Et ole ehkä huomannut tätä, mutta sinä et käy dialogia. Näkemyksesi menevät ohi aiheen. Argumentoi niin paljon kuin haluat – vastustajasi iloitsevat nähdessään sinun tuhlaavan aikaasi. Vielä parempi jos protestoit: he näkevät sinut mieluummin kantamassa kylttiä kuin tekemässä jotakin. He pitävät sinut puhumassa niin kauan kuin haluavat ainoastaan väsyttääkseen sinut – ostaakseen aikaa.
He aikovat pakottaa sinulle agendansa. Sitä varten kaikki aseet, poliisit ja dronet, FBI, CIA ja NSA sekä kaikki lait ja tuomioistuimet ja toimeenpanevat elimet ovat olemassa. Sitä varten heidän kirkkonsa, rasistiset meeminsä, nettihäirintänsä ja kiusaamisensa ovat olemassa. Sitä varten seksuaalivähemmistöjen lynkkaykset ja kirkkojen poltot ovat olemassa.
Tämä ei ole dialogi. Miten sinä saatoit olla niin naiivi? Dialogi – jonka osapuolista jotkut voidaan karkottaa koska tahansa? Dialogi – jossa yksi puoli ampuu ja vangitsee toista osapuolta? Dialogi – jossa muutama ihminen omistaa kaikki verkostot ja radioasemat ja painokoneet, samalla kun muiden pitää tulla toimeen tusseilla ja pahvikylteillä? Dialogi, oikeasti?
Sinä et ole dialogin osapuoli. Olet osa valtakamppailua. Ainoastaan sillä on väliä, kuinka paljon pystyt kohdistamaan voimaa vastustajiisi puolustaaksesi itseäsi heiltä. Voit olla varma, että onnistuessasi he syyttävät sinua dialogin keskeyttämisestä, heidän sananvapautensa rikkomisesta. He yrittävät houkutella sinut takaisin keskusteluun pelaamalla aikaa siihen asti kunnes eivät tarvitse enää salajuonia pitääkseen sinut passiivisena heidän valmistellessaan tyranniaa.
Tämä ei ole dialogia – tämä on sotaa. He asettavat panoksensa sen varaan, ettet tajua sitä ennen kun on liian myöhäistä. Jos vapaus on sinulle tärkeää, jos välität kaikista ihmisistä jotka on merkitty kuolemaan ja karkotettavaksi, ala toimia.
Tarkoitamme juuri tätä.
Seuraava teksti on päivitetty versio artikkelista, joka ilmestyi Rolling Thunder -lehden numerossa yhdeksän.
Ei ainoastaan sananvapaus, vaan vapaus itsessään
Anarkistit ovat puolustaneet sananvapautta jo vuosisatojen ajan. Tämä on periaatteellisella tasolla tärkeää: anarkistien yhteiskuntavisiossa sen enempää valtion kuin minkään muunkaan kokonaisuuden ei pitäisi voida määrittää mitä me saamme ja emme saa sanoa. Tämä on tärkeää myös käytännössä: tukahduttamistoimenpiteiden kohteeksi usein joutuvana vallankumouksellisena vähemmistönä meidän puheidemme, lehtiemme, verkkosivujemme ja mielenosoitustemme kimppuun on toistuvasti hyökätty.
Emme kuitenkaan ole ainoita, jotka ovat nostaneet ilmaan sananvapauden lipun. Viime aikoina Yhdysvaltain oikeisto on alkanut esittää syytöksiä, että väitetty epäonnistuminen konservatiivien äänten tasavertaisessa kuulemisessa liberaalien näkemysten rinnalla estää heidän sananvapautensa toteutumisen. Syyttämällä ”liberaaleja” yliopistoja ja mediaa konservatiivien äänten vaimentamisesta – naurettava väittämä, ottaen huomioon massiivisen koneiston, joka edistää näitä näkemyksiä vallalla ja rahoituksella – he käyttävät
Yhdysvaltain perustuslain ensimmäistä lisäystä koskevaa keskustelua edistääkseen omaa asiaansa. Muka edistykselliset yliopistokampukset paljastavat todellisen luonteensa mobilisoidessaan institutionaalista valtaa puolustaakseen oikeistolaisten valtaa ajatusten markkinoilla, mennen jopa niin pitkälle, että he sensuroivat ja pelottelevat vastustajia.
Äärioikeisto ja fasistiset organisaatiot ovat myös lähteneet mukaan sananvapausvillitykseen. Fasistit turvautuvat valtion suojeluun väittäen rasistisen, maahanmuuttovastaisen ja seksuaalivähemmistöjen vastaisen järjestäytymisen olevan osa lain suojaamaa sananvapautta. Fasistiset ryhmät, joiden materiaalien julkaiseminen suurimmassa osassa muita teollisia demokratioita on estetty vihapuhetta rajoittavalla lainsäädännöllä, julkaisevat toistuvasti Yhdysvalloissa. Tätä estävää lainsäädäntöä ei ole Yhdysvalloissa olemassa ja ryhmät levittävät sieltä käsin materiaaliaan maailmanlaajuisesti. Valtion turvaama oikeus vapaaseen ilmaisuus auttaa käytännössä fasistista järjestäytymistä.
Jos sananvapauden puolustaminen on alkanut merkitä rikkaan oikeistolaisen poliitikon sponsoroimista ja fasistien rekrytoimisen mahdollistamista, on aika käydä läpi mitä tämän periaatteen takana on.
Huolimatta sellaisten valtion turvaamaa ilmaisuvapautta kannattavien järjestöjen kuin American Civil Liberties Unionin radikaalista historiasta, tämä kansalaisvapauksien muoto tyhjentää sananvapauden puolustamisen kaikesta radikaalista sisällöstä. Se pitää sisällään näkemyksen, että ainoastaan valtio kykenee kunnolla takaamaan meidän kykymme ilmaista itseämme vapaasti ja vahvistaa näin valtion valtaa yli sananvapauden itsensä.
Ilmaisunvapauden retoriikka
Koko USA:n poliittisen kirjon skaala vaikuttaa hyväksyvän laajasti oikeuden sananvapauteen. Vaikka vastustajat voivat saivarrella sen rajoista, kuten siitä miten säädyttömyys määritellään, asiantuntijat vasemmalta oikealle ovat yhtä mieltä siitä, että sananvapaus kuuluu olennaisesti amerikkalaiseen demokratiaan.
Vetoaminen tähän rajoittamattomaan ilmaisun perinteeseen antaa legitimiteettiä valtavirran ulkopuolisia näkemyksiä omaaville ryhmille, ja sekä fasistit että radikaalit hyödyntävät tätä. Lakimiehet puolustavat usein anarkistista toimintaa viittaamalla perustuslain ensimmäisen lisäykseen säännökseen, joka kieltää lehdistön tai rauhanomaisten kokoontumisten rajoittamisen. Voimme löytää sananvapautta koskevissa tapauksissa meitä tukevia liittolaisia, jotka eivät koskaan tukisi tai jakaisi näkemystämme hierarkioista vapaan maailman luomisesta suoralla toiminnalla. Sananvapauden retoriikka ja perustuslain ensimmäisen lisäyksen oikeudet antavat meille yhteisen kielen minkä avulla voimme laajentaa tukipohjaamme ja tehdä vastarinnastamme helpommin ymmärrettävää mahdollisille liittolaisille, joiden kanssa voimme rakentaa syvempää yhteyttä ajan myötä.
Mutta millä hinnalla? Tämä oikeuksia koskeva keskustelu vaikuttaa vihjaavan, että valtio on välttämätön meidän suojaamiseksi itseämme vastaan. Ikään kuin valtio olisi eräänlainen Doctor Jekyl ja Mister Hyde -tyyppinen jakautunut persoonallisuus, joka samanaikaisesti hyökkää kimppuumme laeilla, poliiseilla ja syyttäjillä ja puolustaa meitä samaan aikaan laeilla, asianajajilla ja tuomareilla. Jos hyväksymme tämän metaforan, ei pitäsi yllättää, että mitä enemmän yritämme vahvistaa meitä puolustavaa kättä sitä vahvemmaksi tulee meidän kimppuumme hyökkäävä käsi.
Kun vapaus on määritelty kokoelmaksi valtion myöntämiä oikeuksia, on helppo kadottaa näkyvistä se varsinainen vapaus, jota näiden oikeuksien on tarkoitus suojella, ja keskittyä sen sijaan itse oikeuksiin – hyväksyen epäsuorasti valtion legitimiteetin luonnollisena asiana. Niinpä rakentaessamme näkyvyyttä ja tukea käyttämällä oikeuksia koskevaa retoriikkaa, heikennämme samalla mahdollisuuttamme vastustaa valtiota itseään. Jätämme valtiolle oven auki asettaa pakolla meille muita ”oikeuksia”.
Kansalaisvapauksien puolustus
Monet Yhdysvalloissa nielevät kyseenalaistamatta näkemyksen, että valtion on helpompi hiljentää ja eristää radikaalit maissa, joissa laki ei suojele sananvapautta. Jos tämä pitäisi paikkansa, kuka ei haluaisi vahvistaa sananvapauden oikeudellista suojaa?
Radikaalit eivät itse asiassa ole aina yhtä eristyneitä maissa, joissa sananvapautta ei ole suojattu lailla – päinvastoin, tyypillinen henkilö kokee usein jopa enemmän sympatiaa valtion kanssa konfliktissa olevia ihmisiä kohtaan, sillä valtion on vaikeampi oikeuttaa olevansa vapauden puolustaja. Lait eivät sido valtion käsiä yhtä paljon kuin julkinen vastustus; valittaessa laillisten oikeuksien ja laajalle levineen tuen välillä, jälkimmäinen on meille huomattavasti parempi vaihtoehto.
Yksi sanakirja määrittelee kansalaisvapauden ”tilaksi, jossa ollaan ainoastaan yhteisön hyväksi säädettyjen lakien alaisena”. Tämä kuulostaa ihanteelliselta niille, jotka uskovat hierarkkisen voiman toimeenpanemien lakien voivan turvata ”yhteisön hyvää”, mutta kuka määrittelee ”yhteisön” ja sen, mikä on sille hyväksi, elleivät vallanpitäjät? Kansalaisoikeuspuhe käytännössä mahdollistaa valtion voivan marginalisoida vastustajansa: jos on olemassa oikeutettu kanava kaikenlaiselle mielipiteiden ilmaisemiselle, niin sääntöjen noudattamisesta kieltäytyvät ovat selvästi lainvastaisia. Voimme siis lukea tämän määritelmän toisin päin: ”kansalaisvapauksien” vallitessa kaikki lait ovat yhteisön hyväksi ja jokaisen niiden haastavan täytyy vastustaa sitä.
Keskittymällä sananvapautta koskeviin oikeuksiin näemme ainoastaan kaksi päähenkilöä, yksilön ja valtion. Sen sijaan, että antaisimme vetää itsemme väittelyyn siitä, mitä valtion pitäisi sallia, anarkistien tulisi keskittyä kolmanteen päähenkilöön – suureen yleisöön. Me voitamme tai häviämme meidän kamppailumme sen perusteella miten paljon itsemääräämisoikeutta tavalliset ihmiset ovat kokonaisuutena valmiita ottamaan takaisin valtiolta – miten paljon he ovat valmiita haastamaan sitä. Jos meidän on ylipäänsä tarpeen puhua oikeuksista, sananvapaudesta puhumisen sijaan tuokaamme yksinkertaisesti esiin, että valtiolla ei ole oikeutta hiljentää meitä. Mikä vielä parempaa, kehitetään kokonaan uusi kieli.
Sananvapaus ja demokratia…
Demokratioissa sananvapautta koskeva puhe sisältää oletuksen, ettei ole olemassa mitään merkittävää valtaa koskevaa epätasapainoa ja että muutoksen keskeinen mekanismi on rationaalinen keskustelu. Tosiasiassa kapitalistinen eliitti kontrolloi suurinta osaa resursseista, ja valta kiteytyy ylöspäin useiden eri sorron akseleiden mukaisesti. Tätä asetelmaa vastaan tarvitaan paljon muutakin kuin pelkkää puhetta yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuden avaamiseksi.
Todellista sananvapautta ei voi olla muuten kuin tasavertaisten välillä – sellaisten toimijoiden välillä, jotka eivät ole ainoastaan tasa-arvoisia lain mukaan, vaan joilla on tasavertainen pääsy resursseihin ja tasavertainen sananvalta heidän jakamassaan maailmassa. Voiko työntekijän todella sanoa olevan yhtä vapaa ilmaisemaan itseään kuin hänen pomonsa, jos jälkimmäinen voi viedä hänen toimeentulonsa? Ovatko kaksi ihmistä tasavertaisia ilmaisemaan näkemyksensä, kun toinen omistaa laajan uutisverkoston ja toisella ei ole varaa edes lentolehtisten kopioimiseen? Yhdysvalloissa, jossa lahjoitukset politiikan ehdokkaille muodostavat laillisen puheen, mitä enemmän rahaa on, sitä enemmän voit käyttää ”sananvapautta”. Kuten sananlasku kuuluu, vapaus ei ole ilmaista – ja tämä on kaikista selkeintä puheen kohdalla.
