maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vaalivilppi paljastui 2015 vaaleissa

Nyt se sitten tapahtui. Vaalivilppi paljastui Suomessa näissä 2015 kevään eduskuntavaaleissa, ja eipä ollut yllätys, että vilpin kohteeksi päätyivät juuri Itsenäisyyspuolueen ehdokkaat.

Itsenäisyyspuolueen (Ipu) vaaliohjelma haastaa kaikki vallassa olevat suuret puolueet ja niille on suora uhka, jos yksikään Ipun ehdokas pääsisi läpi. Itsenäisyyspuolueella kun ei ole edes puoluekuria.
Yrittäjänä toimiva Kai-Tom Koivunen oli Itsenäisyyspuolueen sitoutumaton ehdokas Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
IPU2

Klo 21:53 Kai-Tom Koivusella näkyi olevan vielä 43 ääntä.
IPU1

21:51 Koivusen äänimäärä nousi jo yli tuhanteen.
Koivunen

Klo 22:15 äänimäärä nousi jo 1709 kpl
Koivunen2Klo 22:17 äänimäärä oli jo ylittänyt 8000, jolloin ehdokkaan läpimeno eduskuntaan näytti jo varmalta.
Koivunen3

Klo 22:22 äänimäärä oli saavuttanut huippunsa (9051 kpl).
Koivunen4Mutta lopulta klo 22:23 äänimäärä muuttui 66 ääneen. 
1337442133586925
 Niin… Tässä vaiheessa moni vielä luulee että kyseessä on vain kuuluisa YKSITTÄISTAPAUS. Mutta kun ei ole.
Nevalainen1
Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtajana toimiva Jarmo Nevalainen oli myös ehdolla näissä eduskuntavaaleissa ja hänen äänisaaliinsa näytti vielä klo 21.59 yhteensä 499 ääntä. Mikä ei vielä tuolloin riittänyt läpimenemiseen.
Nevalainen3
Klo 22:02 äänimäärä näytti jo 7600, joka riittäisi Turun vaalipiiristä läpimenemiseen.
Nevalainen4
 Mutta kas kas… jälleen vaalilaskentatoimisto Tieto oyj sai tehtyä ja väännettyä uusimmat lukemat, 54 ääntä (Ei valita).

Tässä alla olevassa videossa Terttu Savola paljastaa vilpin:


Pienpuolueen Köyhien asialla puheenjohtaja Terttu Savola paljasti jo aiemmin, että vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän kävi tarkistuttamassa äänensä Tieto Oyj:llä (silloinen Tietoenator). Kävi ilmi, että hänen itselleen antama ääni olikin ohjautunut paikalliselle kilpailevalle puolueelle.
2014voter-fraud-counter1

Mitä se Stalin jo sanoi aikoinaan;

“Hän joka äänestää, ei merkitse mitään, vaan se, joka laskee äänet”.
Lähde: http://nwohavaintojapromo.blogspot.com.es
MV:n toimituksen maalaisjärjelliseen päähän ei yksinkertaisesti mene se “virallinen” totuus, etteikö IPU tai Muutos2011 olisi menestynyt tuota esiteltyä “virallista” tulosta paremmin.  
Kuinka ihmeessä James Hirvisaari sai vain n 1000 ääntä, vaikka sosiaalinen media jumaloi häntä vain juuri ennen vaalipäivää? Hyvä kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti