lauantai 17. lokakuuta 2015

Kapitalistit piileksii veroparatiiseissa!

Veroparatiisit ja pitsapoliisit: harmaa talous ja sen torjunta

Tapio Kuosma 16.10.20154 631Veroparatiisit houkuttelevat sijoittajia. Kuva: http://econible.com/
PÄÄMINISTERI Juha Sipilä totesi strategisen hallitusohjelman tiedonantokeskustelussa eduskunnassa 2.6.2015 seuraavasti:
”Euroopan talouden ihmelapsesta on tullut maa, joka on vaarassa joutua liiallisen alijäämän menettelyyn ja Brysselin budjettivalvonnan alle. Haluamme pitää omat asiat omissa käsissämme ja tehdä tarvittavat päätökset itse.
Kansantuotteemme on suunnilleen samalla tasolla kuin kahdeksan vuotta tai politiikan ajanlaskua käyttäen kaksi vaalikautta sitten. Julkisen talouden menot ovat kuitenkin kasvaneet aivan viime aikoihin saakka lähes samaa tahtia kuin vuosituhannen alun vahvan talouskasvun vuosina. Tulojen ja menojen erotus on katettu velanotolla.
Emme voi enää jatkaa tällä tiellä. Jos elvyttäminen velalla oikeasti auttaisi, Suomen talouden pitäisi olla nyt aivan erinomaisessa kunnossa. Olemme ottaneet monta vuotta peräkkäin syömävelkaa seitsemän, kahdeksan miljardia euroa. Silti työttömyys on korkealla ja talouden kasvu hiipunut. Vienti ei vedä. Kilpailukykymme on rapautunut 10–15 prosenttia suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme.”
Pääministeri Sipilän hallituksen tavoitteena on nostaa Suomen talous kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle sekä turvata julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan rahoitus.
Strategisen hallitusohjelmansa avulla hallitus kertoo vievänsä eteenpäin välttämättömiä uudistuksia viidellä painopistealueella. Hallituksen strategiset tavoitteet konkretisoituvat 26:ssa ns. kärkihankkeessa. Lisäksi hallitus toteuttaa eläkeuudistuksen ja SOTE-uudistuksen, karsii kuntien tehtäviä ja velvoitteita sekä uudistaa alue- ja keskushallintoa.
Toimintasuunnitelma hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi julkistettiin 28. syyskuuta 2015. Suunnitelma täsmentää kärkihankkeiden ja tärkeimpien rakenteellisten uudistusten eli reformien aikataulut, toimenpiteet ja rahoituksen.
Hätä keinon keksii
Pääministerin todistuksen mukaan Suomi kyntää suossa. Onneksi hätä ei ole täysin kohtalokas. Eli ”aina löytyy jokin keino”, kuten aikanaan muotoili (näin kerrotaan) jo Eino Leino. Sellaiseksi jipoksi on nyt keksitty ’avopiiras’ (uunissa paistettu, litteä, usein pyöreä leipä, joka on päällystetty tomaateilla tai tomaattikastikkeella, juustolla sekä muilla täytteillä) nimeltä pizza — eli suomalaisittain karkeasti pitsa.
Erityisesti maahanmuuttajat ovat perustaneet pizzerioita ja pizzan hinnalla on kilpailtu: esimerkiksi Oulussa hinnat olivat vuonna 1998 17–25 markan (2,85–4,20 euron) välillä, mutta pizzoja myytiin jopa 8 markalla (1,35 euroa). Tänään anno Domini 2015 jossakin päin Suomea pitsoja kaupitellaan alle kuuden (6) euron.Mannaggia la miseria!
Poliisi käynnistikin maanantaina 12.10.2015 harmaan talouden torjuntakampanjan, jonka aikana viranomaiset tiedottavat kansalaisille harmaan talouden eri muodoista. Ylen välittämän viestin mukaan kansalaisten tulisi ilmoittaa poliisille, jos näköpiiriin ilmaantuu ”alle kuuden euron pizza” (Marcus Ziemann: Poliisi etsii alle kuuden euron pizzoja – ”Vinkkejä kansalaisilta kaivataan”. Yle Uutiset 12.10.2015).
Poliisi pyrkii nyt tavoittamaan nuoria pizzansyöjiä sosiaalisessa mediassa. Pizza ei ole vitsi, vaan ensimmäinen osa poliisin harmaan talouden tehoiskua. ”Talousrikostutkijat Anne ja Jutta” -Facebook-profiilissa kerrottiin, että jatkuvasti huomattavan edullisesti tuotteitaan myyvä ravintola toimii luultavasti laittomasti eikä pitsaa voi myydä koko ajan alle kuuden euron.
Mikäli siis Finlandia nousee nykyisestä EU- ja eurosuosta, lienee siitä ensisijaisesti kiitettävä poliisin innovatiivista valiojoukkoa, so. pizzapoliiseja. Unohtaa ei myöskään sovi niitä pyyteettömiä kansalaisia, jotka poliisin kehotusta noudattaen ilmiantavat vajaan kuuden euron hintaisten avopiiraiden myyjiä.
Ja sitten eräänlaiseen ’ilmiantoon’: Italiassa, pizzan kotimaassa on noin 55 000 lukaalia, joissa tarjoillaan pizzaa. Pizzeriassa pizzan sai vuonna 2013 pöytään tarjoiltuna kolmella (3) eurolla (ks. Enrico Famà: Quanto costa una pizza margherita? Saattaisi näin ollen ajatella, ettei pitsan tarvitsisi maksaa edes täällä Ultima Thulessa kuutta (6) euroa. Vai mitä?
Muuten, ei kai vain ole mahdollista, että poliisin pitsamiesjahdin taustalla häämöttää jonkinlainen rasismi? Pitsanmyyjäthän pakkaavat Finlandiassa olemaan valtaosin maahanmuuttajia. Yhteiskunnassammehan puhutaan jatkuvasti siitä, että maahantulijoiden etuisuuksia tulisi kaventaa. Miksi ihmeessä maahantulija ei sitten saisi myydä pitsaa nälkäiselle kohtuuhintaan?
Harmaan talouden torjunta hyytyy
Maamme laajalevikkisimmässä sanomalehdessä (HS) julkaistiin 15.10.2015 Lasse Kerkelän juttu ”Harmaan talouden torjunta hyytyy, vaikka tutkinta tuo valtiolle tuloja – ’Tässä ei ole mitään järkeä’”. Kirjoituksessa todetaan, että harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan ”nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena”.
Viranomaiset kykenevät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä heikommin ensi vuonna (2016), kun edellisen hallituksen käynnistämä harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy 31.12.2015 ja poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä. Niin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän palkkaamisensa on maksanut. ”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä. Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu”, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) on vahvistanut, ettei hallitus aio käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa.
Suomessa on vuodesta 1996 lähtien ollut yhtäjaksoisesti harmaan talouden torjuntaohjelmia. Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtajan Janne Marttisen mukaan ne ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi ohjata torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä. Ohjelmilla on vähennetty harmaan talouden toimijoiden saamia hyötyjä, kasvatettu kiinnijäämisriskiä ja saatu viranomaisille uusia toimivaltuuksia.
Verotusneuvos Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena: ”Kysymys ei ole vain edellisen hallituksen harmaan talouden torjuntaan myöntämien lisäresurssien leikkaamisesta vaan systemaattisen ja pitkäjänteisen lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämisen katkaisemisesta.”
Hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri on varsin ongelmallinen. Rekisteri saattaa jopa vaikeuttaa rikostutkintaa. Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.
Mistä pitsapoliisi-operaatiossa on kysymys?
Jotkut epäilevät, että sillä on tarkoitettu siirtää huomio yhteiskuntamme todellisista ongelmista marginaalisiin ongelmiin. Toiset katsovat, että on parempi puhua pitsoista kuin hallintarekisteristä ja veroparatiiseista. Ehkäpä senkin vuoksi on nyt tässä kirjoituksessa perusteltua siirtyä avopiiraista todelliseen ongelmaan, globaalitaloutta jäytävään veroparatiisijärjestelmään. Suomen tilanteeseen palataan uudelleen kirjoituksen viimeisessä kappaleessa ”Verokeitaat ja Suomi”.
Veroparatiisit
Raymond Baker, teoksen Kapitalismin akilleen kantapää kirjoittaja, toteaa veronkierrosta ja rahanpesusta, että ne ovat ”rumin luku globaalitaloudellisissa liiketoimissa sitten orjuuden”.
Veroparatiisilla (verokeidas; veroetuvaltio) saatetaan tarkoittaa aluetta, jossa on olematon tai matala verotusaste, alhainen sääntely ja tiukka pankkisalaisuus tai muita salassapitokäytäntöjä. Veroparatiiseihin siirretään rahoja verotuksen välttämiseksi.
Veroturvapaikaksi (tax haven) on määriteltävissä valtio tai alue, joka pyrkii houkuttelemaan liiketoimintaa tarjoamalla poliittisesti vakaat puitteet ja sellaiset rakenteet, jotka helpottavat henkilöiden tai yhteisöjen mahdollisuuksia kiertää toisten oikeudenkäyttöalueiden lakeja ja sääntöjä.
Veroparatiisin keskeinen piirre on tarjota ’turvapaikka’ tai ’pakotie’ niistä velvoitteista, jotka jokaiselle yhteiskunnassa asuvalle ja sen etuisuuksista nauttivalle kuuluvat: veroista, vastuullisesta finanssisääntelystä, rikosoikeudellisesta vastuusta et cetera.
Veroparatiisilla ei ole yksiselitteistä määritelmää, mutta useimmin käytetty määritelmä on OECD:n muotoilema. Sen mukaan veroparatiisi on valtio tai autonominen alue, joka tarjoaa alhaisen tai nollaverotuksen siellä toimiville ulkomaisille tahoille. Lisäksi olennainen veroparatiisien piirre ovat erilaiset salaisuuskäytännöt, jotka viime kädessä tekevät mahdolliseksi rahojen kätkemisen. Tyypillistä on myös, ettei veroparatiiseissa toimivilla yrityksillä yleensä ole paikan päällä todellista liiketoimintaa, vaan ne ovat ainoastaan rekisteröityneet sinne.
Veroparatiiseja on maailmassa tällä hetkellä runsaat seitsemänkymmentä. Osa niistä on pieniä saarivaltioita, kuten Cayman-saaret, Bermuda tai Jersey. Moni veroparatiisi sijaitsee kuitenkin suuressa talouskeskuksessa. Esimerkkejä näistä ovat Lontoo (Lontoon City), New York (Manhattan) ja Singapore. Myös ne tarjoavat ulkomaisille sijoittajille mahdollisuuden käydä kauppaa verovapaasti ja anonyymisti.
Veroturvapaikat (tax havens) Yhdysvaltain kongressin (2007) mukaan. Kuva: Arkyan | Wikimedia Commons
Ensimmäinen veroparatiisin esiaste perustettiin 1800-luvun lopulla New Jerseyn osavaltioon USA:han. Veroparatiiseille tyypillinen pankkisalaisuus kehitettiin kuitenkin vasta 1930-luvun Sveitsissä. Veroparatiisien määrä ja niihin sijoitetut varat kasvoivat tasaisesti 1960-luvulta eteenpäin. Kasvu kiihtyi huomattavasti 1980-luvulla, kun kansainvälisen kaupan, sijoittamisen ja finanssimarkkinoiden sääntelyä purettiin eli dereguloitiin.
Veroparatiiseja on alettu pitää merkittävänä kansainvälisen politiikan ongelmana erityisesti 1990-luvun lopulta lähtien, kun suuret maailmanjärjestöt heräsivät OECD:n johdolla ymmärtämään veroparatiisitalouden mittasuhteet. Veroparatiisien salaisuuslait paitsi mahdollistavat veronkierron, myös helpottavat rahanpesua ja näin kansainvälisen rikollisuuden rahoittamista. Vuoden 2008 rahoitusmarkkinakriisi nosti veroparatiisiongelman laajempaan keskusteluun. Toimet ovat kuitenkin jääneet tähän mennessä puolittaisiksi.
Tärkeimpiä haasteita veroparatiisitalouden torjunnassa ovat muun muassa pankkisalaisuuslakeihin puuttuminen, veroviranomaisten kansainvälisen tiedonvaihdon automatisointi, yhtiöiden maakohtaisen raportointivastuun laajentaminen sekä köyhien maiden verohallintojen vahvistaminen. Kansainvälinen tutkija- ja kampanjajärjestö Tax Justice Network puhuu nykyään veroparatiisien sijaan finanssisalaisuusalueista (financial secrecy jurisdictions). Salaisuuslait tai -käytännöt tekevät veroparatiisin.
Yli 50 prosenttia maailman valuuttavirroista kulkee veroparatiisien kautta. Veroparatiisien ulkopuolisten valtioiden veronmenetykset ovat jättiläismäisiä. Kehitysmaiden on arvioitu menettävän yksinomaan yritysten veropaon vuoksi enemmän kuin mitä ne kehitysapuna saavat.
Veroparatiiseista hyötyvät erityisesti monikansalliset yritykset, varakkaat yksityishenkilöt ja kansainvälinen rikollisuus. Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät eroparatiiseja ohjaamalla muissa valtioissa syntyneitä voittoja veroparatiiseissa toimiviin tytäryhtiöihinsä. Kyseinen menettely takaa voittojen verottoman karttumisen.
Myös yksityishenkilöt sijoittavat rahojaan veroparatiisitileille. Veroparatiisien korkeasta pankkisalaisuudesta johtuen verojen maksaminen jää monessa tapauksessa sijoittajan omantunnon varaan. Korkea pankkisalaisuus hyödyttää tietysti myös kansainvälistä rikollisuutta ja auttaa häivyttämään rikollisen rahan alkuperän.
Vallitseva veroparatiisijärjestelmä on syvästi epäoikeudenmukainen ja estää osaltaan hyvinvointiyhteiskuntien synnyttämisen ja ylläpidon. Veroparatiisijärjestelmää onkin perustellusti verrattu orjuuden kaltaiseen vitsaukseen. Euroopan unionin peruskirjan ylevät periaatteet eivät vastaa rumaa todellisuutta. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan unioni ”pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat (…) täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”.
Todellisuus on jotakin aivan muuta. Euroopan parlamentin julkistamien raporttien mukaan jopa 120 miljoonaa ihmistä uhkaa joko köyhyys tai syrjäytyminen. ”43 miljoonalla eurooppalaisella ei ole joka toinen päivä varaa ateriaan, joka sisältäisi lihaa, kanaa tai kalaa.” Arvioiden mukaan ”[Euroopan] unionissa oli vuosina 2009 ja 2010 jopa 4,1 miljoonaa koditonta”.
Finanssimarkkinoita hallitseva veroparatiisijärjestelmä muodostaa suurimman esteen hyvinvointiyhteiskuntia turvaavan sosiaalisen markkinatalouden toimivuudelle. Vallitsevissa oloissa on vaikeaa uskoa, että maailmaa hallitseva ja muita valtioita valvova supervalta (Yhdysvallat) ryhtyisi vakavasti purkamaan järjestelmää. Euroopan unioni voisi kuitenkin tässäkin asiassa näyttää esimerkkiä. Kantona kaskessa on yksi maailman suurimmista veroparatiiseista eli Lontoon City. Mutta Britanniallakin on Euroopan unionin jäsenenä velvollisuus noudattaa unionin perussopimuksen yleviä periaatteita.
Myös Suomella on parantamisen varaa. Tästä todisteeksi viitattakoon vain harmaan talouden tutkijan ihmettelyyn Suomen verottajan vähäisestä panostuksesta veroparatiisien tutkintaan. ”Olen aika hämmästynyt tästä tilanteesta, koska meillä virallisesti kuitenkin puhutaan siitä, että veroparatiisien torjunta on esimerkiksi hallituksen kärkitavoitteita. Käytännössä näin ei näytä tapahtuvan.” (Markku Hirvonen A-studion haastattelussa 25.3.2013).
Toisaalta ministeritasollakin on kiinnitetty huomiota ongelman vakavuuteen ainakin sanallisesti:”Veroparatiisiyhtiöiden kautta tapahtuva veronkierto on valtaisa globaali ongelma. Välistävetäjät syövät rehellisten veronmaksajien ja yritysten pöydästä, turmelevat markkinoita ja ylläpitävät rikollisuutta.” (asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru 9.4.2013). Veroparatiisiongelma on siis hallitustasollakin tunnistettu ja tunnustettu. Nyt olisikin jo korkea aika ryhtyä sanoista tekoihin.
”Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”
”Erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous, jossa kunnioitetaan perusoikeuksia” on yksi Lissabonin sopimuksessa (Euroopan unionin 1.12.2009 voimaan tullut perussopimus) mainituista päätavoitteista.
Nykyaikana sosiaalista markkinataloutta kannattavien demokraattisten voimien piirissä nähdään, että täysin vapaa markkinatalous johtaa epäsosiaaliseen ja eriarvoiseen yhteiskuntaan. Saavuttaakseen sosiaalisemman markkinatalouden julkisen sektorin tehtävänä on ohjata, täydentää ja ”sosiaalistaa” markkinataloutta. Hyvinvointivaltion tulee muun muassa taata riittävät koulutusinvestoinnit, sosiaalivakuutuksen ja sosiaaliturvan haavoittuvissa elämänvaiheissa, kuten vanhuuden, vammautumisen, työttömyyden ja sairauden ajanjaksoina. Samoin yhteiskunnan on julkisin varoin vastattava terveydenhuollosta ja hyvinvointipalveluiden luomisesta. Tuloksena on vapaata markkinataloutta sosiaalisempi talousjärjestelmä ja tulonjako.
Markkinoita ohjaamalla voidaan yksityisen rajahyödyn lisäksi ottaa taloudellisissa valinnoissa huomioon yhteiskunnan kokonaishyöty. Sosiaalista tasavertaisuutta edistävien julkishyödykkeiden tuotanto voidaan arvottaa markkinoita korkeammin sekä ehkäistä tuotannontekijöiden, kuten työvoiman ja luonnon, hyödyntämistä alihintaan. Sosiaalista markkinataloutta toteuttava hyvinvointiyhteiskunta yhdistää toiminnassaan talouden kasvun ja työllisyyden tavoitteet sekä työväenliikkeen perinteiset sosiaaliset tavoitteet, kuten työvoiman korkean suojan työmarkkinoilla, laajat hyvinvointipalvelut sekä yhteiskunnan korkean solidaarisuuden asteen.
Hyvinvointivaltio (sosiaalivaltio) on valtio, jossa valtiolle on annettu keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Suomessa sosiaaliset oikeudet on kirjattu perustuslain 19. pykälään (oikeus sosiaaliturvaan). Mainitussa lainkohdassa säädetään seuraavaa:
”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon” (1 momentti). ”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella” (2 momentti). ”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu” (3 momentti). ”Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä” (4 momentti).
Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa päävastuu kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa on valtiolla. Hyvinvointivaltion etujen piiriin kuuluvat kaikki kansalaiset tasapuolisesti, ja järjestelmän painopiste on tulonsiirroissa.
On selvää, että moitteettomasti toimiakseen sosiaalinen markkinatalous ja hyvinvointivaltio edellyttävät kansalaistensa (yksittäiset luonnolliset henkilöt ja erilaiset juridiset henkilöt) suorittavan valtiolle voimassa olevan verolainsäädännön edellyttämät verot vilpittömästi ilman veropetoksia ja veronkiertoa tai kohtuutonta verokikkailua. Yhtä selvää on, että verojen välttämiseksi luotu veroparatiisijärjestelmä ei ole oikeudenmukaisen verotuksen kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Se ei myöskään ole omiaan ylläpitämään sosiaalista markkinataloutta ja hyvinvointivaltiota.
Historian suurin paljastus veroparatiiseista
Huhtikuussa 2013 kansainvälisen tutkivan journalismin järjestö (International Consortium of Investigative Journalists, ICIJ) paljasti 3.4.2013 kymmenien tuhansien veroparatiisiin varojaan siirtäneiden nimet. Järjestö oli saanut käsiinsä 2,5 miljoonaa tiedostoa veroparatiisista. ICIJ:n paljastuksesta käy ilmi yli 120 000 offshore-yhtiötä ja -rahastoa. Paljastus perustui ICIJ:n saamiin 2,5 miljoonaan salaiseen asiakirjaan.
Vuoto sisältää muun muassa sähköposteja, yritysten sisäisiä asiakirjoja ja tilinpäätöstietoja. Vuodettuja asiakirjoja on kaikkiaan 260 gigatavun verran. Näin laskettuna se on 160 kertaa suurempi kuin WikiLeaksin vuonna 2010 julkistama USA:n diplomaattisähkeiden vuoto.
Asiakirjoista käy ilmi, että veroparatiiseissa toimivat niin Wall Streetin keinottelijat, kansainväliset asekauppiaat kuin venäläiset miljardööritkin — sekä aivan tavalliset yritykset.
ICIJ oli saanut asiakirjat kahdesta suuresta veroparatiisipalveluja myyvästä yhtiöstä. Commonwealth Trust Network toimii Brittiläisillä Neitsytsaarilla Karibialla, kun taas Portcullis Trust Net -yhtiön kotipaikka on Singaporessa.
Brittiläiset Neitsytsaaret on Karibianmerellä sijaitseva pieni saarivaltio, jonka verolakien mukaan sijoittajien henkilöllisyyttä ei paljasteta ja veroaste on äärimmäisen matala.
ICIJ:n tietojen mukaan 170 maan kansalaiset ovat sijoittaneet rahaansa Brittiläisille Neitsytsaarille. Heidän joukossaan on itäeurooppalaisia ja indonesialaisia miljardöörejä, kansainvälisiä asekauppiaita, Wall Streetin suursijoittajia, mutta myös monia keskiluokkaisia perheitä eri puolilta maailmaa.
Veroparatiiseista tehtyjen tutkimusten mukaan ne pitävät hallussaan 21–32 tuhannen miljardin dollarin omaisuusmassaa. Tämä vastaa USA:n ja Japanin yhteenlaskettua kansantaloutta.
Kreikkalaisilla on tukuittain yrityksiä Brittiläisten Neitsytsaarten tapaisissa veroparatiiseissa. ICIJ:n mukaan veroparatiiseissa yrityksiä omistavat kreikkalaiset ovat vain harvoin noudattaneet lakia ja ilmoittaneet omistuksensa verottajalle. ICIJ:n tutkimista 107:stä kreikkalaisten ulkomailla omistamasta yrityksestä ainoastaan neljästä on tehty verottajalle ilmoitus.
Parin viimeksi kuluneen vuoden aikana valtion verotulot kreikkalaisista ulkomailla toimivista yrityksistä ovat pudonneet 3,4 miljoonasta eurosta 345 000 euroon. Kreikkalaiset asunnonomistajat ovat käyttäneet ulkomaisia offshore-yrityksiä välttääkseen veroja. Yritykset ovat käyttäneet niitä piilottaakseen voittojaan ja poliitikot rikastuakseen laittomin keinoin.
HSBC-pankin tilinomistajien talletukset maittain (2015). Lähde: Kansainvälisen tutkivan journalismin järjestö | Martin GrandjeanMaailmanvalta finanssivallan haltijoiden käsissä
Vielä 1900-luvulla kolonialistit ja imperialistit ylläpitivät maailmanvaltaansa huomattavassa määrin aseiden avulla. Sen sijaan 2000-luvulla maailmanvalta on yhä kasvavassa mitassa finanssivallan haltijoiden käsissä. Valtioiden, yhteiskuntien ja kansantalouden kehityskulkuja ja ihmisten kohtaloita määräävätkin nimenomaan finanssivallan haltijat, joita niin kutsuttu demokraattinen oikeusvaltio poliittisine eliitteineen, armeijoineen ja tiedustelupalveluineen on alistettu palvelemaan. Pohjimmiltaan on kysymys plutokratiasta, so. valtiomuodosta, jossa valtion vallankäyttö on keskittynyt rikkaimmalle kansanosalle. Tässä järjestelmässä veroparatiiseilla on keskeinen asema.
Nykyisessä globaalissa plutokratiassa ensiviulua soittavat maailman ainoa supervalta USA ja entinen siirtomaavalta Britannia. (Brittiläinen imperiumi on nimitys, jota käytetään Ison-Britannia siirtomaavallasta. Imperiumi alkoi syntyä 1600-luvulla ja oli laajimmillaan vuoden 1900 tienoilla, jolloin siihen kuului neljäsosa ihmiskunnasta. Se oli myös pinta-alaltaan maailman suurin imperiumi koko ihmiskunnan historiassa.)
Ei ole ihme, että IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) päätyi vuonna 2007 kutsumaan Britanniaa veroparatiisiksi. Brittiläisen veroparatiisijärjestelmän ytimessä on varsinainen veroparatiisisaariston keskus Lontoon City (City of London). Lontoon City on Lontoon keskustan käsittävä hallintoalue Suur-Lontoon kreivikunnassa. Tämän etuoikeutetun hallintoalueen täsmällisempi nimitys on City of London Corporation (Lontoon Cityn kunnallinen korporaatio, virallinen nimi: Mayor and Commonalty and Citizens of the City of London).
Lontoon Cityä keskuspaikkanaan pitävä monikerroksinen verkosto on maailman veroparatiisiryppäistä tärkein. Siihen lukeutuu noin puolet maailman salaisuusvaltioista. Sisärenkaan Jersey, Guernsey ja Mansaari ovat paljolti Britannian hallinnassa ja vastaanottavat emämaasta runsaasti tukea. Ne ovat kuitenkin riittävän itsenäisiä, jotta Britannia voi pestä kätensä väärinkäytöksistä valitettaessa. Brittiläisen veroparatiisijärjestelmän seuraavan kerroksen 14 merentakaista erillisaluetta (esimerkiksi Bermuda, Brittiläiset Neitsytsaaret, Caymansaaret, Gibraltar sekä Turks- ja Caicossaaret) ovat muodollisesti britti-imperiumin viimeisiä linnakkeita. (Caymansaaret on maailman viidenneksi suurin finanssikeskus.) Britannialaisen verokeidas-hämähäkinseitin uloimmalta renkaalta löytyvät muun ohella Bahama, Dubai, Hongkong, Irlanti ja Singapore, joilla on Lontoon Cityyn vahvat siteet. Näiden lisäksi tulee joukko pienempiä veroparatiiseja (kuten vaikkapa Vanuatu).
”Vieraile Lontoon Cityssä — maailman veroparatiisipääkaupungissa.” Veronkiertoa vastaan kampanjoivan The Rules -järjestön juliste.
USA:n hallitus kamppaili veroparatiiseja vastaan aina 1980-luvun alkuun asti, kunnes presidentti Ronald Reaganin hallinto käänsi liittovaltion suhtautumisen päinvastaiseksi. Sen seurauksena Manhattanin saaresta New Yorkin kaupungin keskellä on tullut maailman suurin yksittäinen veroparatiisi.
Yhdysvaltalaisessa verokeidasjärjestelmässä on kolme kerrosta: liittovaltion taso ja osavaltiotaso (esimerkiksi Delaware, Florida, Nevada ja Wyoming) sekä pienten ulkomaisten satelliittien verkosto (esimerkiksi Marshallinsaaret, Panama ja USA:n Neitsytsaaret). Eurooppalaisia verokeitaita ovat muun ohella Alankomaat, Andorra, Belgia, Itävalta, Liechtenstein, Luxemburg, Monaco ja Sveitsi.
Veroparatiisijärjestelmä on monien valtaverkostojen seitti, jota hallitsevat maailman johtavien valtioiden (etunenässä USA ja Britannia) valtaeliitit. Muun muassa juuri tämän vuoksi Britannia on säilyttänyt oman valuuttansa (Englannin punta) ja neuvotellut Euroopan unionissa monista etuoikeuksistaan. Eri verkostot kytkeytyvät vahvasti toisiinsa. Vauraat yhdysvaltalaiset käyttävät Britannian verokeidasverkostoa laajasti hyväkseen.
