sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Asiantuntija: NSA todennäköisesti vakoilee Helsingissä

Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA:n toimintaa vuosikymmeniä tutkinut James Bamford arvioi, että Suomi on USA:lle tärkeä vakoilunkohde. 
Bamford kertoi MTV Uutisten haastattelussa, että USA:n vakoiluintressit eivät liity maan väkimäärään, vaan sijantiin.  Siksi Suomi on tärkeä vakoilunkohde.
- Teillä on Yhdysvaltojen suurlähetystö Helsingissä, jossa työskentelee todennäköisesti NSA:n henkilöstöä. Heidän tehtävänsä on vakoilla niin paljon kuin pystyvät.
Brittilehti Guardian paljasti vuonna 2013, että Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA kerää salaa ja maailmanlaajuisesti muun muassa ihmisten puhelutietoja. Tietovuoto aiheutti valtavan kohun ja poliittisen skandaalin.
Tiedot NSA:n valvontaohjelmasta vuoti medialle NSA:n ja CIA:n entinen tekninen työntekijä, 29-vuotias Edward Snowden. Syytteiden pelossa Snowden on paennut Venäjälle. Bamfordin mukaan osa julkisuuteen vuotaneista dokumenteista on kuitenkin peräisin toiselta henkilöltä NSA:n sisältä.
NSA ilmoitti MTV Uutisten usean haastattelupyynnön jälkeen, etteivät he aio vastata mihinkään heidän toimintaansa liittyviin kysymyksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti