lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kolme lännessä levitettyä myyttiä Venäjästä, jotka on aika paljastaa - Uutiset - Yhteiskunta - Venäjän Ääni

Kolme lännessä levitettyä myyttiä Venäjästä, jotka on aika paljastaa - Uutiset - Yhteiskunta - Venäjän Ääni

Tänään, 15:54

Kolme lännessä levitettyä myyttiä Venäjästä, jotka on aika paljastaa

Kolme lännessä levitettyä myyttiä Venäjästä, jotka on aika paljastaa

OpEdNews -verkkosivulle laatimassaan kirjoituksessa Natalie Baldwin johdonmukaisesti paljastaa myyttejä Venäjästä, joita länsimediassa toistetaan sitkeästi.

Ensimmäinen myytti koskee sitä, ettei siirtolaisia saavu Venäjälle, ja että venäläiset itse unelmoivat poistumisesta maasta. Baldwin ottaa esille, Venäjän väestötieteen asiantuntijan Mark Adomanisin, Forbes -lehdelle tekemän artikkelin tietoja. Niiden mukaan siirtolaisten määrässä Venäjä jälkeen ainoastaan USA:lle. Suurin osa Venäjälle muuttavista siirtolaisista tulee entisistä neuvostotasavalloista, mm. Keski-Aasiasta. Levada-keskuksen tekemän mielipidekyselyn mukaan, vain 10 prosenttia venäläisistä haluaisi asua ulkomailla ja vain viisi prosenttia suunnittelee poistumista maasta kokonaan.
Toisen, Venäjää koskevan myytin mukaan, maa on hajoamisen partaalla. Itse asiassa, Venäjä on paljon sitkeämpi, mitä länsimedian edustajat haluaisivat uskoa. Ankara ilmasto ja eri suunnilta tapahtuneiden useiden hyökkäysten historia, ovat kasvattaneet Venäjälle kestävyyden ja kekseliäisyyden kulttuurin. Venäjällä tapahtuu paljon kaikkea sitä, joka voi synnyttää venäläisissä ylpeyden tunnetta ja kannustaa heitä jäämään omaan maahansa. Tästä keskivertoamerikkalainen ei voi edes kuvitella, vakuuttaa Natalie Baldwin kirjoituksessaan.
Kolmannen länsimediassa paljon levinneen myytin olemus on seuraava: venäläiset haluavat olla amerikkalaisia, ja haaveilevat, että Putin lopettaisi heidän pidättelemisensä tästä. Todellisuudessa Venäjällä on rikas historia ja kulttuuri, joka on neljä kertaa amerikkalaista vanhempi, kirjoittaa Natalie Baldwin.
Jopa anteeksiantamattoman ankaran stalinistisen järjestelmän aikana, maan teollistumisen nopeus ja taso, kansalaisten mukaan, antoi mahdollisuuden murskata natsien sotakoneen. Huolimatta neuvostojärjestelmän pysähtyneisyydestä, julmuudesta ja sorrosta, monien neuvostokansalaisten elämä oli paljon myönteisempää, kuin länsimaiden asukkaat voivat mielessään kuvitella. Mielipidetutkimusten mukaan, suurin osa venäläisistä haluaa mielummin elää yhteiskunnassa, joka pyrkii yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, kuin sellaisessa, missä ensimmäiseksi asetetaan erillisten yksilöiden menestys.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti