Hälytys koko Suomen kansalle!! Karmea tilanne Suomessa. Tilastot ovat jopa vain viitteelisiä.
Juho Tapio Piikki Haavisto 03.01.2017
HOK-Elanto syyllistyi Lähikauppojen myynnissä Keskolle sijoitus keinottelijaksi ja Kesko Roistokapitalistiksi ostaessaan ja heti myyntikeinottelemalla. Työttömyys kasvaa. TEKH hallituksen tilastojen mukaan kesäkuussa 2016 oli jo yli 530.00 työtöntä. T-toimiston mukaan kokonaan syrjäytyneitä on jo yli 230.000. Se merkitsee todellista työttömyyttä joka jo näillä tiedoilla merkitsee 800.000 työtöntä ja siitä kärsiviä. Temppukoulutuksella ymv. on vielä leegio työttömiä joita piillotellaan näin pois tilastoista. Verotilastojen-/sosiaaliviraston mukaan köyhyysrajan alla on jo yli miljoona (1.000.000) työttömyyden uhria! Hallitus- ja Yle valehtelee koko tilannetta. Peittely ei onnistu jos ihmiset (ja työttömät) lukevat tämä edes. Kokonaistilanne on jo yli miljoona. Kapitalistit eivät edes halua, saati pysty poistamaan köyhyyttä ja työttömyyttä. Vain oma sosiopaattinen oma etu on heillä ainoa kriteeri toimia (omaksi ahneeksi edukseen). Venäjäpakotteet ovat merkinneet noin 80 miljaardin menetystä ja vastapakoteet 40 miljaardin menetystä. Typeryys koko EU seikkailussa on merkinnyt Suomen ajamista kohti pahenevia talousvaikeuksia joiden maksajaksi he (ovat tehneet ja tekevät) maksajiksi vain ja juuri eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, lapsiperheet ja koko työväen luokan. SE ON ROISTO KAPITALISMIA! Tässä hieman faktaa yhteiseen käyttöön: 03.01.2017 Juho Tapio (PIIKKI) Juho Tapio Piikki Haavisto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti