Juho Tapio PIIKKI Haavisto

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Historiasarjan 143. osa (1941)
 
 
Hyökkääjät tavoittelivat Ukrainan rikkauksia ja Kaspianmeren öljyä

Ukrainan nopea valtaus oli saksalaisten tavoite sieltä saatavan viljan, kivihiilen, malmin ja orjatyön vuoksi. Lisäksi Ukrainasta avautui tie Kaspianmeren öljykentille. Heti Saksan hyökkäystä seuraavina päivinä lounaisrintamalla Lvov - Sokal - alueella neuvostojoukot (5. armeija, 6. armeija ja 26. armeija) kävivät ankaria rajataisteluja, joissa käytettiin mekanisoituja osastoja sekä ilmavoimia, kulutettiin vihollista ja torjuttiin saksalaisten nopea eteneminen Kiovaan. Wehrmacht veti alueelle uusia reservejä eikä vihollista kyetty torjumaan. Kesä-heinäkuun vaihteessa puolustustaisteluja käytiin Brody - Dubnon alueella. Etelärintamalla hyökkäsivät saksalaisromanialaiset joukot pääsuuntanaan Mogilev - Podolski - Žmerinka.

Ensimmäisen kuuden vuorokauden aikana käytiin raskaita taisteluja ja saksalaiset etenivät 60 km. Pohjoisempana samaan aikaan saksalaiset mursivat neuvostojoukkojen puolustuksen Rovnon – Dubnon - Kremenetsin alueella jatkaen kohti Kiovaa. Saksalaiset lähestyivät nyt Novograd - Volynskin linnoitettua aluetta. Kärsien suuria menetyksiä niiden eteneminen katkaistiin kolmen päivän ajaksi. Ne ryhmittivät joukkonsa Novograd - Volynskin eteläpuolella uudelleen suunnaten hyökkäyksensä Berditševiin ja Žitomiriin, jotka vallattiin 9.7. mennessä. 

Tämä sekä saksalaisromanialaisten joukkojen hyökkäys Mogilev - Podolskin suunnasta lisäsi lounaisrintaman 12., 26. ja 6. armeijan saarrostusuhkaa, kun ne olivat vetäytymässä taistellen itään. Lounaisrintaman johto järjesti 9.7. vastaiskun Berditševiin. Pohjoisesta järjesti 5. armeija vastaiskuja Berditševiin ja pohjoisesta Korostenin linnoitetulta alueelta iskettiin vihollisen panssarivoimia vastaan. Taistelut alueella jatkuivat 16.7. saakka. Saksalaiset joutuivat keskeyttämään hyökkäyksensä ja lounaisrintaman johto saattoi vetää 6. ja 2. armeijan pois saarrostusvaarasta.

Tilanne pahenee Kiovan ja etelän suunnalla

Vastarinta Kiovan linnoitetulla alueella (Koronsten – Novograg - Volynski) pakotti saksalaiset kääntämään hyökkäyssuuntansa etelään ja he pyrkivät koukkaamaan perääntyvien 6. ja 12. armeijan selustaan. Vihollisen saksalaisromanialainen ryhmittymä käänsi hyökkäyssuuntaansa myös etelämmäksi Dnepropetrovskin ja Zaporožjen suuntaan ja 2.8. saksalaisten onnistui Umanin seudulla saartaa 6. ja 12. armeijat. Etelämpänä 9. armeija kävi taistelua osittain saarrettuna ja osa siitä pääsi vetäytymään Ingulets-joen taakse. Vihollinen oli päässyt Dneprille sekä Dnepropetrovskin, Zaporožjen ja Odessan tuntumaan.

Saksalaiset muuttavat taistelutaktiikkaansa

Smolenskin tapahtumien johdosta saksalaiset muuttivat taktiikkaansa. Saksalaisille annettiin 30.7. käsky asettua puolustukseen. Tämän jälkeen saksalaisten keskustan armeijaryhmä siirsi 2. panssariryhmän ja 2. armeijan etelään. Yleisesikunta (päällikkö Žukov) käsitteli huolellisesti tilannetta päätyen esittämään ylipäällikölle (Stalin) 29.7. arvion: ”Smolenskissa kärsittyjen menetysten johdosta hitleriläiset eivät tällä hetkellä kykene jatkamaan hyökkäystään Moskovaan. Ilman lisävoimia he eivät myöskään voi jatkaa hyökkäystä Leningradin valtaamiseksi ja yhtyäkseen suomalaisiin. Puna-armeijan heikoin kohta on keskusrintama Gomelin - Unetsan suunta, jota suojaavat armeijamme ovat heikkoja ja saksalaiset voivat iskeä tätä kautta lounaisen rintaman selustaan. Vihollinen jatkaa hyökkäystään Moskovaan heti kun he saavat heikennettyä voimiamme keskus- ja lounaisrintamalla ja siirrettyä lisävoimia Leningradin seudulle”.
Stalinin kysymykseen ”mitä ehdotatte?” Žukov esitti yleisesikunnan näkemyksen: ”Tulee lujittaa keskusrintamaa ja siirtää sinne kolme tykistöllä vahvennettua armeijaa, yksi länsirintamalta, toinen lounaisrintamalta ja kolmas päämajan reservistä. Vastaavasti Kaukoidästä tulee siirtää kahdeksan taistelukykyistä divisioonaa Moskovan puolustukseen. Lounaisrintaman joukkoja uhkaavan katastrofin poistamiseksi ne tulee vetää kaikki Dneprin taakse ja myös Kiova joudutaan jättämään. Keski- ja lounaisrintaman yhtymäkohtaa tulee lujittaa viidellä vahvistetulla divisioonalla. Lisäksi länsirintamalla on järjestettävä vastaisku Jelnan ulkoneman hävittämiseksi, ettei sitä voi käyttää sillanpääasemana Moskovaa vastaan.
 
Voitto Jelnassa osoitus oli Puna-armeijan taistelutaidosta

Oli ensimmäinen kerta, kun otettiin esiin kysymys ryhmittää lounaisrintaman joukot Dneprin taakse ja luopua Kiovasta. Tätä ei ylijohdon päämaja hyväksynyt. Pikaisen neuvottelun jälkeen Žukov vapautettiin yleisesikunnan päällikön tehtävistä ja hänen tilalleen nimitettiin Šapošnikov. Perusteluissaan Žukov oli maininnut välttämättömyydestä tuhota Jelnan ulkonema. Ylijohto nimitti Žukovin reservirintaman komentajaksi ja keskeiseksi tehtäväksi määriteltiin Jelnan ulkoneman tuhoaminen. 

Tämä muodostui sodan alkuvaiheen yhdeksi merkittävimmäksi taisteluksi. Perehdyttyään rintaman tilanteeseen Žukov siirtyi välittömästi tykistökenraali L.A. Govorovin kanssa Jelnan alueella toimivan 24. armeijan esikuntaan, jossa tapasivat armeijan komentajan K.I. Rakutinin. Seuraavien päivien maastotiedustelu osoitti saksalaisten kaivautuneen lujaan puolustukseen. Lisäksi Puna-armeijan omalla tykistöllä ei ollut täyttä varmuutta vihollisen tulipesäkkeiden sijainnista. Samalla selvisi, että 24. armeijan voimat vastaiskun suorittamiseen olivat riittämättömät.

Elokuun puoliväliin mennessä huolto, maastotiedustelut, vankien kuulustelut yms. oli tehty. Keskitettiin kolme uutta divisioonaa ja tykistöä. Hyökkäys alkoi 24.8. ja taisteluun lähetettiin kaikki lento- ja panssarivoimat sekä tykistö ja raketinheittimet. Raskasta taistelua käytiin yötä päivää ja vihollinen vastasi tykistön ja kranaatinheitinten tulella. Mutta vähitellen näkyi, miten vihollisen voimat alkoivat ehtyä ja Jelnan ulkoneman pullonkaula kävi yhä ahtaammaksi. Yön pimeydessä saksalaiset pakenivat hyvin kapeasta ulkonemasta ja Jelna vallattiin 6.9.. Tämä taistelu oli osoitus siitä, millaista tuhoa hyvin johdetut neuvostojoukot kykenivät viholliselle aiheuttamaan. Taistelujen kuluessa tuhottiin viisi divisioonaa ja vihollinen menetti 45 000 sotilasta. Monissa saksalaisten joukko-osastoissa ei ollut lainkaan jäljellä kranaatinheittimiä ja tykistöä. Raketinheitinten (Katjuša t. ”Stalinin urut”) tarkan tulen alla olivat vihollisen puolustuslaitteet tuhoutuneet kokonaan.

Vihollinen tavoittelee voittoa ensin Ukrainassa

Saksan toiminnan painopiste siirtyi etelään ja pahensi tilannetta Ukrainassa. Ylijohdon päämaja pyrki elokuussa vakiinnuttamaan rintaman Dneprin länsirannan taakse luomalla sinne uuden puolustuslinjan Herson - Krivoi Rog - Krementšug - Kiova. Lounaisen suunnan ylipäällikön S.M. Budjonnyin pyyntö vetäyttää etelärintaman joukot Ingul-joen taakse evättiin. Samalla korostettiin, että Odessaa on puolustettava Mustanmeren laivaston avustuksella viimeiseen saakka. Kuitenkin jo 16.8. neuvostojoukot joutuivat vetäytymään Krivoi Rogista ja Nikolajevista. Tästä sekä samana ajankohtana Brjanskin rintamalla raivokkaista taisteluista johtuen vaara Kiovan eteläpuolella Korsunin linnoitettua aluetta puolustavaa 5. armeijaa vastaan kasvoi nopeasti.

Vihollinen pyrkii lounaisrintaman selustaan

Saksan Smolenskin suunnalta siirtämät 2. armeija ja 2. panssariryhmä siirtyivät hyökkäykseen Mogilevin - Gomelin ja Roslavin - Starodubin suuntaan Brjanskin, Gomelin ja Tšernikovin suuntaa suojaavia joukkoja vastaan 8.8. tarkoituksenaan kiertää lounaisrintaman selustaan. Kovat taistelut raivosivat saksalaisten iskiessä voimakkaasti 21. armeijan joukkoja vastaan. Vihollinen alkoi 12.8. ylittää Dnepriä Zlobinin kohdalta. Brjanskin suunnan suojaamiseksi päätettiin 14.8. muodostaa Brjanskin rintama, johon kuuluivat 13. ja 50. armeija. Komentajaksi otettiin A.I. Jeremenko. Uuden Brjanskin rintaman joukot joutuivat 16.8. puolustustaisteluun vihollisen 2. armeijaa ja 2. panssariryhmää vastaan.

Sotatoimet kehittyivät siten, että 20.8. 13. armeijan osat kävivät taistelua Unetšan seudulla kärsien suuria tappioita. Lounaisrintamaa uhkaavan vaaran torjumiseksi päätettiin yhdistää joukot, jotka toimivat pohjoisen suunnasta Konotopin ja Gomelin suuntaan hyökkääviä saksalaisia vastaan. Sen mukaisesti keskusrintaman joukot liitettiin Brjanskin rintamaan 26.8.. Tämä ei kuitenkaan onnistunut pysäyttämään vihollista. Maa- ja ilmavoimien yhteinen hyökkäys 30.-31.8. Guderianin johtamia panssarivoimia vastaan (2. panssariryhmä) ei tuottanut tuloksia. Yleisesikunnalle ilmoitettiin lounaisrintaman tilanteen edelleen huonontuneen, kun saksalaisten panssarivoimat ylittivät 7.9. Desna-joen. Ne olivat saavuttaneet suuren ylivoiman ja kehittivät hyökkäystä Konotopin - Tšernikovin ja Osterin - Krementšugin suuntaan.

Reservejä ei enää ollut ja 9.9. päämaja antoi luvan 5. armeijan sekä 37. armeijan oikean sivustan vetäytyä Desna-joen linjalle. Kiova kuitenkin pidettiin edelleen. Tässä vaiheessa lounaissuunnan ylipäällikön Budjonnyin tilalle määrättiin S.K.Timošenko ja hänen tilalleen länsirintaman ylipäälliköksi I.S.Konev.

Tilanne Leningradin rintamalla

Elokuun aikana saksalaiset kykenivät jälleen voimistamaan hyökkäystään Leningradin valtaamiseksi. Saksalaiset saivat vallattua 8.9. Pähkinälinnan Neva-joen Laatokan puoleisella suulla. Saksalaisten pohjoinen armeijaryhmä saartoi kaupungin etelän puolelta Nevaa pitkin Kolpinon kautta Laatokalle. Karjalan Kannaksella olivat suomalaiset vanhalla rajalla miehittäen Laatokan rantaa Syvärille saakka. Saksalaisten ja suomalaisten väliin Laatokan pohjoispuolella jäi 100 km Puna-armeijan miehittämää rantaviivaa. Leningradin rintama käsitti 8 armeijaa, joista viisi oli saarron sisäpuolella. Leningradissa sijaitsi myös voimakas puolustusteollisuus ja siksi kaupunki kykeni voimakkaaseen vastarintaan.

Tilanteen huononnuttua nimitettiin Žukov Leningradin rintaman komentajaksi Vorošilovin tilalle 8.9. heti Jelnan operaation päätyttyä ja samana päivänä, kun saarto umpeutui. Kaupunki oli puristuksissa. Žukovin ottaessa vastaan rintaman komentajan tehtävät hyökkäsivät saksalaiset voimakkaasti panssariaseen tukemana Kolpinoon, Puškinoon, Uritskiin ja Pulkovan kukkuloille. Näissä oloissa 10.-11.9. tehtiin päätös puolustaa kaupunkia viimeiseen mieheen, sekä päätökset lisätoimenpiteistä voimavarojen mobilisoimiseksi kaupungin puolustukseen.

Lounaisrintaman joukot vetäytyvät Dneprin itäpuolelle

Lounais-rintaman ilmoituksessa 13.9. päämajaan kerrottiin, että rintama 38. armeija kävi raskaita puolustustaisteluja ja alkoi vetäytyä itään. Samoin 5. armeija ja 21. armeija olivat siirtyneet liikkuvaan puolustukseen ja vetäytyivät. Kaikille kävi 17.9. selväksi, että tilannetta ei voitu enää korjata ja 18.9. yöllä annettiin lupa jättää Kiova ja vetäytyä saarroksista. Joukot vetäytyivät käyden ankaria taisteluja. Saarroksiin joutuivat 5., 137. ja 26. armeija sekä osa 21. ja 38. armeijan voimia. Ne raivasivat taistellen tiensä ulos saarroksista. Näissä taisteluissa mm. lounaisrintaman komentaja kenraalieversti M.R. Kirponos sekä joukko muuta päällystöä kaatuivat.

Lähettänyt Unknown klo 8.56 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
päivitykset

Duran

News ja älykäs analyysi kaiken mitä sinun tarvitsee tietää 

Vuonna 28.2.2017 Alue
  • 4 hämmästyttävä tapahtumia, joissa välitön karma murskataan jotka pilkkasivat puheenjohtaja Donald Trump
  • Kuinka Obama tappoi sodanvastainen liike keskuudessa Liberaalidemokraatit.
  • BREAKING: Venäjä vastustaa pakotteita Syyriaa
  • Donbass ja Venäjä ovat tien takaisin kotiin
  • Ukraina nyt tottering reunalla epäonnistunut valtio tila (VIDEO)
  • Democrat osapuoli kongressiedustaja myöntää, että Amerikka tarvitsee maahanmuuttajia "pick viljelykasvien" varakkaille kuluttajille
  • Karlheinz Stockhausen ja The White Kypärät: tapaustutkimus Länsi tekopyhyyden
  • Kuka on takana protesteja ja media vuotoja? Trump out Barack Obama osoittava kaikissa haastattelu
  • 5 esimerkkejä siitä, miten elokuva Team America: World Police ennusti tulevaisuutta vuonna 2004.
  • CIA ja syvä valtio ovat hallinnassa Yhdysvaltain media ja Hollywood vuosikymmeniä.
  • Ukrainan fasistit jatkaa toimintaansa verkkosivuilla rohkaisevia salamurhat ja terrorismi
  • Pamela Anderson sitoutuu auttamista miehet kuten Julian Assange, jotka ovat joutuneet poliittisten häirinnän
  • Mielenkiintoisia viikko Vladimir Putin ja Donald Trump
  • Trump vaatii jättiläinen puolustus $ 54 miljardiin euroon puolustusmenojen kasvu
  • House komitean Intelligence puheenjohtaja myöntää "ei ole mitään todisteita mistään" välillä Trump ja Venäjän
  • Russian PM Medvedev: Venäjän talous "kasvaa vakaasti"
otteita:

4 hämmästyttävä tapahtumia, joissa välitön karma murskataan jotka pilkkasivat puheenjohtaja Donald Trump

Sitä kutsutaan "kirous Don" ja se iskee jokainen joka pelaa sitä "älykkäitä" pilkkaamalla presidentti Donald Trump.
Jälkeinen 4 hämmästyttävä tapahtumia, joissa välitön karma murskataan jotka pilkkasivat puheenjohtaja Donald Trump ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Kuinka Obama tappoi sodanvastainen liike keskuudessa Liberaalidemokraatit.

Huhtikuu 1971, Washington, DC, USA --- Rauha lippu versio amerikkalaisesta lippu liehuu aikana Vietnamin sodan protesti Washington DC.  --- Kuva: © Wally McNameelle / CORBIS
Obama on tappanut kerran ennenkin keskuudessa demokraattien äänestäjiä. Uusi sodanvastainen liike on oikealla.
Jälkeinen Kuinka Obama tappoi sodanvastainen liike keskuudessa Liberaalidemokraatit. ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

BREAKING: Venäjä vastustaa pakotteita Syyriaa

vähemmän-Assad
Venäjä vastustaa lamaannuttavan pakotteita
Post BREAKING: Venäjä vastustaa pakotteita Syyriaa ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Donbass ja Venäjä ovat tien takaisin kotiin

Donetsk
Sen jälkeen vuosien laiminlyönneistä, Venäjän ja Donbass tasavaltojen tekevät tärkeitä askelia oikeaan suuntaan, että yhtenäisyyden.
Post Donbass ja Venäjä ovat tien takaisin kotiin ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Ukraina nyt tottering reunalla epäonnistunut valtio tila (VIDEO)

Poroshenko hikoilu
Ukrainan talous hätätilassa, Petro Poroshenko on menettänyt
Jälkeinen Ukraina nyt tottering reunalla epäonnistunut valtio tila (VIDEO) ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Democrat osapuoli kongressiedustaja myöntää, että Amerikka tarvitsee maahanmuuttajia "pick viljelykasvien" varakkaille kuluttajille

Democrat osapuoli kongressiedustaja myöntää, että Amerikka tarvitsee maahanmuuttajia "pick viljelykasvien" varakkaille kuluttajille
Demokraatti edustajat aikovat peikko puheenjohtaja Trump hänen puheensa ennen kongressia.
Jälkeinen demokraatti osapuoli kongressiedustaja myöntää, että Amerikka tarvitsee maahanmuuttajia "pick viljelykasvien" varakkaille kuluttajille ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Karlheinz Stockhausen ja The White Kypärät: tapaustutkimus Länsi tekopyhyyden

Siviilipuolustusvoimien jäsenet istua raunioihin paikassa, joka osuu mihin aktivistit sanoi oli tynnyrin pommi laski uskolliset joukot Syyrian presidentti Bashar al-Assad Aleppo n Bustan al-Qasr naapurustossa 4. kesäkuuta 2014. REUTERS / Hosam Katan (SYYRIASSA - Tunnisteet: POLITIIKKA levottomuudet KONFLIKTIEN TPX KUVAT PÄIVÄN) - RTR3S6MA
Vuonna 2001 kuuluisa säveltäjä käytti pimeässä teologinen ja metafyysinen kysymyksiä 9/11 ja hänet armottomasti kritisoi. Vuonna 2017 ryhmä, joka väitti vastuussa hyökkäyksestä oli lahjakas Oscarin.
Post Karlheinz Stockhausen ja The White Kypärät: tapaustutkimus Länsi tekopyhyyden ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Kuka on takana protesteja ja media vuotoja? Trump out Barack Obama osoittava kaikissa haastattelu

Trump Fox ystävät
Yhdysvaltain presidentti Trump sanoi, että Barack Obama on takana joukkomielenosoitukset, ja media vuotoja Yhdysvaltain nykyhallinnon.
Virka Kuka on takana protesteja ja media vuotoja? Trump out Barack Obama osoittava kaikissa haastattelu ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

5 esimerkkejä siitä, miten elokuva Team America: World Police ennusti tulevaisuutta vuonna 2004.

team America
Paljon siitä, mitä elokuva ivasivat on nyt todellisuutta.
Virka 5 esimerkkejä siitä, miten elokuva Team America: World Police ennusti tulevaisuutta vuonna 2004 ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

CIA ja syvä valtio ovat hallinnassa Yhdysvaltain media ja Hollywood vuosikymmeniä.

täällä
Vuosikymmeniä CIA ja muiden syvän valtion organisaatiot ovat olleet mukana propagandaa usein tietämätön julkinen.
Post CIA ja syvä valtio ovat hallinnassa Yhdysvaltain media ja Hollywood vuosikymmeniä. ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Ukrainan fasistit jatkaa toimintaansa verkkosivuilla rohkaisevia salamurhat ja terrorismi

fasistit
Sivusto on Ukrainan versio rajun sivustot edistää inhottavan tekoja ISIS. Se on kaikki valmiina johtanut salamurhia, mutta länteen vaikenee.
Jälkeinen Ukrainan fasistit jatkaa toimintaansa verkkosivuilla rohkaisevia salamurhat ja terrorismin ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Pamela Anderson sitoutuu auttamista miehet kuten Julian Assange, jotka ovat joutuneet poliittisten häirinnän

anderson
Pamela Anderson on osoittanut moraalista rohkeutta ja poliittista koskemattomuutta. Hän on kiitettävä.
Jälkeinen Pamela Anderson sitoutuu auttamista miehet kuten Julian Assange, jotka ovat joutuneet poliittisten kiusaamisen ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Mielenkiintoisia viikko Vladimir Putin ja Donald Trump

Ralli Donetskin merkitä vapautumisen Donbass alue natsien toisen maailmansodan
Venäjän presidentti Putin ottaa potentiaalisesti tärkeä askel Ukrainan konfliktin tunnustamalla asiakirjat Donetsk ja Lugansk kansantasavaltaa taas Yhdysvaltain presidentti Trump seisoo Washington ja valitusten ohitse Yhdysvaltain media suoraan amerikkalaisia.
Virka Mielenkiintoisia viikossa Vladimir Putin ja Donald Trump ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Trump vaatii jättiläinen puolustus $ 54 miljardiin euroon puolustusmenojen kasvu

us-sotilaallinen
Yhdysvaltain presidentti Trump ilmoittaa valtava lisäys puolustamisessa menoja, mikä Yhdysvaltain armeijan budjetti kestämättömällä tiellä.
Virka Trump vaatii jättiläinen puolustus $ 54 miljardiin euroon puolustusmenojen kasvu ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

House komitean Intelligence puheenjohtaja myöntää "ei ole mitään todisteita mistään" välillä Trump ja Venäjän

Trump Venäjä yhteys
Ei ole todisteita Trump joukkue ja Venäjä sanoo avain lainsäätäjä.
Jälkeinen House komitean Intelligence puheenjohtaja myöntää "ei ole mitään todisteita mistään" välillä Trump ja Venäjän ilmestyi ensin Duran .

Jatka lukemista "

Russian PM Medvedev: Venäjän talous "kasvaa vakaasti"

Nosturit Saint Petesburg Docklands
Keskellä terävä inflaatio lasku Venäjän taloudessa tekee varmoja alusta 2017.
Jälkeinen Venäjän PM Medvedev: Venäjän talous kasvavat vakaasti " ilmestyi ensin Duran .
Lähettänyt Unknown klo 8.54 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Kiova jatkaa Minskin sopimuksen rikkomista. DPR:n ja LPR:n johtajien yhteinen tiedonanto Donbassin saarrosta

2017-02-28 10:43:54

Kiova, käyttäen radikaalivoimia, organisoi ja jatkaa rautateiden sulkua ja uhkaa katkaista tieyhteydet Donbassin kansantasavaltojen ja Ukrainan välillä. Tämä on suorassa ristiriidassa Minskin sopimuksen tarkoituksen ja sisällön kanssa ja kuvaa periaatteessa Ukrainan nykyjohdon kykenemättömyyttä huolehtia kansalaisistaan. Monet yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa Kiovan rikollisten toimenpiteiden takia. 