Eräs (nyttemmin kuuluisa) nuori ekonomisti sai vuonna 1966 työpaikkansa (Chase Manhattan -pankin päämaja New Yorkissa) hississä Washingtonissa laaditun muistion entiseltä USA:n ulkoministeriön virkamieheltä. Muistion viesti oli selvä: ”USA:sta tuli muokata veroparatiisi. Jos teemme Amerikasta maailman rikolliskeskuksen, kaikki (…) rahat tulevat tänne. Näin voimme rahoittaa Vietnamin sodankin.” Noin siis USA:ssa jo 1960-luvulla.
Vuoteen 2005 mennessä yhdysvaltalaispankeille oli annettu oikeus ottaa vastaan ulkomailla tehdyillä rikoksilla tienattua rahaa. Sama pelin henki on jatkunut myös 2000-luvun toisella vuosikymmenellä.
Rikkaiden OECD-valtioiden hallitukset ovat vakuutelleet kansalaisilleen, että verokeitaita (salaisuusvaltiot) on toden teolla suitsittu. Todellisuudessa OECD:n jäsenvaltiot, varsinkin USA ja Britannia, suojelevat offshore-systeemiä. Salaisuusvaltiot käsittelevät yhä edelleen suunnattomia määriä laitonta rahaa. Onkin perusteltua väittää, että veroparatiisijärjestelmä elää ja voi hyvin myös 2000-luvun toisella vuosikymmenellä.
Maailman kansalaiset elävät anno Domini 2015 maailman finanssieliittien hallitsemina ja veroparatiisien ympäröiminä. Yli 50 prosenttia maailmankaupasta ja pankkivarallisuudesta kulkee veroparatiisien kautta. Niiden kautta kulkee myös kolmannes monikansallisten yritysten suorista sijoituksista.
Noin 85 prosenttia kansainvälisestä pankkitoiminnasta ja joukkovelkakirjojen liikkeellelaskusta tapahtuu niin kutsutuilla euromarkkinoilla, jotka muodostavat eräänlaisen valtioiden ulkopuolisen offshore-alueen.
IMF arvioi vuonna 2010, että yksinomaan pienten saarivaltioiden finanssikeskuksissa oli varallisuutta vähintään 18 biljoonan (18 000 000 000 000) dollarin edestä. Mainittu summa vastasi noin kolmannesta koko maailman bruttokansantuotteesta. USA:n hallituksen tilitoimisto GAO (Government Accountability Office) ilmoitti vuonna 2008, että 83:lla USA:n 100 suurimmasta yrityksestä oli tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Vuonna 2009 kansainvälinen Tax Justice Network’in (TJN) asiantuntijaverkosto havaitsi, että 99 Euroopan 100:sta suurimmasta yhtiöstä käytti offshore-tytäryhtiöitä. Jokaisessa maassa suurimmaksi veroparatiisien käyttäjäksi osoittautui pankki.
Kaikki veroparatiisit tarjoavat mahdollisuuden salailuun ja asioiden pimittämiseen. Ne ovat yleensä vastahakoisia vaihtamaan tietoja toisten valtioiden kanssa. Toinen tyypillinen veroparatiisien ominaisuus on matala verotus tai jopa nollaverotus. Salaisuusvaltio (verokeidas) on tunnistettavissa myös siitä tosiseikasta, että valtion finanssisektori on erityisen suuri verrattuna paikalliseen talouteen. Juuri tämän vuoksi IMF päätyi kutsumaan Britanniaa veroparatiisiksi.
Veroparatiisien mainostetaan tarjoavan ihmisille tervetulleen ’pakopaikan’. Juuri niin ne tekevätkin, tosin eivät kaikille tasapuolisesti. Verokeidassysteemi on varakkaitten ja vaikutusvaltaisten eliittien projekti, jonka avulla ne kykenevät poimimaan yhteiskunnan tarjoamat edut ilmaiseksi. Veroparatiisien liiketoiminnassa on perimmälti kysymys rajat ylittävän rahan ’paperijalanjäljen’ manipuloimisesta. Menetelmänä on verokeidastemppu nimeltä siirtohinnoittelu (siirtohintojen vääristely).
Siirtohinnoilla tarkoitetaan hintoja, joita ylikansalliset yhtiöt käyttävät tytäryhtiöidensä välisessä kaupassa. Kun esimerkiksi matkapuhelimia Intiassa valmistava tytäryhtiö lähettää valmiin tuotteen eurooppalaiselle tytäryhtiölle, tuotteelle tarvitaan hinta. Tätä hintaa kutsutaan siirtohinnaksi.
Kaikille yhtiön sisällä tytäryhtiöstä toiseen myytäville tuotteille ja palveluille täytyy määritellä siirtohinta. Siirtohinnoitteluohjeista vastaa OECD. Sen mukaan tytäryhtiöiden tulisi käydä kauppaa samoilla ehdoilla kuin jos ne olisivat toisistaan riippumattomia yrityksiä. Toisin sanoen kaupassa pitäisi käyttää maailmanmarkkinahintoja. Maailmanmarkkinahinnan määrittely on kuitenkin usein hankalaa. Tuotteita ja palveluita voidaan myydä eri hinnoilla eri maissa.
Jo yli puolet maailmankaupasta käydään nykyään ylikansallisten yhtiöiden sisällä. Tämän vuoksi siirtohintojen määrittelyllä vaikutetaan ratkaisevasti siihen, mihin valtioon yhtiöt maksavat veroja ja miten paljon niitä maksetaan. Jos yhtiö myy tuotteitaan normaalia halvemmalla, sen voitot pienenevät, jos taas kalliimmalla, sen voitot kasvavat.
