Senaattoreiden Bernie Sanders ja Amy Klobuchar lakialoite äänestettiin kumoon Yhdysvaltain senaatissa torstaina äänin 52–46. Aloite olisi mahdollistanut yhdysvaltalaisille jakelijoille ja apteekkareille lääkkeiden maahantuonnin Kanadasta ja muista maista, mikä lääkkeiden kauppahinnan laskuna olisi hyödyttänyt kansaa.
Äänestys oli poliittisesti merkittävä kahdella tapaa: Ensinnäkin lakialoite itsessään hyökkäsi harvinaisen kohteen kimppuun, sillä sen tarkoitus oli tuhota mittasuhteiltaan päätä huimaavien valtaverkostojen kehäraakin, ylikansallisen lääketeollisuuden (Big Pharma), hinnoittelumonopoli Yhdysvaltain lääkemarkkinoilla. Toisekseen äänet puolesta ja vastaan eivät noudattaneet perinteistä jakoa kahden valtapuolueen välillä.
Pitkäaikaisimpana (puolueista) sitoutumattomana senaattorina tunnetun, viime keväänä demokraattipuolueen presidenttiehdokkuuden Hillary Clintonille hävinneen Bernie Sandersin taakse torstain äänestyksessä asettui kaksitoista republikaania. Republikaanit on tähän asti tunnettu lähinnä Big Pharma -myönteisyydestä. Toisaalta taas Sandersin aloitetta vastaan äänesti 13 demokraattia.
Virkaan astuvan republikaanipresidentti Donald Trumpin vain pari päivää aiemmin esittämä suorasukainen kritiikki lääketeollisuuden ylivaltaa kohtaan on saattanut vaikuttaa häntä kiihkeästi vastustavien ”clintonilaisten” demokraattien äänestyskäytökseen. Kommentissaan Trump väitti lääkeyhtiöiden ”selviävän rangaistuksetta murhasta” – murhan viitatessa lääkkeiden hinnoittelupolitiikkaan.
”Demokraattipuolueen täytyy tehdä hyvin selväksi, että se on valmis vastustamaan vallakkaita erityistoimijoita, kuten lääketeollisuus ja Wall Street. Demokraatit eivät tule voittamaan vaaleja eivätkä tee oikein amerikkalaisia ihmisiä kohtaan, jos heistä ei ole tähän”,
Sanders kommentoi äänestyksen jälkeen.
Politikointi Sandersia vastaan (liberaalien arvojen vastaisesti) voi liittyä myös suurempaan kuvioon, jossa demokraattien Barack Obaman ja Clintonin linjaa tukeva puolue-eliitti katsoo (todennäköisesti aiheesta) Sandersin eurooppalaisia sosiaalidemokraatteja muistuttavan linjan kannatuksen uhkaavan omaa valtaansa puolueessa.
RT (aiemmin Russia Today) kertoo ”pilliinpuhaltajaksi alkaneen entisen CIA-analyytikko” John Kiriakoun väittävän, ettei ahkerasti levitetylle väitteelle Venäjän hakkeroimista USA:n presidentinvaaleista löydy todisteita. Sen sijaan Kiriakoun mukaan demokraattien häviön syy oli ”kamala ehdokas”, joka ”todisteiden mukaan käytännössä varasti ehdokkuuden Bernie Sandersilta”.
Demokraattien esivaaleja seuranneelle Kiriakoun väite kuulostaa uskottavalta: siinä missä Sanders keräsi stadioneittain innostuneita kannattajia vaalikiertueensa tapahtumiin, Clintonin kampanjatilaisuudet eivät täyttäneet koulun liikuntasaliakaan ja niiden ainoat ruuhkat nähtiin vessojen edustalla.

Big Pharma Berning

Englannin kielessä Sandersin etunimestä tehty verbi ”berning” lausutaan samoin kuin palamista tai (jostain) kärähtämistä tarkoittava sana ”burning”.
Sandersin presidenttiehdokaskampanjan aikana hänen kannattajansa käyttivät iskulausetta ”Feel the Bern!” (feel the burn! = tunne polte!)

Lähteet

Gaudiano, Nicole | USA TODAY (12.1.2017): Bernie Sanders slams Democrats for lacking ’guts’ to fight Big Pharma http://www.usatoday.com/story/news/politics/2017/01/12/sanders-slams-democrats-who-voted-pharmaceutical-industry/96506340/
Novak, Jake | CNBC (13.1.2017): Why Big Pharma should be afraid. Very afraid http://www.cnbc.com/2017/01/13/bernie-sanders-pharma-bill-vote-reveals-new-battle-lines-commentary.html
Kuvanmuokkaus: JL