Meidän täytyy ilmoittaa, että jos saartoa ei poisteta keskiviikkoon klo. 00:00 mennessä (1. maaliskuuta, 2017), asetamme ulkopuolisen hallinnon kaikkiin Ukrainan toimivallan alla oleviin yrityksiin, jotka toimivat DPR:ssä ja LPR:ssä. Keskeytämme kivihiilen toimituksen Ukrainaan. Ei ole kykyä tai maksusuunnitelmaa kivihiilen toimitukseen liittyen. Aiomme uudelleenrakentaa tuotantoprosessit ja suunnata ne Venäjän markkinoille ja muihin maihin. Tämä oli yksi ensimmäisistä ohjelmalupauksistamme, kun tasavallat perustettiin. 

27.2.2017 

Donetskin kansantasavallan päämies 

Alexander Zakharchenko 

Luganskin kansantasavallan päämies 

Igor Plotnitsky 

DONi News Agency https://dnipress.com/fi/posts/dpr-n-ja-lpr-n-johtajien-yhteinen-tiedonanto-donbassin-saarrosta/ 
Lähettänyt Unknown klo 8.53 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Kiova jatkaa Minskin sopimuksen rikkomista. DPR:n ja LPR:n johtajien yhteinen tiedonanto Donbassin saarrosta

2017-02-28 10:43:54

Kiova, käyttäen radikaalivoimia, organisoi ja jatkaa rautateiden sulkua ja uhkaa katkaista tieyhteydet Donbassin kansantasavaltojen ja Ukrainan välillä. Tämä on suorassa ristiriidassa Minskin sopimuksen tarkoituksen ja sisällön kanssa ja kuvaa periaatteessa Ukrainan nykyjohdon kykenemättömyyttä huolehtia kansalaisistaan. Monet yritykset ovat joutuneet lopettamaan toimintansa Kiovan rikollisten toimenpiteiden takia. 

Meidän täytyy ilmoittaa, että jos saartoa ei poisteta keskiviikkoon klo. 00:00 mennessä (1. maaliskuuta, 2017), asetamme ulkopuolisen hallinnon kaikkiin Ukrainan toimivallan alla oleviin yrityksiin, jotka toimivat DPR:ssä ja LPR:ssä. Keskeytämme kivihiilen toimituksen Ukrainaan. Ei ole kykyä tai maksusuunnitelmaa kivihiilen toimitukseen liittyen. Aiomme uudelleenrakentaa tuotantoprosessit ja suunnata ne Venäjän markkinoille ja muihin maihin. Tämä oli yksi ensimmäisistä ohjelmalupauksistamme, kun tasavallat perustettiin. 

27.2.2017 

Donetskin kansantasavallan päämies 

Alexander Zakharchenko 

Luganskin kansantasavallan päämies 

Igor Plotnitsky 

DONi News Agency https://dnipress.com/fi/posts/dpr-n-ja-lpr-n-johtajien-yhteinen-tiedonanto-donbassin-saarrosta/ 
Lähettänyt Unknown klo 8.51 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

Ana Belen ja aika

by jovencuba
Tekijä: Harold Cardenas Lema
Ana Belen Montes täyttää 60 tänään lukittu korkean turvallisuustason vankila. Me kertoa teille hänen uskomaton tarina ja liitymme niihin, jotka haluavat nopeaa vapauttamista. Ei baareja, jotka vaiennetaan oikeudenmukaisuus, käytetystä ajasta Kuuba ei turhaan.  
Ei ole täydellisiä sankareita. Idoli maalla tulee aina inhosi toisessa, että on kyse Ana Belen Montes. Tarinasi olisi selitettävä värejä, mutta on hetkiä mustavalkoinen. Kirjoita aihe ei ole poliittisesti korrektia vielä, jotkut harkintansa mukaan ja välttää muiden mukavuussyistä. Koska Kuuban kansalainen ja tietoisesti pysyä poissa ottamatta puolin, avunanto puhumattomuus, on liian pelkurimainen.
Liittovaltion Medical Center Forth Worth, Ana Belen vastaa numero 25037-016. Hän on ollut 15 vuotta vankilassa, koska hän oli vangittuna syytettynä vakoilusta, kun hän myönsi syyllistyneensä kulkee arkaluonteisia tietoja Kuuban tiedustelupalveluja. Silmissä laki on vakooja, silmissä hänen kollegansa petturin silmissä Kuuban sankaritar. Ainakin välinen saaren ja sen pohjoisen naapurin, kylmän sodan se koskaan muuttunut lämpötila.
Montes kutsuttiin "Queen of Cuba" in DIA , tärkein vakooja organisaatio puolustusministeriön. Siellä vanhempi analyytikko Kuuban kysymyksiä, se oli juuri valtion ilmiantaja joka oli sen arvioimiseksi. 16 vuotta, jokaisessa kokouksessa, kukin analyysi huoneissa täynnä älykkyyttä asiantuntijoita ja asiantuntijoiden kehon kieli, Bethlehem oli sen sydän muualla. Ja voit rakastaa häntä tai vihaa, mutta sinun täytyy ihailla päätöslauselmassaan. 
Kun hän jäi kiinni, hän myönsi syyllisyytensä ja sanoi hän oli tehnyt, koska " kuubalaiset olivat syrjiä Yhdysvaltoihin ". ¿Traitor tai sankari? Tämä pulma on useita reunat mutta vain yksi vastaus. Tiedot välitetään Ana Belen Yhdysvaltain salaisia operaatioita, koska 80-luvulla, on pettämistä on jokainen, joka katsoo oikeutettujen Yhdysvaltojen ulkopolitiikan alueella.
Beyond oikeusprosessin ja turvallisuus rikkomus on rangaistava missään maassa maailmassa. Kuka haluaa moraalisesti tuomarin on päätettävä, jos tunnet osa modernia Rooman tai jos se on osa valloitti ihmisiä, jos olet Julius Caesar tai Vercingetorix. Jos jaat Yhdysvaltain sotatoimia tai näytätte oikeutettua toimia niitä vastaan. Jokainen vastaus riippuu rantaan, jossa näytät.
Ehkä kysymykset ovat, voimme olla Yhdysvaltojen ja vastustaa ulkopolitiikkaa? Ovatko toimia Montes jalostamaan tai huono puoli kansaa Lincoln? On mahdollista päästä vastauksen, joka on epäeettistä, mutta kansainvälisessä politiikassa on kyse etuja, Ana Belen vahingoittunut Pentagon ja hyöty pieni saari. Tulee pitää lukittuna, kunnes 2023, jos mahdollista.
Kuubassa vain hänen nimensä mainitaan tiedotusvälineissä, toisin Yhdysvalloissa, missä asiakirjat on luokitus ja tehnyt televisio-ohjelmia sitä. Voimme olettaa, että Kuuban viranomaiset haluavat sen pitää tapahtuman matalaa profiilia, vaikka mahdollinen vaihto neuvotteleman ASSATA Shakur . Käsittämättömän on taso väärää tietoa, joka on ihmisiä. Harkinnan on oltava Kuuban ulkoministeriö on ymmärrettävää, mutta hiljaisuus kansallisissa tiedotusvälineissä on kiusallista. 
Vähän on kirjoitettu siitä, kumpaakaan hallitukset sopivat puhua liikaa tästä muihin maailman joka toimii varjoissa. Shakki älykkyyttä, että molemmat maat ovat pelanneet jo vuosikymmeniä, joissa kansalaiset ovat pelinappuloita osa suurempaa peli. Viralliset vastavakoilu kiinni Montes sitten kirjoitin , että soluttautuminen DIA Montes ei ollut poikkeus vaan sääntö, ja että Kuuban tiedustelupalvelu ollut lukuisia vakoilijoita ja peitetoimintaan sisällä tiedustelupalvelut USA .        
Toivotan Ana Belen Montes tulevat Kuubaan, lunastaa kuka tahansa, joka haluaa amerikkalaiset vastineeksi, oikeudenmukaisesti tapahtuman. Niin monta vuotta vankilassa hänen olisi parempi paikka viettää päivää. Ehkä että ajatus kaikki ajat voitin polygraph kun hän oli nuori, että pitäisi olla lohdutuksenne 15 vuoden ajan sellissään.
Päivä pidätyksestä, pöydällä oli yhden perheen kuvan, vain paperilla huomata. Vastoin kaikkia Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset, hän oli käsin lauseen Shakespearen "Kuningas on tietoinen mitä he aikovat, sillä kuuntelua he eivät unta." Kuinka oikeassa hän oli, emme koskaan tiedä, kuinka monta salaisuuksia ja hiljaisuus ovat monet. Toivotan Ana Belen Montes tulla maahan, jossa anonyymi sankaritar, vaikka tiedämme, että ei ole olemassa täydellisiä sankareita, tai maat joko.
Voit ottaa yhteyttä kirjoittaja: haroldcardenaslema@gmail.com
jovencuba | 28 helmikuu 2017 klo 08:00 | Tunnisteet: Ana Belen Montes , kauppa , vakooja , heroiini , vankila | Luokat: 2017 , Harold Cardenas Lema , politiikka | URL: http://wp.me/pRuWw-4bY
Lähettänyt Unknown klo 8.48 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

maanantai 27. helmikuuta 2017

Гимн России! Аж дух захватывает.

Lähettänyt Unknown klo 14.00 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

Kohdista lasku 90: Venäjällä on oikeus 8 biljoonaa dollaria USA

by Red Army
Tutkimusten mukaan Länsi puolustuksen yritykset, ilmoitti viime näyttelyssä Espanjassa Naton aseita, teollisuuden resursseja lännen loppuu vuonna 2030. Tässä yhteydessä resurssi leipäkorissa Venäjä tulee huomion kohteena Nato-maiden uudelleen. Moskova on jo negatiivinen kokemus ryöstelyä oikaisukauden aikana ja 90-luvulla, mikä osoittaa todellista kiinnostusta West takavarikointiin kansallisen omaisuuden suurimmista [...]
Lue lisää tämän post
Красная Армия | 26 helmikuu 2017 klo 16:52 | URL: http://wp.me/p6UEoN-ajj
Lähettänyt Unknown klo 10.46 Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)
Powered By Blogger

Facebook-merkki

Piikin- ja Piikinystävien johtopäätökset

Promote Your Page Too

Facebook-merkki

Piikin- ja Piikinystävien johtopäätökset

Promote Your Page Too

Facebook-merkki

Yksikin itsemurha ja murha on liikaa

Promote Your Page Too

Facebook-merkki

Kommunisti Kansainvälinen Työläinen

Promote Your Page Too

Facebook-merkki

Kommunistien Päivän Posti

Promote Your Page Too

Tietoja minusta

Unknown
Tarkastele profiilia

Blogiarkisto

  • ▼  2017 (1565)
    • ▼  kesäkuuta (52)
      • VIHREÄN LIIKKEEN LYHYT HISTORIA Tauno Auer 20...
      • OFAC iskee jälleen by jovencuba Tekijä: Osman...
      • Duran Toimituksen valinta  Tarkasta tämä sähk...
      • Tänään otsikoissa Kyllä, Venäjä on uhka (ja yksi...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Tämä ei ole dialogi: Ei ainoastaan sananvapaus, ...
      • Tänään otsikoissa Saudi-saarroksiin Qatarin sano...
      • Duran Toimituksen valinta  Tarkasta tämä sähk...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Välitetty viesti alkaa: Lähettäjä: Heikki Män...
      • Ukraina aloittanut voimakkaan hyökkäyksen LPR:ss...
      • Tänään otsikoissa Lavrov Vahvistaa Pentagon vale...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Tänään otsikoissa Oikeusjuttu Se voisi upota Cli...
      • Duran Toimituksen valinta  Tarkasta tämä sähk...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • vanha ystävä by jovencuba Tekijä: Manuel Proe...
      • 
      • Epäilyistään ja seuraukset by jovencuba Tekij...
      • 06/05/2017 Tarkasta tämä sähköposti selaim...
      • Duran Toimituksen valinta  Tarkasta tämä sähk...
      • Tänään otsikoissa Riitelyn NATO: nöyryytetään Sa...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Pietarissa valmisteltiin Iranin liittymistä Euraa...
      • [Kom-uutiset] YLE estää toimittajiensa työmahdo...
      • PALKAT KASVOIVAT – VAI KASVOIVATKO   Meillä ...
      • terrorismi by jovencuba Tekijä: Osmany Sánche...
      • isä kunnossa by jovencuba Tekijä: Osmany Sánc...
      • Tänään otsikoissa Yhdysvaltain viranomaiset oliv...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Kutsu: Propositio I « Edellinen /  Seuraava »
      • Tänään otsikoissa Rakas Eurooppa: Jos olet vakav...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • Tänään otsikoissa Exclusive Kuvat: Venäjä sotila...
      • ENEZUELAN BOLIVAARISEN TASAVALLAN PERUSTUSLAKI...
      • uusi ihminen by jovencuba Tekijä: Joe Michel ...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Tänään otsikoissa Putin kaataa kylmää vettä Turk...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
      • Tänään otsikoissa Australia Rolls punainen matto...
      • päivitykset Duran Uutiset ja älykäs analyysi kai...
      • päivitykset RussiaFeed Viral tarinoita ja uutisi...
    • ►  toukokuuta (168)
    • ►  huhtikuuta (189)
    • ►  maaliskuuta (320)
    • ►  helmikuuta (261)
    • ►  tammikuuta (575)
  • ►  2016 (3715)
    • ►  joulukuuta (360)
    • ►  marraskuuta (466)
    • ►  lokakuuta (186)
    • ►  syyskuuta (358)
    • ►  elokuuta (496)
    • ►  heinäkuuta (382)
    • ►  kesäkuuta (248)
    • ►  toukokuuta (311)
    • ►  huhtikuuta (213)
    • ►  maaliskuuta (197)
    • ►  helmikuuta (284)
    • ►  tammikuuta (214)
  • ►  2015 (660)
    • ►  joulukuuta (165)
    • ►  marraskuuta (182)
    • ►  lokakuuta (71)
    • ►  syyskuuta (28)
    • ►  elokuuta (45)
    • ►  heinäkuuta (31)
    • ►  kesäkuuta (45)
    • ►  toukokuuta (37)
    • ►  huhtikuuta (43)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (4)

Translate

Palvelun tarjoaa Blogger.. Teema: Vesileima. Sisällön tarjoaa Blogger.