Ryssäviha ulkopolitiikan välineenä

Me suomalaiset olemme sekalaisista aineksista koostuva joukko, joka on helposti höynäytettävissä. Itä- ja länsisuomalaiset eroavat geeneiltään enemmän toisistaan kuin britit ja saksalaiset. Blogiteksti: Matti Laitinen 21.4.2015, Verkkomedia.org Ryssäviha ulkopolitiikan välineenä  Länsi-Suomen geeniperimä on alkuperältään skandinaavis-germaanista ja Itä-Suomen vastaavasti suomalais-ugrilaista perua. Viime vuosisadan alkupuolella kansakuntaamme kuitenkin usutettiin heimoaatteen nimissä vihaamaan yhtenä miehenä venäläisiä. Tuolloin ryssäviha johti maamme sotilaalliseen liittoutumiseen Natsi-Saksan kanssa. Uuden vuosituhannen toisella vuosikymmenellä vihan lietsonnan kohde on jälleen sama – venäläiset. Tällä kertaa ryssävihan tavoitteena on maamme liittäminen sotilasliitto Naton täysjäseneksi. VIHA ON HUONO ULKOPOLITIIKAN VÄLINE Leo Martti Nieminen toteaa kirjassaan ”Suur-Suomi saasta”, että ”Itsenäisyytemme myöntäminen ja sen tunnustaminen osoitti ulkovaltojen taholta luottamusta ja kunnioitusta Suomea kohtaan, mikä jatkotoiminnoissa olisi edellyttänyt itsestään selvänä asiana sen, että ulkopolitiikkaamme olisi ryhdytty hoitamaan erityisesti itsenäisyyden myöntäneeseen neuvostovaltioon nähden ystävälliseen ja luottamusta herättävään suuntaan.” Näin ei suinkaan tapahtunut, koska kansalaissodassa saavutetun voiton hurmiossa ja kostonhimossa voittanut valkoinen osapuoli oli valmis auttamaan valkoisia veljiään Venäjällä, jotta sinne rakenteilla oleva sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä kukistuisi. SUURSUOMALAINEN MANNERHEIM C.G.E. Mannerheimin päiväkäskyssä 23.2.1918 ”Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille” julistettiin seuraavaa: ”Meidän ei tarvitse ottaa armolahjana sitä maata, joka jo veren siteillä kuuluu meille, ja minä vannon sen suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimessä, jonka ylipäällikkönä minulla on kunnia olla etten pane miekkaani tuppeen ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin. Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuviin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen.” Lokakuussa 1919 kenraali Mannerheim ehdotti muuttuneeseen tilanteeseen vedoten tasavallan presidentille osallistumista Pietarin valloitukseen ja Venäjän valkokaartin sotilaallista tukemista. Presidentti Ståhlberg hylkäsi tämän ajatuksen. Mannerheim kannatti sekaantumista Venäjän sisäisiin asioihin, koska hän tahtoi viedä menestyksellisesti loppuun sen kommunismin vastaisen taistelun, jota hän oli johtanut Suomessa. Häntä kiinnostivat myös ne taloudelliset ja sotilaalliset edut, joita Itä-Karjalan valtaaminen olisi tuonut tullessaan. HEIMORONMANTIIKKA Suursuomalainen heimoromantiikka johti sarjaan Suomesta naapurin maille tehtyihin sotaretkiin. Suursuomalaiset halusivat koota suomalaiset heimot mahtavaksi valtioksi. Yhteistyö Venäjän valkoisten kanssa sujui huonosti, koska nämä eivät suostuneet tunnustamaan edes Suomen itsenäisyyttä eivätkä olleet valmiita luovuttamaan Suomelle mitään maa-alueita. Hakkapeliitta-lehti määritteli v. 1938 heimosodiksi v. 1918 retkikunnat Vienaan, Petsamoon, Kannanlahteen ja Aunuksen taistelut, Viron vapautussodan v. 1918–20, v. 1919 Aunuksen retken, Inkerin vapaustaistelut v. 1919–20, Petsamon retki v. 1920, Karjalan väliaikaisen hallituksen sota v. 1920, Itä-Karjalan sota v. 1921–22 sekä Repolan ja Porajärven miehitykset v. 1919–20. Merkillisiksi nämä miehitysyritykset teki se, että niillä ei ollut merkittävää kannatusta paikallisen väestön keskuudessa. RYSSÄVIHAN LIETSOMINEN ALKAA Erään 1920-luvun ylioppilasmaailman iskulauseen mukaan isänmaanrakkauteen kuului kaksi toisistaan erottamatonta osaa: rakkaus omaan maahan ja ryssäviha. Suomen valtiovalta ei estänyt mitenkään ryssävihan lietsomista. Vihapuheita edistettiin voimakkaasti koulujen ja puolustuslaitoksen toimesta. Ryssävihan kylvön tärkeimpinä kansalaisten kasvatuksellisina kanavina toimivat Suojeluskuntajärjestö, Lotta Svärd, suojeluskuntapojat ja pikkulotat. Vuonna 1918 senaatti nimitti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Ne alistettiin v. 1921 asetuksella suoraan sotavoimien ylipäällikön, tasavallan presidentin alaisiksi. RYSSÄVIHA AINEELLISTUI JÄRJESTÄYTYMÄLLÄ Suojeluskunta järjesti vuosittain useita tuhansia valistustilaisuuksia, joihin osallistui 750 000–1 250 000 kansalaista. Vuodesta 1925 alkaen se propagoi aatteitaan Hakkapeliitta-lehden välityksellä.   Vuonna 1927 siihen liitettiin oheistoimintoina Suojeluskuntain Kauppa Osakeyhtiö (SKO-HA), Suojeluskuntain Ase- ja konepaja Osakeyhtiö (SAKO) sekä Suojeluskuntain Kustannus Osakeyhtiö. Järjestöön kuului v. 1938 yli satatuhatta jäsentä, jotka edustivat kaikkia yhteiskuntaluokkia. Maa oli jaettu 22 suojeluskuntapiiriin. Valtio tuki organisaation toimintaa 1930-luvulla vuosittain 30–50 miljoonalla markalla. Suojeluskunnan vaikutusverkostoon kuului arviolta lähes 400 000 kansalaista. RYSSÄVIHA POLITISOITIIN Lapuanliike toimi ryssävihan poliittisena siipenä. Se harjoitti ryssävihaa ja pyrki kitkemään Suomesta juurineen kommunismin. Se hävitti kommunistien kirjapainon Vaasassa, muilutti vastustajiaan ja suoritti Helsinkiin talonpoikaismarssin. Se taisteli Jumalan avulla pirua ja ryssää vastaan. Sen aatteellisena perijänä oli fasistinen Isänmaallinen Kansanliike, joka muutettiin puolueeksi v. 1932. Iikollit vastustivat kommunismia ja kansainvälistä sosialismia. He halusivat vähentää eduskunnan valtaa. IKL:lla oli v. 1936 14 kansanedustajaa. Sotavuosina 1941–43 se istui maamme hallituksessa. Liikkeessä toimi Talvisodan alkaessa lähes 52 000 aktivistia. RYSSÄVIHA AKATEMISOITIIN Vuonna 1922 perustettu Akateeminen Karjala-Seura toimi ryssävihan akateemisena lonkerona. Järjestön tarkoituksena oli ylläpitää aktiivista isänmaanrakkautta, voimakasta suomalaiskansallista mieltä ja puolustustahtoa sekä Suomen heimon yhteyden tuntoa, auttaa ja kouluttaa heimopakolaisia ja tukea heimokansojen kansallisia pyrkimyksiä. AKS:n perustajat olivat osallistuneet Vienan Karjalan epäonnistuneisiin interventioihin. Yliopistosta valmistuttuaan AKS:n jäsenet pääsivät merkittäville paikoille valtionhallintoon, liike-elämään ja opetustoimeen. Mitä-Missä-Milloin v. 1972 totesi AKS:n syntyneen ilmentämään sitä, että ylioppilasaktivistit olivat luomassa heimokansallista ohjelmaansa kaikenkattavaksi yhteiskuntapolitiikaksi, joka toteutettuna koskettaisi jokaisen kansalaisen elämää. Maa haluttiin yhtenäistää, vaurastuttaa ja tehdä sotilaallisesti voimakkaaksi ­– ja kaikki tämä viime kädessä edellytysten luomiseksi Suur-Suomen synnylle. KULTTUURIVÄKI SUUR-SUOMEN ASIALLA AKS julkaisi v. 1941 Otavan kustantamana Suur-Suomen runoja –kokoelman. Kyseisessä teoksessa suomalaiset runoilijat julkitoivat suursuomalaista sieluaan säkeissään. Heidän joukossaan runoilivat mm.Eino Leino, L. Onerva, A.V. Koskimies, Larin Kyösti, V.A. Koskenniemi, Saima Harmaja, Heikki Asunta, Matti Kuusi ja Reino Hirviseppä.  Saima Harmaja runoili v. 1934 Inkerin rajalla -runossaan seuraavaa: ”Kipeästi halki kylien raja väkivalloin tehty leikkaa, läpi veljies sen rauta leikkaa. Kosket piikkejä sen kädelläs, ja ne pistävät sun sydäntäs. Pysähdy ja itke, vaeltaja! Omaa heimoasi silpoo raja. Inkeristä asti Uraliin näet vitkaan: valtavana siellä lepää maa, mi kohtalonsa tiellä peittynyt on pilviin verisiin.” SUOMEN HUOMEN AKS:n perustajajäsen pastori Elias Simojoki piti 6.1.1922 puheen Kansallisteatterissa. Tässä Suomen huomen –puheessaan hän ilmaisee selkeästi, mitkä olivat Suomen äärioikeiston tavoitteet. ”Suomen kansan on herättävä siihen tietoisuuteen, että sillä on oikeus, eikä vain oikeus, vaan myös velvollisuus sisällyttää itseensä se heimo ja maahansa se maa, joka sille eittämättömästi kuuluu. Sen maailmanhistoriallinen tehtävä suojamuurina itää vastaan on niin suuri, että se laiminlyö velvollisuutensa länsimaailmaa kohtaan, ellei se ota Karjalan kansan asiaa omakseen viedäkseen sen onnelliseen ratkaisuun. Tämä tehtävä kuuluu sille jo yksin humaanisista ja kansallisista syistä. Sitä paitsi: ellemme opi taistelemaan suuruutemme puolesta, me hukumme, kuten lukemattomat kansat ovat tehneet ennen meitä, vaivumme unhoon ja pyyhitään pois historian lehdeltä, jolle kansojen Kaitsija on meille suonut tilaisuuden piirtää nimemme lähtemättömin kirjaimin. Ja meidän hukkuessamme voi hukkua moni muu länsimainen kansa.” Simojoen mukaan historia on antanut Suomen kansalle tehtävän, jonka mukaan sen on suojeltava koko sivistynyttä maailmaa raakalaisuuden valloitusyrityksiltä. SIMOJOEN AJATUKSET ELÄVÄT SUOMESSA Tässä Simojoen puheessa on sisällöllinen perustelu sille, miksi suomalaiset oikeistopuolueet sekä osa demareista ja vihreistä haluavat kiihkeästi maamme liittyvän sotilasliitto Natoon ja miksi ne haluavat voimistaa EU:n sotilaallista merkitystä ja miksi ne suhtautuvat niin vihamielisesti naapurivaltioomme Venäjään. Elämme vaarallisia aikoja. Äärioikeistolainen, simojokelais-mannerheimilainen ulkopoliittinen ajattelu on korvaamassa – väestömme enemmistön mielipiteestä piittaamatta – Paasikiven ja Kekkosen luoman rauhanomaisen ja hyviin naapuruussuhteisiin perustuvaa maamme ulkopoliittisen linjan. Eduskuntaan on jo pesiytynyt äärioikeistolaisia aineksia, jotka vakiinnuttavat ja vahvistavat yhä asemiaan. Matti Laitinen Toimitus @ 21.4.2015 19:16