Neuvostoliiton historia - osa 126

 

Tässä numerossa:

o 1930-luvun kulttuuripolitiikka

o J.K. Paasikivi

o demokraattisen kansan kalenteri 1950

o Ivan Maiskin päiväkirja

o J. Stalin -elämänkerta

o vuoden 1967 aakkoset: Aleksei Arbuzov

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

NEUVOSTOLIITON KULTTUURIPOLITIIKKA 1930-LUVULLA

 

1930-luvulla kansankulttuurista, ja erityisesti kirjallisuudesta, tuli Neuvostoliitossa maallistunut vastine uskonnolle ja keskeinen tekijä sille, mitä Katerina Clark kutsuu "kansainvälisen valta-aseman" saavuttamiseksi (s. 10). Ideologia oli teoriassa tärkeysjärjestyksessä korkeimmassa asemassa ja sitä usein korostettiin aineellisen edistyksen ollessa vielä rajallista, mutta se yksin ei ollut riittävä. Kirjallisuus yhdessä arkkitehtuurin kanssa oli uuden arvojärjestelmän vertauskuva: taide ja esteettiset muodot ilmensivät aatetta käytännössä. Taide oli keskeinen keino politiikan ja käytöstapojen yhteen liittämisessä. Näin rakennettiin uusi arvojärjestelmä, jonka avulla löydettiin ne tunnistimet joiden avulla ihmiset voisivat ilmaista elämänarvojaan käytännössä, mikä tarjosi perustan myös Neuvostoliiton laajamittaiselle musiikki- ja taidekasvatukselle.

 

Lähde: Katerina Clarkin (Moscow, The Fourth Rome)

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J.K. PAASIKIVEN PÄIVÄKIRJA

 

31/8 1929

 

Englanti muka demokraattinen. [Se on] aristokraattinen sekä synty- että raha-aristokratia [yläluokka]. Oligarkia [harvainvalta].

 

Katso esimerkiksi The Economistin kirjoitusta Englannin sanomalehdistön trustiutumisesta [trusti = useiden yhtiöiden muodostama kimppu]. Harvat kädet omistavat sanomalehdet.

 

Yhdysvallat: rahaoligarkia [taloudellinen harvainvalta], joka alkaa vähitellen olla perinnöllinen. Wall Street ym. [ja muut vastaavat] määräävät vaalit ym.

 

[Vuonna] 1918 en voinut - enempää kuin voin nytkään - panna merkitystä näiden maiden "demokraattisuuteen", josta niin paljon huudettiin.

 

T. Auer: Kiitos Juho Kusti, en pystyisi asiaa itse osuvammin esittää. Huudettiin silloin ja huudetaan nyt. Siihen on sanontakin: "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten."

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Demokraattisen kansan kalenteri 1950

 

MAINOS (sivulla 2):

Säästäväinen ihminen on arvokas kansalainen.

Hän turvaa oman ja perheensä toimeentulon. Silloin kun hän ei itse tarvitse säästöjään käyttöönsä, hän jättää ne kauttamme kansantalouden palvelukseen.

Konttorimme tarjoavat kaikille kansalaisille palveluksiaan tässä välitystehtävässä.

Helsingin Työväen Säästöpankki

Uskollinen perinteilleen.

 

SKDL:n ohjelmasta (s. 8, tammikuun kalenterisivu)

Suomen Kansan Demokraattisen Liiton käsityksen mukaan maan ja kansan etu vaatii, että suurpääoman monopolimahti murretaan kansallistamalla suuryhtymät, maan mineraalirikkaudet, vuoriteollisuus, vesivoimalähteet ja voimateollisuus sekä ottamalla myös ulkomaankauppa edistyksellisesti uudistetun valtion haltuun.

 

T. Auer: Kansallistamisessa on järkeä vain, jos valtio on poliittisesti edistyksellinen, eikä pelkkä suuryritysten apujärjestelmä.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

IVAN MAISKIN päiväkirja

 

23.3.1938

 

Keskustelu Churchillin kanssa (s. 107)

 

Churchillin poika Randolph soitti ja kertoi isänsä haluavan kovasti tavata Maiskin. He sopivat lounaasta Randolphin luona. Churchill oli hyvin kiihtyneessä mielentilassa. "Olisitteko ystävällinen ja kertoisitte vilpittömästi mitä maassanne tapahtuu? Tiedätte näkökantani, minä inhoan syvästi Natsi-Saksaa. Uskon sen ei ainoastaan olevan rauhan ja demokratian vihollinen vaan myös uhka britti-imperiumille."

 

Churchill toivoi kaikkien rauhaa rakastavien valtioiden suurta liittoutumaa, jossa Venäjä olisi yksi keskeisistä maista. Hän lisäsi: "Me tarvitsemme kipeästi vahvaa Venäjää vastapainoksi Japanille ja Saksalle. Olen työskennellyt ja tulen työskentelemään tallaisen liittoutuman rakentamiseksi, siitä huolimatta, että usein edustan vähemmistön kantaa puolueessani."

 

Churchill kertoo kuulleensa Venäjän olevan vakavassa kriisissä. Näiden kertomusten mukaan Venäjällä on käynnissä katkera sisäinen valtataistelu, ja että armeija on hajoamisen partaalla ja tämän vuoksi Venäjä olisi lakannut olemasta merkittävä ulkopoliittinen vaikuttaja.

 

Maiskin mukaan Churchillin olemus, äänenpainot ja eleet eivät jättäneet mitään epäilystä siitä, että hän oli täysin vilpitön. Maiski kertoi Churchillille seikkaperäisesti oman käsityksensä Venäjän tilanteesta. Churchill kysyi muutamia tarkennuksia ja Maiskin lopetettua vaikutti hieman helpottuneelta ja huokaisi: "Hyvä, Jumalan kiitos, olette onnistunut rauhoittamaan minua hitusen verran".

 

Churchill lisäsi viekas hymy kasvoillaan: "tietysti te olette diplomaatti ja sanoihinne täytyy suhtautua 'cum grano salis' (tietyin varauksin); joka tapauksessa monet seikat ovat minulle nyt huomattavasti selvempiä ja olen vähitellen hahmottamassa paremmin, mitä maassanne tapahtuu".

 

Pienen tauon jälkeen Churchill lisäsi: "Minä vihaan Trotskia! Olen seurannut hänen touhujansa jo jonkun aikaa. Hän on Venäjän paholaismainen nero, ja on erittäin hyvä asia, että Stalin on tehnyt välinsä selväksi hänen kanssaan".

 

Toisen lyhyen tauon jälkeen Churchill huudahti aivan kuin olisi ajatellut ääneen: "Olen ehdottomasti Stalinin toimien kannalla. Stalin on rakentamassa vahvaa Venäjää. Me tarvitsemme vahvan Venäjän ja minä toivotan Stalinille kaikkea menestystä."

 

T. Auer: Tämä oli siis Churchillin todellinen kanta 1930-luvun tapahtumiin Neuvostoliitossa. Täytyy muistaa, että jo paljon tätä ennen Englannissa levitettiin äärimmäisen jyrkkiä tulkintoja Venäjän tapahtumista. Myöhemmin Suomessakin tuttu Venäjän rinnastaminen Natsi-Saksaan oli siis poliittisesti tarkoituksen hakuista vääristelyä, jonka syytä Suomessa, Natsi-Saksan kanssa liittoutuneessa maassa, ei tarvitse ryhtyä arvailemaan.

 

Kuten edellisissä numeroissa on kerrottu (ks. Juri Žukovin haastattelu), Trotskin ja muiden maailmanvallankumousta epärealistisesti ajaneiden vastaiset jyrkät toimet juonsivat tarpeesta varustautua suursotaan. Nämä toimet johtivat pidätyksiin ja teloituksiin myös armeijassa. Se teki armeijasta pitkällä tähtäimellä vahvemman.

 

Olisi ollut täysin mahdoton ajatus jättää Trotskin ja hänen liittolaistensa kannattajia armeijan korkeimpaan johtoon sen jälkeen kun heidän lähimmät ystävänsä ja toverinsa oli tuomittu ja teloitettu.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

J. Stalin - elämänkerta

 

Vuodesta 1907 alkaa Stalinin vallankumouksellisen toiminnan Bakun vuosi. Palattuaan Venäjän Sosialidemokraattisen Työväenpuolueen viidennestä (Lontoon) edustajakokouksesta lähtee Stalin Tiflisistä, Gruusiasta ja muuttaa puolueen määräyksestä Bakuun, Ažerbaidzaniin - Taka-Kaukaasian kaikkein suurimpaan teollisuuspiiriin ja Venäjän työväenliikkeen tärkeimpään keskukseen.

 

Siellä hän tekee uutteraa työtä Bakun järjestön tiivistämiseksi Leninin tunnusten ympärille, työläisjoukkojen valloittamiseksi bolševismin lipun alle. Stalin järjestää taistelun menševikkien karkottamiseksi pois Bakun työläiskaupunginosista (Balahanasta, Bibi-Eibatista, Mustasta kaupungista, Valkoisesta kaupungista).

 

Stalin johtaa illegaalisia ja legaalisia bolševistisia lehtiä ("Bakinski proletari", "Gudok", "Bakinski rabotši"). Stalin suuntaa Bakun työläisten taistelua. Hänen johtonsa suuressa kamppailussa, jota käytiin työläisten ja naftateollisuudenharjoittajain välisten neuvottelujen johdosta kollektiivista sopimusta solmittaessa, oli loistava näyte joustavan leniniläisen suunnan toteuttamisesta illegaalisen ja legaalisen työn yhteen soveltamiseksi.

 

Toteuttaen taitavasti leniniläistä taktiikkaa työläisjoukkojen mobilisoimiseksi poliittiseen taisteluun tsaarin monarkiaa vastaan, sai Stalin aikaan bolševikkien voiton tässä taistelussa. Stolypiniläisen taantumuksen synkkänä yönä on proletaarinen Baku ennen vertaansa vailla oleva nähtävyys: proletaarinen taistelu laajenee, yli koko Venäjän raikuu Stalinin työn tuloksena ilmestyvien legaalisten bolševististen sanomalehtien ääni.

 

"Poliittisten joukkolakkojen viimeiset mohikaanit" - siten luonnehti Lenin Bakun työläisten sankarillista taistelua vuonna 1908.

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

VUODEN 1967 AAKKOSET

 

Arbuzov [-ú'-], Aleksei Nikolajevitš (s. 1908)

 

näytelmäkirjailija

 

Suorittanut tutkinnon Leningradin näyttämökoulussa. Aluksi näyttelijänä teattereissa. Julkaissut ensimmäiset teoksensa 1930.

 

Hänen näytelmiensä henkilöt ovat nuoria miehiä ja naisia, jotka ovat innostuneita sosialistiseen rakennustyöhön ("Pitkä tie" 1935, "Auringonnousun kaupunki" 1941, uudistettu laitos 1957), sekä nuorisoa, joka ottaa kantaakseen sodan taakan ("Talo laitakaupungilla" 1943, "Vaellusvuodet" 1945), nykyajan nuorisoa ("Tanja 1939, "Irkutskilainen tarina" 1959, "Meitä odotetaan jossakin" 1963).

 

Arbuzovin tavoitteena on tavallisen elämän ja teatterin totunnaisten ilmaisujen yhdistäminen, kuoron läsnäolo näyttämöllä ja ääneen lausutut sisäisiä ajatuksia ilmaisevat monologit.

 

Arbuzovin näytelmiä on käännetty saksan, unkarin, romanian ym. kielille.

 

Wikipedia-artikkeli: Aleksei Nikolajevitš Arbuzov (Алексей Николаевич Арбузов) (k. 1986) oli venäläinen näytelmäkirjailija, venäläisen isän ja kreikkalaisen äidin poika Moskovasta. Hän sai ensikosketuksen teatteriin Pietarissa, jossa pääsi Marinski-teatteriin avustajaksi vuonna 1922. Ensimmäisen oman näytelmänsä hän julkaisi vuonna 1930. Hänen näytelmiään sovitettiin myös televisiolle ja elokuviksi monissa maissa (esimerkiksi Puolassa ja Isossa-Britanniassa).

 

Suomennettuja teoksia:

Lupaus

Menetetty poika

Puolitiessä

Sataa ja paistaa

Tapahtui Irkutskissa

Vanha rakas koti

Vanhanaikainen komedia

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Tauno Auer

Helsinki 9.1.2017