keinot löytää todisteet Venäjän osallisuudesta, jos niitä on.
The New York Times kirjoitti, että ”FBI ja DHS julkaisivat torstaina raportin, jossa eritellään yksityiskohdittain tavat, joilla Venäjä toimi kybervakoilua käyttäen vaikuttaakseen Yhdysvaltain vaaleihin”. Raportti itse ei vahvista The New York Timesin valeuutista.
Politicon tekemän kyselyn mukaan amerikkalaiset äänestäjät eivät mainittavasti usko tiedustelupalvelujensa arvioon Venäjän syyllisyydestä demokraattisen puolueen tietojärjestelmiin murtautumiseen ja Hillary Clintonin vaalikampanjan pilaamiseen.
Los Angeles Times naureskelee Yhdysvaltain sekaantuneen 81 kertaa muiden maiden vaaleihin vuosien 1946–2000 välisenä aikana.
Washington Postin johdolla massamedia kertoi venäläisten hakkeroineen Vermontin sähkönjakelujärjestelmän, mutta joutui sittemmin julkaisemaan oikaisun 2) sähköyhtiön ja viranomaisten kiistettyä lausunnossaan WaPon valeuutisessaan esittämiä väitteitä.
Onkin syytä kysyä, ovatko Yhdysvaltain Venäjää vastaan asettamat kauppapakotteet alkuunkaan laillisia, jos niiden perusteluna käytetystä hakkeroinnista ei ole esittää julkisen tarkastelun kestävää näyttöä.
Päälähde
Diplopundit | NCCIC, FBI: Joint Analysis Report https://diplopundit.files.wordpress.com/2016/12/jar_16-20296.pdf

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti