Syyrian armeijan (Syrian Arab Army, SAA) mukaan Israelin operoima ilmaisku on aiheuttanut viime keskiyöllä valtavia räjähdyksiä ja tulipalon Al-Mazzehin sotilaslentokentällä (Almassa Airport) lähellä Syyrian pääkaupunkia Damaskosta.
Lentokenttä sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Syyrian presidentin, Bashar Al-Assadin, palatsista. Hallintoon kytköksissä olevan uutistoimisto Syrian Arab News Agencyn (SANA) mukaan iskut eivät vaatineet uhreja.
Syyrian armeijan komentaja varoitti lausunnossaan, että Israelin ”törkeillä” iskuilla on jälkiseuraamuksensa, sekä vakuutti Syyrian armeijan jatkavan taistelua terrorismia vastaan ja ”katkaisevan sen tukijoiden kädet”. Asiasta on ehtinyt kertomaan myös Yle tiukasti Reutersin jalanjäljissä.

Israel ei vastaa syytökseen

Al-Masdar News kirjoittaa Syyrian armeijan upseerin kertoneen tänä aamuna, että iskujen hienostunut tekotapa viittaa siihen, etteivät asialla olleet Al-Assadin hallintoa vastaan taistelevat kapinalliset. Israel ei ole kommentoinut Syyrian armeijan väitteitä. Maata on aiemminkin syytetty ilmaiskuista Syyrian alueelle.
Useimmiten Israelin spekuloidaan pyrkivän tämäntyyppisillä iskuilla Iranin tukeman aseellisen järjestön Hezbollahin heikentämiseen. Israel haluaa ylläpitää sotilaallista mahtiasemaansa alueella muun muassa säilyttääkseen otteen vuonna 1967 Syyrialta miehittämillään (öljyisillä?) Golanin kukkuloilla (Golan Heights). Viimeksi syyskuussa YK vahvisti, että Israelilla ei ole oikeutta Golanin miehitykseen.

Rauha Lähi-idässä ei onni kaikille?

Myöhään torstai-iltana – juuri ennen Al-Mazzehin lentokentän räjähdyksiä – itsemurhaiskussa Kafr Sousan alueella Damaskoksessa kuoli ainakin seitsemän ihmistä. Uutistoimisto Al-Jazeeran mukaan tällaiset iskut ovat harvinaisia Damaskoksessa, joka on jo vuosia ollut Al-Assadin hallinnon tärkeä tukikohta sen taistelussa kapinallisia vastaan.
Perjantaiaamuna tehtiin itsemurhaisku Syyrian armeijan joukkoja vastaan myös Syyrian maakunnan Haman pohjoisosassa, kertoo Al-Masdar News. SAA epäilee kahden sotilaan hengen vaatineen iskun tekijäksi syyrialaista Al-Qaida-ryhmittymää nimeltä Jund Al-Aqsa.
Vajaa viikko aiemmin muun muassa Jerusalem Post kertoi ensimmäisestä Israeliin kohdistetusta iskusta, jossa tekijä on yhdistetty ISIS-lyhenteellä tunnettuun islamistiarmeijaan. Jerusalemin kaakkoisosassa tapahtuneen iskun tekotapa muistuttaa huomattavan paljon Berliinin joulutoritragediaa, jolloin kuorma-auto ajettiin tuhoisin seurauksin väkijoukkoon ”islamistiseksi” luokitellussa iskussa (jossa tekijän jäljille päästiin kaksi päivää iskun jälkeen, kun kuorma-autosta löydettiin kuin ihmeen kaupalla epäillyn henkilötiedot). Jerusalemin isku tosin kohdistettiin Palestiinaa(kin) miehittäviin Israelin puolutusvoimien (Israel Defence Force, IDF) sotilaisiin siviilien sijaan. Iskussa kuoli 4 ja haavoittui 17 sotilasta.

Lähteet

H. Said | Syrian Arab News Agency (13.1.2017): New Israeli missile attack on Mezzeh military airport west of Damascus http://sana.sy/en/?p=98200
Al Jazeera (13.1.2017): Syria warns Israel after rockets hit air base http://www.aljazeera.com/news/2017/01/syria-israel-rockets-air-base-170113040217588.html