Siirtohintojen määrittelyn vaikeuden vuoksi siirtohintojen vääristelystä onkin tullut ylikansallisille yhtiöille merkittävä keino välttyä veronmaksulta. Voitot tehdään matalan verotuksen maissa, ja korkean verotuksen maissa sijaitsevat tytäryhtiöt taas tekevät tappiota. Ongelma on erityisen paha maissa, joissa verohallinnon resurssit valvoa yrityksiä ovat usein heikot. Siirtohintojen oikeellisuuden valvominen on kuitenkin hyvin työlästä myös siksi, että tietoja ei ole aina saatavilla ja lait ja säädökset jättävät tilaa tulkinnalle.
Lontoon City — veroparatiisien kruunaamaton kuningatar
Lontoon City on Lontoon keskustan käsittävä hallintoalue Suur-Lontoon kreivikunnassa. Tämän etuoikeutetun hallintoalueen täsmällisempi nimitys on City of London Corporation.
Lontoon City. Kuva: Mewiki | Wikimedia Commons
Lontoon kaupunkiasutus kasvoi alun perin Lontoon Cityn ja viereisen Westminsterin ympärille, jotka molemmat ovat nykyisin Lontoon kaupunginosia Thamesin pohjoispuolella. Pinta-alaltaan City on 2,6 neliökilometrin suuruinen; siksi se tunnetaankin myös nimellä The Square Mile (neliömaili). Neliömaili-termiä käytetään usein metonymiana (nimityksenvaihto) Britannian finanssipalvelutoimialalle, joka sai historiallisesti alkunsa näiltä alueilta. Lontoon Cityn asukasluku on 8600 ja asukastiheys 2996 asukasta neliökilometriä kohden. Lontoon Cityssä työskentelee päivittäin noin 300 000 henkilöä.
Lontoon Cityn hallintoa kutsutaan virallisesti nimellä Mayor and Commonalty and Citizens of the City of London, mutta myös nimellä The Corporation of London. Lontoon City jakautuu 25 äänestysalueeseen (Ward), joista jokainen valitsee edustajikseen yhden oltermannin (Alderman) sekä 2–10 valtuutettua (Commoner). Vaalit järjestetään neljän vuoden välein ja valitut edustajat ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Vaalissa äänioikeutettuja ovat paitsi Cityn asukkaat, myös siellä toimivat yritykset. Yrityksillä on noin 32 000 ääntä, kun taas asukkaiden äänimäärä jää alle kymmenen tuhannen.
Valtuutetut muodostavat valtuuston (The Court of Common Council), joka on Lontoon Cityn korkein päätöksentekoelin. Oltermannit puolestaan muodostavat The Court of Aldermen -nimisen elimen, jonka tehtävät ovat jääneet varsin vähäisiksi. Oltermannit toimivat rauhantuomareina sekä erilaisten yleishyödyllisten yhteisöjen hallintoelimissä.
Lontoon Cityn johdossa on pormestari (Lord Mayor of London); tämä vuonna 1189 perustettu virka on eri virka kuin (Britannian pääkaupungin) Lontoon pormestarin (Mayor of London) virka. Ison-Britannian 66:sta citystä vain 30:llä on päämiehenään Lord Mayor. Pormestari valitaan vaaleilla syys-lokakuun vaihteessa vuodeksi kerrallaan. Ehdolle voivat asettua kaikki oltermannit, jotka ovat toimineet myös Cityn sheriffeinä, mutta eivät vielä ole olleet pormestarina. Marraskuussa pormestari esittää kuningattarelle uskollisuudenvalansa korkeimman oikeuden tuomarien läsnä ollessa. Ison-Britannian parlamentissa on ollut vuodesta 1579 näkyvällä paikalla Lontoon Cityn oma Remembrancer (muistuttaja), jonka tehtävänä oli alun perin muistuttaa hallitsijalle, että hän oli velassa Lontoon Citylle.
Lontoon Cityä on hallittu erillisenä vuodesta 886 lähtien, jolloin Alfred Suuri nimitti poikansa Lontoon kuvernööriksi. Cityn rajat määritti kaupungin muuri, joka nyttemmin on purettu. Vuonna 1132 Lontoolle annettiin kaupunginoikeudet ja vuonna 1141 sen väki katsottiin yhdeksi yhteisöksi, jota hallitsemaan tuli Corporation of London. Lontoon City on palanut maan tasalle vuosina 1212 ja 1666.
Lontoon Cityn asukasluku on laskenut tasaisesti. Vielä vuonna 1700 siellä asui 208 000 asukasta, joista 139 000 kaupunginmuurien sisäpuolella. Asuintalot purettiin kuitenkin konttorirakennusten tieltä. Nykyisin Lontoon Cityyn noin neliömailin alueelle sijoittuneet finanssisektorin yritykset tuottavat kuudenneksen Britannian bruttokansantuotteesta. Lontoon City nousikin vuonna 2007 ohi New Yorkin Wall Streetin maailman johtavaksi kansainväliseksi finanssikeskukseksi.
Verokeitaat ja Suomi
Valvonnan vähäisyys ja välinpitämättömyys sekä sijoitustoiminnan nimettömyys ovat eräiden tarkkailijoiden mielestä tehneet Suomestakin veroparatiisin. Harmaata taloutta tutkivien viranomaisten resursseista on säästetty jatkuvasti. Talousrikolliset on käytännössä vapautettu vastuusta. Rikosprosessiin joutumisen riski on pieni ja käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkät. Lainrikkomuksista on selvitty sakoilla tai ehdollisella vankeustuomiolla.
Harmaan talouden vastaisen kamppailun asiantuntijat ovat päätyneet 10–14 miljardia euron salattuihin tuloihin vuositasolla. Siitä on aiheutunut kansantaloudelle 5–5,5 miljardin euron arvonlisäveromenetykset. Tosin vieläkin suurempia lukuja on esitetty. Harmaan talouden tutkija Friedrich Schneider on arvioinut, että Suomessa laittoman liiketoiminnan suuruus on 13–18 prosenttia bruttokansantuotteesta eli 24–32 miljardia euroa.