Päinvastoin kuin demokratian propaganda väittää, ajatuksilla ei ole luontaista voimaa. Meidän kykymme toimia vakaumuksiemme mukaisesti, ei ainoastaan ilmaista niitä, määrittää sen miten paljon meillä on voimaa. Tässä mielessä metafora ”ajatusten markkinoista” on hätkähdyttävän osuva: tarvitset pääomaa voidaksesi osallistua, ja mitä enemmän sitä on, sitä suurempi on kykysi panna ostamasi ajatukset käytäntöön. Aivan kuten muutaman yrittäjän tai supertähden menestystä pidetään merkkinä siitä, että vapaat markkinat palkitsevat kovan työn ja nerouden, myytti ajatusten markkinoista väittää kapitalistisen järjestelmän säilyvän koska kaikki – miljardööreistä juoksupoikiin – pitävät sitä parhaana ajatuksena.
… Niin kauan kun sinä et tee mitään
Entä mitä jos, vääristyneestä pelikentästä huolimatta, joku kykenisi sanomaan jotain, mikä uhkaa horjuttaa valtarakennetta? Jos historia kertoo mistään mitään, voi hyvin pian käydä niin, että ilmaisuvapaus ei loppujen lopuksi olekaan niin loukkaamaton oikeus. Käytännössä meillä on oikeus sananvapauteen niin kauan kun näkemystemme ilmaiseminen ei muuta mitään. Lähtökohta, että puhe itsessään ei voi olla vahingollista, sisältää oletuksen siitä, että puhe nimenomaan ei vaikuta mihinkään: niinpä mikään vaikuttava ei kuulu kenenkään oikeuksiin.
Ensimmäisen maailmansodan aikana, vakoilua koskeva laki kriminalisoi jokaisen yrityksen ”saada aikaan tottelemattomuutta, epäuskollisuutta, kapinointia [tai] työstä kieltäytymistä” tai häiritä rekrytointia armeijaan. Presidentti Woodrow Wilson hoputti lain hyväksymisen, koska hän uskoi sodanvastaisen toiminnan horjuttavan Yhdysvaltain sotapyrkimyksiä. Alexander Berkman ja Emma Goldman pidätettiin tämän lain perusteella sotaa vastustavan anarkistisen kirjallisuuden painamisesta. Lakia anarkistien ulkopuolelle rajaamisesta (Anarchist Exclusion Act) ja sitä seurannutta siirtolaislakia käytettiin karkottamaan tai estämään maahantulo kaikilta siirtolaisilta ”jotka epäilevät tai vastustavat kaikkia järjestäytyneitä hallituksia”. Berkman, Goldman ja sadat muut anarkistit karkotettiin näiden lakien perusteella. On olemassa lukemattomia muita esimerkkejä siitä, miten puheen uhatessa valtiovallan perusteita edes kaikista demokraattisin hallitus ei epäröi hiljentää sitä.
Siispä aina kun valtio esiintyy sananvapauden puolustajana, voimme olla varmoja tämän johtuvan vallanpitäjien uskovan kritiikin vahvistavan heidän asemaansa enemmän kuin sen hiljentäminen. Liberaali filosofi ja ACLU:n jäsen Thomas Emerson ajatteli sananvapauden voivan ”toimia eräänlaisena ’varaventtiilinä’, joka päästää höyryt ihmisistä, jotka voisivat muuten kallistua vallankumouksen puoleen”. Tässä on todellinen syy, miksi Yhdysvalloissa on oikeus sananvapauteen.
Ei sananvapaus, vaan vapaus itsessään
Anarkistien ei tietenkään pitäisi järjestäytyä sananvapautta vastaan. Mutta valtion kuristusote sananvapautta koskevasta puheesta vaikuttaa asettavan ehdot keskustelulle: joko me hyväksymme sensuurin, tai hyväksymme valtion suojelevan vihollisiamme ja heidän oikeutta järjestäytyä meitä ja muita vastaan. Tämä johtaa paradokseihin, kuten radikaalien syyttämiseen vapauden vastustamisesta heidän lopettaessaan fasistin puheen.
Vastakohtana KKK:n ja vastaavien mielenosoituksien järjestämiselle valtion suojeluksessa, on olemassa vapaan ilmaisun muotoja, jotka eivät ole riippuvaisia ylhäältä käsin vahvistetuista oikeuksista tai sortavan käyttäytymisen rankaisemisesta. Anarkistit eivät välttämättä pidä puhetta pohjimmiltaan erilaisena asiana kun toimintaa, vaan tiettynä toiminnan muotona: kun se satuttaa muita, kun se vahvistaa hierarkioita ja epäoikeudenmukaisuutta, me haastamme sen samalla tavalla kuin haastaisimme mitä tahansa toisenlaista väärinkäytöstä tai sortoa. Tämä on yksinkertaisesti itsepuolustusta.
Kun muukalaisvihamielinen poliitikko tulee puhumaan yliopistolle, hänen käyntinsä maksetaan työläisiltä veroina kiskotuilla rahoilla, jotka annetaan yliopistoille, joten rahat jatkavat kiertoaan rikkaiden ja vaikutusvaltaisten käsissä. Vaikka oikeistolaiset itkevät konservatiivisten mielipiteiden marginalisoimisesta, se tosiasia, että he ovat tarpeeksi vaikutusvaltaisia järjestääkseen tuottoisia puhetilaisuuksia, osoittaa heidän näkemystensä olevan kaukana vaiennetuista. Varakkaana valkoisena kansalaisena ja julkisena hahmona, hänen mahdollisuuttaan ilmaista itseään ei voi perustellusti verrata esimerkiksi hänen syntipukeiksi leimaamiinsa siirtolaisiin. Jos heidän äänensä ja asiansa olisi todellisuudessa tasavertainen, poliitikko voisi sanoa mitä tahansa, mutta ei voisi alistaa toisia suunnitelmiinsa.
Haastaessamme hänet suoraan sen sijaan että olisimme kohteliaasti eri mieltä, emme hyökkää hänen mielipiteen ilmaisun oikeutensa kimppuun. Me haastamme hänelle annetut erityisedut: veronmaksajien rahat, poliisin suojeluksen ja yksinomaan hänelle varatun puhujakorokkeen. Haastamme hänen valtansa meidän elämiimme, joka on hänen käytössään väkivallalle rakennettujen instituutioiden kautta. Vallan, jota hän aikoo laajentaa käyttämällä puhetilaisuuksia saadakseen varallisuutta, oikeutusta ja uusia kannattajia rasistisille pyrkimyksilleen. Hänen haastamisensa on poliittinen käytäntö, joka ei palauta vapautta oikeuksiin, vaan haastaa valtiolliset etuoikeudet. Se ei tee väärää kahtiajakoa puheen ja toiminnan välille, vaan kohtelee molempia samalla mittapuulla. Se ei mahdollista valtiolle itsensä asettamista sananvapauden puolustajaksi, vaan vaatii, että me olemme itse ainoita, jotka voivat puolustaa ja laajentaa meidän omaa vapautta.
Vähemmän kansalaisuutta, enemmän vapauksia!
Liite: Sananvapauden UKK
Fasistien pysäyttäminen tekee sinusta yhtä pahan kuin itse fasistit.
Yhtä hyvin voisi sanoa, että jos et pysäytä fasisteja se tekee sinusta aivan yhtä pahan kuin he, sillä se antaa heille mahdollisuuden järjestäytyä voidakseen pakottaa agendansa meille muille. Jos välität vapaudesta, älä seiso toimettomana ihmisten mobilisoidessa sen viemiseksi.
Pitäisikö meidän vain olla huomioimatta heitä? He haluavat huomiota ja jos annamme sitä heille annamme heidän voittaa.
Fasistit eivät itseasiassa yleensä halua kiinnittää huomiota järjestäytymiseensä; suurin osa heidän toiminnastaan tehdään salassa, sillä he pelkäävät raivoissaan olevien ihmisten lakkauttavan heidän toimintansa. He järjestävät julkisia tapahtumia ainoastaan näyttääkseen potentiaalisille rekrytoitaville heillä olevan valtaa, ja yrittävät legitimisoida näkemyksensä osaksi poliittista kirjoa. Vastustamalla julkisesti fasisteja, teemme heille selväksi – ja mikä vielä tärkeämpää, kaikille heidän toimintaansa liittymään kiinnostuneille – että he kykene vakiinnuttamaan valtaansa ilman tappelua. Fasistien huomiotta jättäminen antaa ainoastaan heille mahdollisuuden järjestäytyä ilman esteitä, ja historia opettaa tämän voivan olla hyvin vaarallista. Parempi estää heidän toimintansa kerralla ja lopullisesti.
Paras tapa päihittää fasismi on antaa heidän ilmaista näkemyksiään, jotta kaikki näkevät miten tietämättömiä he ovat. Voimme osoittaa heidän olevan väärässä tehokkaammin ajatuksilla kuin voimalla.
Ihmiset eivät ryhdy fasisteiksi, koska he pitävät heidän ajatuksiaan vakuuttavina; he ryhtyvät fasisteiksi samoista syistä miksi toiset ryhtyvät poliiseiksi tai poliitikoiksi: saadakseen valtaa toisiin ihmisiin. On meidän tehtävämme osoittaa, ettei fasistinen järjestäytyminen mahdollista heille tämän vallan saamista, vaan johtaa ainoastaan julkiseen nöyryytykseen. Tämä on ainoa keino katkaista heidän yhteytensä potentiaalisiin rekrytoitaviin.
Historia on osoittanut yhä uudestaan, ettei fasismia voi pysäyttää pelkästään ideoilla. Siihen tarvitaan laaja-alaista itsepuolustusta. Meille kerrotaan, että jos kaikista ajatuksista keskustellaan avoimesti paras niistä voittaa. Tällöin kuitenkin epäonnistutaan sen huomioon ottamisessa, että valta on todellisuudessa jakaantunut epätasaisesti. Fasistit voivat olla erittäin hyödyllisiä niille, joilla on valtaa ja etuoikeuksia ja jotka usein tukevat heitä runsailla resursseilla; jos he voivat varmistaa itselleen enemmän ohjelma-aikaa ja näkyvyyttä kuin me, olisimme tyhmiä jos keskittyisimme toimimaan pelkästään sillä pelikentällä. Voimme väitellä heidän ajatuksistaan kaikki päivät, mutta sillä ei ole väliä, jos emme estä heitä vahvistamasta kykyä tehdä ajatuksistaan todellisuutta.
Uusnatsit ovat merkityksettömiä; institutionaalinen rasismi muodostaa todellisen uhkan nykypäivänä, eivät reunamilla olevat fasistit.
Suurin osa rasismista on hienovaraista, muodoltaan arkipäiväistä. Fasistien näkyvyys sen sijaan antaa muille oikeistolaisille ryhmille mahdollisuuden asemoida itsensä maltillisina, auttaen legitimoimaan rasistisia ja muukalaisvihamielisiä oletuksia heidän asemiensa sekä puolustamiensa valtajärjestelmien ja etuoikeuksien taustalla. Kannan ottaminen fasismia vastaan on olennainen askel institutionaalisen rasismin pohjana olevien rakenteiden ja arvojen kumoamisessa.
Täällä ja maailmanlaajuisesti, fasistit terrorisoivat ja murhaavat yhä ihmisiä heidän erilaisen ihonvärinsä, uskontonsa ja seksuaalisuutensa takia. On sekä naiivia että epäkunnioittavaa heidän uhrejaan kohtaan kaunistella fasistien väkivallan menneisyyttä ja nykytilaa. Koska fasistit uskovat suoraan toimintaan heidän tavoitteidensa ajamiseksi, eivätkä rajoita toimintaansa edustukselliseen demokratiaan, he voivat olla määräänsä nähden vaarallisempia kuin muut kiihkoilijat. Siksi on ensisijaisen tärkeää lopettaa heidän toiminta ripeästi.
Sananvapaus merkitsee kaikkien puheoikeuden puolustamista, mukaan lukien niiden, joiden kanssa olet eri mieltä. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi epäsuosittu mielipide ja muut yrittäisivät hiljentää sinut?
Me vastustamme fasisteja sen takia mitä he tekevät, emme siksi mitä he sanovat. Emme vastusta sananvapautta; vastustamme sitä tosiasiaa, että he pyrkivät edistämään vihaa ja terroria. Meillä ei ole valtaa, jolla sensuroida heitä; kiitos kapitalististen markkinoiden ”neutraaliuden”, he jatkavat vihakirjallisuuden julkaisemista ja levittämistä internetissä. Emme kuitenkaan anna heidän tulla yhteisöihimme rakentamaan voimaansa, jota he tarvitsevat vihansa käytäntöön panemiseksi.
Hallitus ja poliisi eivät koskaan ole turvanneet kaikkien sanavapautta tasavertaisesti, ja eivät tule sitä tekemään. On heidän oman etunsa mukaista tukahduttaa sellaisia näkemyksiä ja toimintaa, jotka haastavat vallitsevat epätasa-arvoiset valtasuhteet. He tulevat käyttämään satojatuhansia dollareita veronmaksajien rahoja mellakkapoliisiin, helikoptereihin ja tarkka-ampujiin turvatakseen KKK:n mielenosoitusta, mutta anarkistien marssiessa samat poliisit ovat siellä pysäyttääkseen heidän mielenosoituksensa, eivät suojellakseen sitä.
Anarkistit eivät tykkää tulla hiljennetyiksi valtion toimesta – mutta emme myöskään halua valtion määrittelevän ja ohjaavan vapauttamme. Toisin kuin ACLU, jonka niin sanottu ”vapauden” puolustus johtaa heidät tukemaan KKK:ta ja vastaavia, me kannatamme ennen kaikkea itsepuolustusta ja itsemäärittelyoikeutta. Mikä on sanavapauden tarkoitus, jos sillä ei pyritä edistämänä sorrosta vapaata maailmaa? Fasistit vastustavat tätä näkemystä; niinpä me vastustamme fasismia kaikin tarvittavin keinoin.
Jos fasistit eivät voi ilmaista itseään rauhanomaisesti, tämä ajaa heidät yhä väkivaltaisempiin tapoihin ilmaista itseään.
Fasistit yrittävät ilmaista näkemyksiään ”rauhanomaisesti” ainoastaan luodakseen perustan heidän väkivaltaiselle toiminnalleen. Koska fasistit tarvitsevat yhteiskunnallisen oikeutuksen vaikutelman voidakseen toteuttaa ohjelmansa, heille alustan antaminen puhumista varten avaa oven heille satuttaa ihmisiä fyysisesti. Vihaa edistävien ideologioiden julkiset puheet, riippumatta siitä pidätkö niitä itsessään väkivaltaisina tai et, aina täydentävät ja korreloivat väkivaltaista toimintaa. Liittämällä itsensä alistamiselle ja kansanmurhalle perustuviin liikkeisiin ja ideologioihin, fasistit paljastavat aikomuksena toteuttaa näitä väkivallan perinteitä – mutta ainoastaan jos he voivat luoda itselleen kannatuspohjan.
Heidän ääntensä vaientamisen yrittäminen kääntyy itseään vastaan ja saa ihmiset kiinnostumaan heistä.
Fasismin vastustaminen ei lisää kiinnostusta fasistisiin näkemyksiin. Jos jokin, niin liberaalien mobilisoituminen puolustamaan fasisteja sananvapauden pohjalta lisää kiinnostusta heidän näkemyksiinsä antamalla heille legitimiteettiä. Tämä edistää suoraan fasistien järjestäytymistä koskevia tavoitteitaan antamalla heidän lyödä kiilan fasismin vastustajien väliin käyttämällä sananvapautta savuverhona. Sietämällä rasismia, homofobiaa, antisemitismi ja muukalaisvihamielisyyttä, niin kutsutut sananvapaudet puolestapuhujat ovat osallisia fasistisen järjestäytymisen vastaisiin terroritekoihin.
Heillä on samat oikeudet kuin kaikilla muilla.
Kellään ei ole oikeutta järjestäytyä väkivaltaisesti yhteisöämme vastaan. Yhtä lailla me hylkäämme poliisin ja hallituksen ”oikeuden” – joilla on enemmän yhteistä fasistien kuin meidän kanssa – päättää puolestamme milloin fasistit ovat ylittäneet rajan itsensä ilmaisemisesta välittömän uhkan muodostamiseen. Emme luovu vapaudestamme päättää milloin ja miten puolustamme itseämme.
Lue myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti