Juttelin tässä jokin aika sitten erään henkilön kanssa, joka oli työskennellyt vuosikymmeniä erilaisten ympärillään vaihtuvien sähkön tuottamiseen ja jakeluun liittyvien yritysten palveluksessa. Hän sattui mainitsemaan, että noin 20 vuotta sitten alkoi aina vain hullumpien yrityskauppojen ja pakotetun toiminnan tehostamisen kausi, joka johti lähinnä siihen, että suurin osa suomalaista sähkönjakeluverkostoa on nykyään ulkomaisten sijoittajien omistuksessa. Lähes kaikki monopoliaseman saaneesta sähkön siirrosta laskutettavat rahat kaikkoavat muille maille vierahille.
Samalla koko sähköhuoltoverkosto on pilkkoontunut erillisopimuksin pieniin yksiköihin niin, että tavanomaisten talvimyrskyjen haasteisiin ei enää pystytä vastaamaan. Myös linjojen normaali huolto ja niitä uhkaavien puiden poistaminen on vähentynyt.
Tämä näkyi myös tuon surullisen kuuluisan Tapani-myrskyn aikana, jolloin eri sähköyhtiöt olivat tehneet kukin erikseen sähkölinjojen huoltosopimuksia saman halvimman tarjouksen tehneen yhtiön kanssa. Kun nyt sitten myrsky kaatoi samanaikaisesti puita linjoille useamman eri yhtiön alueella ei tuo yksi yritys, jonka puoleen kaikki olivat sopimuksensa kautta pakotetut kääntymään, pystynyt suoriutumaan tehtävästään. Samanaikaisesti oli samalla alueella paljon joutilasta korjauskapasiteettia, jota ei sopimussyistä voitu kutsua apuun.
Ja kun tästä syystä korjaaminen viivästyi ja sadattuhannet joutuivat kärsimään pitkistä sähkökatkoista, tehtiin lainmuutos, joka velvoitti sähköyhtiöt kaivamaan monet huonosti hoidetuista sähkölinjoistaan maan alle, mikä taas tuottaa suuria lopulta kuluttajien maksettaviksi lankeavia kustannuksia. Ja sain myös kuulla miten hutiloidusti tuollaisia halvimmalla hinnalla tarjottuja kaivuu-urakoita suoritetaan. Johto voi joskus kulkea 10 cm:n syvyydessä, koska Suomen kivinen maaperä on tunnetusti vaikeasti kaivettava…
Näin meitä viedään, lypsetään tehokkaasti koko kansallinen omaisuutemme uusiin ulkomaisiin käsiin samalla kun kansalaiset itse pakotetaan jatkuvasti kiristämään vyöremmiä selvitäkseen jatkuvasti kiristyvästä taloudellisesta tilanteesta. Kuten huomaamme, tämä iltalypsy on varsin tehokasta… kunhan vaan saadaan tiestökin vielä myytyä… Kuinka ihmeessä tässä näin kävikään!
Kaikki tämä on pitkän tähtäimen taloussuunnittelun tulosta. Meitä johtavat tahot ovat Suomen EU:hun liittämisen jälkeen 22 vuoden ajan antaumuksella omineet koko maailmaa hallitsevan vapaan markkinatalouden periaatteet ja soveltavat nyt niitä kaikin mahdollisin tavoin kansan ja kansallisen omaisuuden ulosmittaukseen. Kun he ovat vallan saaneet käsiinsä, ei heidän enää tarvitse kysyä edes lupaa tälle hyväksikäyttämiselleen eli taloudelliselle raiskaamiselleen. ”Minä vien ja sinä saat vikistä, mutta minä vien silti!” on tämän hurjan joukon yhteinen asenne.
Vapaa ja demokraattinen markkinatalous, joka maailmaamme vaihtoehdottomasti hallitsee, tarkoittaa yksinkertaisesti ahneimman ja vahvimman oikeutta käyttää kaikkia mahdollisia keinoja ja kaikkia mahdollisia eläviä olentoja, kasveja, eläimia ja ihmisiäkin oman taloudellisen voittonsa ja siitä kasvavan vallan lisäämiseksi. Ja nuo keinot voivat olla joko laillisia tai laittomia, millä ei käytännössä ole kovin suurta eroa, koska lakejakin laaditaan ja muokataan tuota samaa ”suurta puhallusta” silmällä pitäen, siihen tähdäten ja varustautuen. Näin meillä täällä Suomessa on demokraattisesti valitussa vapaudessamme oikeus käyttää kaikkea elävää loputtomasti hyväksi. Tai ainakin meidän johtajamme kokevat, että heillä on tuo oikeus.


