sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Nimitettiinkö puolustusministeriksi äärioikeistolainen Suur-Suomen rakentaja?

Verkkomedialle lähetettiin materiaalia, joka osoittaa uuden puolustusministeri Jussi Niinistön puuhanneen Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Materiaalit julkaistaan kysyäksemme, onko nationalismiin puetusta EU-fasismista tullut akuutti vaara Ukrainan lisäksi myös Suomelle?
Teksti: Suomen Vapaa Sana
30.5.2015, Verkkomedia.org 

Nimitettiinkö puolustusministeriksi äärioikeistolainen Suur-Suomen rakentaja?
Persujen puolustusministeriksi hovikelpoistunut Jussi Niinistö on vaivoin pystynyt peittämään äärioikeistolaista taustaansa. Niinistö puuhasteli 1990-luvulla äärioikeistolaisessa ”rasistis-fasistisessa” Kansallinen kulttuuririntama -liikkeessä ja kirjoitti sen rasistiseen Valkoinen Rintama -lehteen ja Viestikannel-lentolehtiseen.

Kansallisen kulttuuririntaman tunnus muistutti hakaristiä, natsien tunnusta

Vaikka Jussi Niinistö mahtuu nyt kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen, Niinistön toimittama lehti julisti ihan toista: ”Kokoomus tukehtukoon kommunistiseen oksennukseensa, jota mm. sen lehti Nykypäivä viikottain suoltaa”, Niinistön toimittama Valkoinen Rintama julisti.  
Osa Kansallisen kulttuuririntaman teemoista oli tuttuja myös perussuomalaisten ohjelmasta, kuten pakkoruotsin ja pakolaisten vastustaminen. Niinistön toisinaan kaavailemat kansalliskaartit olivat mukana jo tuolloin, kun tuleva puolustusministeri ehdotti suojeluskuntien palauttamista.
Valkoiseen Rintamaan Jussi Niinistö kirjoitti mm. ihannoivan kirjoituksen Suomen fyyreriksi mainitustaVihtori Kosolasta. "Heil Hitler, meil Kosola", sanottiin aikanaan. Paljon puhuva on Kansallisen kulttuuririntaman lentolehtisen Viestikanteleen kirjoitus, jossa suunnitellaan Itä-Karjalan liittämistä Suomeen:


”Helsinkiin on perusteilla erityinen Itä-Karjalan neuvottelukunta. Sen tehtäviin tulisi kuulumaan mm. karjalaisten edunvalvonta Suomessa, suhteiden vaaliminen viranomaisiin jne. Muutoinkin Itä-Karjalan asia on ajankohtainen, sillä karjalaiset kokoontuvat elokuussa neuvoa-antavaan kansankokoukseen, jossa puheenaiheeksi noussee muun muassa Itä-Karjalan liittyminen Suomeen. Kannatettava ajatus!”
Itä-Karjala liitettiin Suomeen 1941, kun Suomi ja natsi-Saksa hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Muutoin tuo alue ei ole koskaan kuulunut itsenäiseen Suomeen. Vaikka Itä-Karjalaa koskevan tekstin kirjoittaja ei ole tiedossa, on se todennäköisimmin Jussi Niinistö.
Tuleva puolustusministeri oli peräti juhlapuhujana Kansallisen kulttuuririntaman Itä-Karjala-juhlassa Itä-Karjalan Suomeen liittämisen 50-vuotispäivänä Helsingissä. Niinistön juhlapuhe ei tiettävästi ole säilynyt, mutta juhlaohjelma löytyy Akateemisen Karjala-Seuran kokoelmista Suomen kansallisarkistosta. Siellä on myös muuta Niinistön "natsihistoriaa" koskevaa materiaalia:


Niinistön edustama järjestö aiheutti mm. pienen skandaalin Turussa tilaisuudessa, missä ilmeisesti Niinistö itse oli esitellyt Itä-Karjalan palautusta koskevia ajatuksiaan. ”Puhumassa oli ollut mm. edustaja Kansallinen Kulttuuririntama -nimisestä yhteisöstä, joiden jakamilla lehdyköillä ei ole mitään yhteyttä kulttuuriin tai sivistykseen.
Kyseessä on selkeästi rasistis-fasistinen liike”, kokoomusnuorten silloinen puheenjohtaja Petri Lahesmaa luonnehti tulevan puolustusministerin taustayhteisöä.
Mukana oli myös nykyisin kokoomuksessa vaikuttava Jukka I. Mattila, joka kirjoituksissaan puhuu venäläisten sijaan ”ryssistä” ja vaati myös Kekkosen kannattajia ”manan majoille”.
Jussi Niinistö ja Jukka I. Mattila julkaisivat vielä 1999 yhtisen teoksen Viron vapaussodasta. Sittemmin Jussi Niinistö kirjoitti enemmänkin Itä-Karjalan valtausyrityksistä ja saavutti dosentin arvon Maanpuolustuskorkeakoulusta. Se tunnetaan nykyisin lähinnä entisestä Strategian laitoksen johtajastaTorsti Sirénistä, joka on kutsunut Venäjää ”mielisairaaksi naapuriksi” ja ilmoittanut maailman paremmaksi paikaksi ilman Venäjää. Myös Sirénin mukaan Karjala palautuu Suomelle.
Jussi Niinistö on vaivoin pystynyt peittämään natsisymöatioitaan. Vielä 2011 hän herätti eduskunnassa huomiota sanomalla: ”Kun kuulen sanan parlamentarismi, poistan varmistimen”. Lausahdus on tunnettu natsien käyttämä vertaus.