Monella Suomessa toimivalla suuryrityksellä on kytköksiä verokeitaisiin. Suomalaisista suuryhtiöistä ainakin Nokia, Wärtsilä, Nautor, Outokumpu, Kemira, Kone, Metsä-Botnia ja Stora Enso ovat perustaneet tytäryhtiöitä veroparatiiseihin. Monet kansainväliset suuryhtiöt toimivat Suomessa veroparatiisiin perustetun yhtiön kautta. Tällaisia ovat esimerkiksi kulutustavarajätti Procter & Gamble, rekrytointiyritys Mercuri-Urval ja maailman suurin kaivosyhtiö BHP Billiton.
Monen kansainvälisen Suomessa toimivan suuryhtiön ylin emoyhtiö toimii veroparatiisissa. Suomea lähin veroparatiisi löytyy Ahvenanmaalta. Ahvenanmaalta Euroopan unionin maihin kuljetettavat tuotteet on vapautettu arvonlisäverosta. Vapautus on koskenut alle 22 euron arvoisia kuljetuksia, minkä vuoksi esimerkiksi lehtiyhtiöt ovat hoitaneet postituksiaan Ahvenanmaalla.
Muun ohella seuraavilla suomalaisilla yhtiöillä on kytköksiä OECD:n veroparatiiseiksi luokiteltuihin maihin: Nokia (Filippiinit), Wärtsilä (Caymansaaret ja Bermuda), Outokumpu (Bermuda), Kemira (Uruguay), Kone (Panama), Nautor (Monaco), Metsä-Botnia (Uruguay) ja Stora Enso (Caymansaaret).
Oma lukunsa on kansainväliseen sijoitustoimintaan sisältyvä harmaa talous, jossa esimerkiksi pimitetään ulkomailta saatuja pääomatuloja. Suomen kansalainen voi sijoittaa ulkomaiseen kohteeseen ja jättää tuotot ilmoittamatta tai sijoittaa suomalaisiin arvopapereihin ulkomaisen välikäden kautta ja jättää osingot ja myyntivoitot ilmoittamatta. Suomen pankin tilastojen mukaan vuonna 2008 sijoitustuotot olivat todellisuudessa 83 miljoonaa euroa suuremmat kuin verottajalle ilmoitetut.
Nalle-setä on nyt hyvin, hyvin vihainen. Kuva: Tuomas Ikonen
Myös pörssikauppaa siirtyy jatkuvasti ulkomaisten etävälittäjien käsiin. Tällöin se ei ole ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Kysymys ei ole pikku summista. Verovalvonnan ulkopuolelle jäänee vuositasolla satoja miljoonia euroja.
Sijoitusvakuutukset ovat yksi osa veroparatiisitoimintaa. Suomalaiset ovat sijoittaneet viimeisen 12 vuoden aikana 1,5 miljardia euroa salkkuvakuutuksiin. Menettely on sinänsä laillista, mutta varat ovat hallintarekisterissä ja tulot verovalvonnan ulkopuolella.
Euroopan unionin säätämä säästödirektiivi ei ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Suomalaissijoituksia on kadonnut esimerkiksi Sveitsistä 182 miljoonan euron edestä vuosina 2007–2008. Kaiken kaikkiaan suomalaisten kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä harmaa talous pyörii vähintään 700 miljoonan euron tasolla vuodessa.
Arvopaperiomistuksen nimettömyys aiheuttaa mittavia veromenetyksiä sekä Suomelle että muille valtioille. Suomen hallintarekisterissä olevista osakkeista maksetaan vuosittain 2,5–4,5 miljardia euroa osinkoja tuntemattomille saajille. Osinkoja ohjataan keinotekoisilla järjestelyillä valtioihin, joiden kanssa Suomi on solminut osinkojen verottomuutta tai pientä veroprosenttia edellyttävän verosopimuksen. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Alankomaat, Britannia ja USA. Suomalaiselle yhteiskunnalle koituu lähdeverotappiota jopa 600 miljoonaa euroa vuodessa.
Kaikesta päätellen harmaan talouden torjuntaan pitäisi — ja valtiontalouden näkökulmasta kannattaisi — kiinnittää huomattavasti nykyistä enemmän huomiota. Jostain syystä tähän vain ei näytä olevan halukkuutta, vaan työhön käytettäviä voimavaroja päin vastoin vähennetään. Mikä tähän voisi olla syynä?
Vuoden 2011 kesällä Voima-lehdelle vuodettiin harmaan talouden työryhmän pohjapaperi, josta ilmeni, että kokoomus ja RKP jarruttivat kevään 2011 hallitusneuvotteluissa harmaan talouden valvontaa ja ehkäisyä. RKP esimerkikiksi vastusti viranomaisrekistereiden jakamista kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön. ”Se olisi toiminut aivan liian tehokkaasti harmaata taloutta vastaan”, Markku Hirvonen kommentoi tuolloin lehdelle. Syynä RKP:n linjauksille Hirvonen näki puolueen taustavaikuttajiin kuuluvat suursijoittajat.
Hirvosen mukaan harmaan talouden kitkemistä on jarrutettu jo vuosien ajan. Vuoden 2010 marraskuussa häntotesi, että vastahankaan on asettunut myös Elinkeinoelämän keskusliitto. ”Ei ole yllätys, että myös Finanssialan keskusliitto pitää esittämiämme tutkimustuloksia provokatiivisina, ylimitoitettuina ja virheellisinä. Onhan harmaa talous liiton keskeistä ydintoimintaa”, Hirvonen linjasi.
Harmaassa taloudessa pyörivät niin suuret summat, että sitä suitsittaessa astutaan vääjäämättä myös isoille varpaille.
Lähteitä
Tapio Kuosma.
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)