TÄSSÄ LEIKISSÄ voittavat ahneimmat, röyhkeimmät ja uskaliaimmat, ne jotka vähiten välittävät yhteisestä tai toisen ihmisen hyvästä. Tällaisia erityisyksilöitä ei koskaan ole muutamaa prosenttia enempää missään kansakunnassa, mutta kun meidän aikanamme juuri nämä yksilöt ovat saaneet määrittää pelin säännöt koko maailmalle ja kaikille kansakunnille, niin heidän suunnittelemansa puhallus on samassa ihan valtaisat mittasuhteet. Jo nyt vain muutama prosentti ihmisistä omistaa lähes kaiken arvokkaan omaisuuden koko maailmassa. Mihin tämä kaikki johtaakaan?
Kun pelasin lapsena kavereiden kanssa Monopolia, pääsin monta kertaa voitolle. Omistin kaikki tärkeimmät kadut Korkeavuorenkadulta Erottajalle ja rakensin niihin omat hotellini. Voitin helposti ja vaivattomasti, sillä kun omistukseni olivat jo niin laajat, eivät toiset pelaajat voineet enää mitenkään uhata asemaani. He menivät yksi kerrallaan konkurssiin. Ja minä voitin.
Vaan muutaman kerran jälkeen tuo voittaminen kävi tylsäksi. Ei ollutkaan enää hauskaa nujertaa toisia pelaajia ja saada haalituksi kaikkia heidän varojaan itselleni. Menetin kiinnostukseni Monopoliin, se ei ollut enää hauskaa. En pelannut enää.
Onkohan maailmantaloutemme Monopolia pelaavilla vielä hauskaa? Tyydyttääkö heitä todella toisten kaltaistensa hyväksikäyttäminen oman, jo ennestään loputtoman omaisuutensa kartuttamiseksi? Onko toisten ihmisten suru ja ahdistus tämän mielettömän systeemin kourissa kaiken heidän näennäisen voittamisensa arvoista?
Voisiko tuon pelin lopettaa? Voisiko puhtaasta ja räikeästä ahneudesta kaiken elämän mittarina saada koskaan tarpeekseen? – Vaikka juuri nyt! Mikä ettei!?


KAIKKI TODELLINEN ymmärrys ja muutos perustuu hetkessä tapahtuvaan oivallukseen. Minä saan tarpeekseni jostain, joka ei enää tuota tyydytystä. Minä luovun ja jätän taakseni sen mitä en enää tarvitse, en kaipaa. Kyllähän me kaikki olemme tämän ainakin joskus kokeneet, jättäneet sen mikä on käynyt tarpeettomaksi, olkoon se sitten vaikka vain käytetty käsipyyhe! Me olemme kaikki tehneet sen!
Ihan sama toimi riittää markkinatalouden vapaasta hyväksikäyttämisestä luopumiseksi. Jätetään, heitetään pois tuo vanha valhe hyvinvoinnista, vapaudesta ja demokratiasta. Markkinavoimien mahtavalla keisarilla ei ollutkaan mitään hienoja kultarihmaisia vaatteita, ei vaikka meille kaikille niin uskoteltiin. Se oli kaikki vain paljasta ja alastonta ahneutta!
Mitä jää jäljelle kun valhe paljastuu? Jäljelle jää totuus ja voiman ja rohkeuden tuntu kaiken sen loputtoman selittelyn ja valehtelun jälkeen, jolla olemme yhdessä koettaneet ihanan vapautemme valhetta ylläpitää. Jäljelle jää myös elävä mieli, josta valheittensa kahleista vapautuneena kumpuaa loputtomasti uusia ihania mahdollisuuksia luoda uutta elämää ja todellisuutta.
Sinäkin jäät jäljelle, se sinun todellinen elävä olentosi, joka on kantanut mielessään ja sielussaan suurta surua ja ahdistusta kaiken sen valheellisen alla, johon olet pakottanut niin itsesi kuin lapsesi ja lapsenlapsesikin uskomaan. Jäljelle jään myös minä, se mikä minä perimmältäni olen, ihminen, elävä ja hengittävä, luova ja laulavainen, kaltaisesi olento, joka laillasi nauttii elämän ihanasta tanssista, sen ihmeellisestä laulusta, joka meistä kaikista kumpuaa. Minä jään jäljelle — elävä olento, joka nauttii kaikkien ilon hedelmien jakamisesta sinun kanssasi, sinun joka olet kaltaiseni, elävä. Me olemme lopultakin yhtä, ja me tiedämme sen.


Klaus Rahikainen on Karkussa Tampereen seudulla asuva kirjailija ja elämäntutkija.