Suomen vapaa sana 


Päätoimittajan kommentti:
Ylläolevan Verkkomedialle lähetetyn teksti- ja kuvamateriaalin kommenttina todettakoon, että ulkoministerin tehtäviin nimetty Timo Soini on jo linjannut "diplomatiaansa" varoittavalla tavalla, joka on kerrottavissa karrikoidusti kahdella sanalla: Rautaa rajalle!
Voimankäyttöön perustuva ajatus ja ankarasti Venäjän sekä Krimin hallituksen toimia alueen kohtalossa kritisoineen lausunnon mukaan antavat odottaa kylmiä yöpakkasia Suomen Venäjän suhteisiin. Jos kansanäänestyksellä krimiläisten mielipiteen huomioimisessa ei ole Soinille merkitystä, onko demokratiaa Karjala-kysymyksessä? Tai Nato-kysymyksessä?
Lisäksi tiedämme mm. persuvaikuttaja Jussi Halla-Ahon kytkökset nationalistiseen Suomen Sisuun. Mukana persuista tässä nationalistisessa liikkeessä ovat Jussi Niinistön lisäksi ainakin Juho Eerola ja Olli Immonen. Kevään mittaan kautta linjan persuista kuuluneet, varsinkin kansanedustaja Reijo Tossavaisen lausunnot, ovat olleet erittäin aggressiivisesti russofobisia.
Huoli saatesanat kirjoittaneelle Verkkomedian päätoimittajalle on ilmapiiri ja yleistilanne huomioon ottaen kasvamassa: nähtävissämme on EU-fasismia kannattavan nationalistisen liikkeen voimistaminen EU:n reuna-alueille - russofobiaa ja maahanmuuttaja-vastaisuutta korostamalla. Kyseessä on siis harvainvaltaisista oikeistovoimista koostuva federalistien luoma EU-fasismi, joka on puettu petolliseen kansallismielisyyden viittaan, joka on mm. muodostanut erityisesti Ukrainaan venäläistä väestöä tappavan uusnatsismin aallon.
"Suomi ajautuu askeleittain yhä lähemmäksi suoranaisen fasismin läpimurtoa. Samaa tukee myös rautaa rajalle -politiikka ja sen vaikutukset Suomen ulkosuhteisiin", kirjoitti Heikki Patomäki varoittavalla tavalla Uuden Suomen blogissaan 12.5.2015.
Läntistä harvainvaltaa, korporaatioiden fasistista ylivaltaa kannattavalla imperialismilla yli itsenäisyytensä menettäneen Suomen, kuten Ukrainassakin, ei ole mitään tekemistä kansallisia etuja ajavan patriotismin tai Suomen itsenäisyysliikehdinnän kanssa. Ne ovatkin toistensa vastakohtia, kannattaen voimapolitiikkaa ja aluevaltauksia, kuten Suur-Suomen rakennushankkeita. Myös Ukrainassa Oikeistosektori on jo tehnyt aluevaatimuksia Venäjälle.
Onko persuista tulossa siis vielä pahemmalla tavalla aivan muuta kuin millä se on valtaansa nostettu? Ainakin päälinjat tulivat Soinilta varoittavasti selväksi pahasti jo vanhentuneen Ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon nuijimisen yhteydessä helmikuussa 2013: "Kyllä USA, kyllä Nato, kyllä EU ja kyllä euro". Tämä linjaus on puhdasta lännen federalismia, jossa on vaarallinen sisällöllinen yksityiskohta: "Paikallisjoukkojen perustaminen" (Jussi Niinistöhän on suojeluskuntien perustamisista jo kannatuksen kertonut). 
Me tiedämme jo kauhistuttavalla tavalla mitä "paikannimillä varustetut vapaaehtoispataljoonat" tekevät tänään Donbassin alueella EU-fasismin natsitunnuksia kantaen, ja asiasta puheen ollen, persujen kannattaman Suomen Sisun kantama tunnus ei näistä Ukrainassa nähdyistä hakaristi-jäljennöksistä edes juurikaan eroa:


Todettakoon vielä faktana: Mikäli persuissa olisi patriotismia, se kannattaisi puolueena hyviä suhteita Venäjää hallitsevaan Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen, joka on patrioottinen ja perustaa politiikkansa maailman multipolarismiin - itsenäisten valtioiden yhteisöön. Näin tekee myös mm. Ranskan National Front Marie le Penin johdossa. Mutta kuten persujen keulahahmo Sampo Terho Brysselissäkin hehkuttaa - "kyllä Nato", siis "kyllä Lännen hegemonia!"
Nähdäkseni meillä on nyt syytä suureen huoleen, koska mikään ei ole millaisena se näytetään.

Janus Putkonen

Lue myös:
Äärioikeistolainen Jussi Niinistö
"Pääesikunnassa, puolustusministeriössä sekä kenraalikunnassa oltiin vakavasti huolissaan Jussi Niinistön mahdollisesta noususta puolustusministeriksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti