sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Mihin Ruotsidemokraatit valmistautuvat?

© AFP 2015/ TT News Agency/Pontus Lundahl
POHJOISMAAT
Saada lyhennetty URL
720173
Ruotsidemokraatit-puolue on erottanut puolueen Tukholman osaton puheenjohtajan ja nuorisojärjestönsä johtajan, kertoo Aftonbladet -lehti. Ristiriidoilla tämän kansalliskonservatiivisen puolueen sisällä saattaa olla suuri merkitys sekä puolueelle itselleen, että mahdollisesti koko Ruotsille ja jopa koko Euroopalle.
Ruotsissa vallassa oleva Stefan Löfvenin johtama Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue on menettämässä suosiotaan. Samaan aikaan äärioikeistolaisen Ruotsidemokraatit-puolueen suosio äänestäjien keskuudessa kasvaa. Tämä tulee esille Aftonbladet —lehden julkaisemista tiedoista, joiden mukaan puolue on saanut 12.9 prosentin kannatukseensa kolme prosenttia lisää. 16 prosentin kannatuksella, Ruotsidemokraatit, ovat kolmanneksi suurin puolue niistä, jolla on edustajia maan parlamentissa.
Huolimatta tästä, Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue ei millään tavalla halua ottaa huomioon kilpailijansa näkemyksiä. Tämä tuli esille budjettikeskustelujen aikana. Kuten SvD Nyheter —lehti kirjoittaa, Stefan Löfven yrittää sitkeästi sivuuttaa puolueen, josta todennäköisesti jo lähitulevaisuudessa tulee maan toiseksi suurin puolue.
Samalla sitkeydellä, hallitus jatkaa, koko ajan vähemmän kannatusta saavaa siirtolaispolitiikkaansa, myöntämällä entistä enemmän varoja siirtolaisten tukemiseen ja edesauttaen näin niiden muuttovirran lisääntymistä maahan. Vaatimukset, joita tämän vuoksi Ruotsidemokraatit esittävät hallitukselle, heijastelevat jo hyvin monien Ruotsin kansalaisten näkemyksiä. Tämän vuoksi Ruotsidemokraatit saa puolestaan hallituksen taholta voimasta arvostelua, ja sitä syytetään äärioikeistolaisuudesta, natsismista, fasismista ja muista vastaavista synneistä.
Yrittäessään puolustautua näiltä hyökkäyksiltä, Ruotsidemokraatit ovat aloittaneet sisäisten tutkimusten tekemisen, jonka päämääränä on sulkea pois kaikkein kurittomimmat äärioikeistolaisten uudistusten kannattajat. Tämä puolueen sisäinen politiikka johti miltei puolueen hajoamiseen. Kuitenkin outoa on se, ettei tämä ole millään tavalla häirinnyt puolueen kannatuksen kasvua ruotsalaisten keskuudessa.
Eilen puolueen johto teki päätöksen sulkea puolueesta Tukholman osaton puheenjohtajan ja nuorisojärjestönsä johtajan, kertoo Aftonbladet. Neljä tuntia kestäneen, puolueen johtoryhmän kokouksen jälkeen, päätettiin erottaa puolueesta vielä viisi huomattavaa puolueen jäsentä.
Meille tuli selväksi, ettei heillä ole oikeutta kutsua itseään ruotsalaisdemokraateiksi, heillä ei ole mitään tekemistä meidän puolueessamme, — ilmoitti puolueen sihteeri Richard Jomshof.
Hänen mukaan puolueesta erotetuilla oli tiiviit yhteydet äärimielisiin natsijärjestöihin, kuten esimerkiksi Nordisk ungdom —järjestöön, jota Ruotsin joukkoviestimien neuvosto pitää fasistisena järjestönä.
Tuskin nämä puhdistukset kääntävät puolueen linjaa enemmän vasemmalle. Kuitenkin, kun se erottaa kaikkein äärioikeistolaisemmat jäsenensä, se mahdollisesti lisää suosiotaan. Kukapa tietää, mahdollisesti se valmistautuu tällä tavalla ottamaan itselleen lähitulevaisuudessa johtavan puolueen aseman Ruotsissa, jotta voisi perusteellisella tavalla muuttaa maan sisä- ja ulkopolitiikkaa. Jos uskotaan tilastotieoja, sillä on kaikki mahdollisuudet tähän.


Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/pohjoismaat/20150430/33511.html#ixzz3aQr9Har8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti